Toivon ja pelon siemeniä Lähi-idässä

01.02.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 5/2008

Helsingin Sanomatalossa meneillään oleva valokuvanäyttely Toivon siemeniä, pelon siemeniä vie meidät visuaaliselle matkalle Israeliin, palestiinalaisalueille ja Libanonin leireille, missä miehityksen ja pakolaisuuden todellisuus on ollut läsnä yli 40 vuotta. Palestiinalaiset pakolaiset ovat odottaneet konfliktin ratkaisua jo 60 vuotta.


Valokuvanäyttelyssä ovat mukana Kirkon Ulkomaanapu, Amnesty Internationalin Suomen osasto ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV).


Näyttelyn valokuvat kertovat, miten ihmiset miehitetyillä palestiinalaisalueilla ja Libanonin pakolaisleireillä yrittävät elää niin normaalia elämää kuin vallitsevissa oloissa pystyvät.


Toinen näyttelyn valokuvista välittyvä seikka on kyky iloita arjen pienistä asioista.


– Vaikka eletään Gazassa, niin mennään vaikka viettämään aikaa rannalle. Yhdestäkin mukavasta hetkestä osataan iloita ja siinä riittää muistelemista pitkään, kertoo näyttelyn toteutuksessa mukana ollut Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n taloudenhoitaja Sirkku Kivistö, joka on itse vieraillut muun muassa Nahr el Baredin pakolaisleirissä Libanonissa.


Palestiinalaispakolaisten arki ja juhlinta, ilo ja hauskanpito ovat asioita, joita valtamedia esittelee vain harvoin. Eräs valokuvanäyttelyn tarkoitus onkin monipuolistaa länsimaissa vallitsevaa kuvaa.




Psykologinen näkökulma rauhantyöhön



Psykologien Sosiaalinen Vastuu on tehnyt jo vuodesta 1984 lähtien yhteistyötä Libanonissa toimivan palestiinalaisen The National Institution of Social Care and Vocational Training (NISCVT), arabialaiselta nimeltään Beit Atfal Assumoud (BAS) -järjestön kanssa mielenterveystyön kehittämiseksi palestiinalaisille ja köyhille libanonilaisille. Psykologi ja psykoterapeutti, PSV:n vapaaehtoisaktiivi Kirsti Palonen kertoo, miten yhteistyö alkoi hieman syyskuun puolivälissä 1982 tapahtuneen Sabran ja Shatillan verilöylyn jälkeen. Traumaattisen murhenäytelmän aikana Beirutin liepeillä surmattiin 3 500 palestiinalaista ja libanonilaista.


– Pohdittiin, mikä voisi olla psykologinen näkökulma rauhantyöhön. Psykologian avulla voidaan lievittää sodasta ja poliittisesta väkivallasta kärsineiden ihmisten ahdinkoa, sanoo Palonen. Yhteistyö on jatkunut näihin päiviin saakka.


Kirsti Palonen itse vieraili alueella viimeksi kesällä 2007, ja hänen ottamiaan valokuvia on näyttelyssä esillä neljä kappaletta. Hänen mukaansa palestiinalaisalueilla on eroja. Gazan kriisitilanne on viime aikoina noussut valtamediaankin, mutta tilanne ei aina ole kaikkialla yhtä paha.


– Länsirannalla eletään suhteellisen normaalia elämää, mikäli ei satu olemaan mikään poikkeustilanne päällä, huomauttaa Palonen.


Mutta koskaan ei voi tietää, milloin tie on poikki ja kotimatka töistä voi kestää odotettua pitempään. Paikalliset ihmiset osaavatkin jo ennakoida erinäköisiä poikkeuksia arkipäivän rutiineihin. Kirsti Palonen ihailee juuri tätä palestiinalaisen elämänmenon ominaisuutta.


– Yllättävän nopeasti pystytään korjaamaan mahdolliset vauriot ja jatkaa normaalia arkielämää. Asiat pyritään saamaan normaalille tolalle mahdollisimman nopeasti. Selviytymiskykyä löytyy.




Selviytymisstrategioita



Jatkuvan kriisitilan alla eläminen nostaa esille erilaisia selviytymisstrategioita. Kirsti Palonen kertoo esimerkin yhteistyön alkutaipaleelta.


Suomessa yhteistyösuunnitelmat tehdään parhaassa tapauksessa useiksi vuosiksi, niistä laaditaan toteutussuunnitelma, anotaan rahaa Ulkoministeriöltä ynnä muuta sellaista.


– Sitten paikalliset toimijat Palestiinassa haluavatkin käyttää resurssit johonkin toiseen tarkoitukseen. Tämä aiheuttaa ongelmia, koska rahat on alun perin haettu johonkin aivan muuhun, kertoo Palonen.


Pitkään hän otaksui, että kysymys on palestiinalaisten lyhytjänteisyydestä. Mitä enemmän aikaa Palonen vietti paikan päällä, hän lopulta ymmärsi, että kyseessä on vain tyystin toisenlainen käsitys siitä, mitä pitkäjänteisyys tarkoittaa.


– Meillä harrastetaan suunnitelmallista, projektipohjaista etenemistä. Palestiinalaisilla korostuu hengissä selviytymisen pitkäjänteisyys, jossa koko ajan pyritään olemaan kuulolla ja huomaamaan mahdollisuudet joihin tarttua ja uhat joihin puuttua. Otetaan tilaisuudesta vaarin silloin kun se tulee ja suojaudutaan vaaralta, mikäli se kyetään ennakoimaan, selventää Palonen. Hänen mukaansa tällainen psyykkinen valmius muodostuu pitkään jatkuneen pakolaisuuden oloissa


Toinen selkeä selviytymisstrategia on arjesta huolehtiminen.


– Jos tulee poikkeustilanne, niin aletaan heti huolehtia perustarpeista, kuten ruuasta ja juomasta. Lasten koulunkäynti on ollut välillä hankalaa, mikä on yksi suurimpia arkipäivän häiriötekijöitä. Koulunkäyntiä pyritään silti aina jatkamaan niin pian kuin mahdollista.


Aikuisille on tärkeää, että lapsista huolehditaan hyvin.


– Silloin kun pakolaisuus on kestänyt jo 60 vuotta, monet vanhemman polven edustajat ajattelevat, etteivät he itse koskaan tule näkemään vapaata Palestiinaa. Sen sijaan heidän lapsilleen se on edelleen mahdollista, sanoo Palonen. Lapset merkitsevät silloin myös toivoa.


Psykologien Sosiaalinen Vastuu on järjestänyt erilaisia koulutustilaisuuksia, joissa on ollut mukana niin palestiinalaisten avustusjärjestöjen työntekijöitä kuin asiantuntijoita Suomesta ja muualta. Tilaisuuksissa on muun muassa pohdittu niitä tekijöitä, jotka voivat antaa toivoa ihmiselle tilanteessa, missä palestiinalaispakolaisetkin elävät: kansalaisoikeudet on viety, elämää on muullakin tavoin rajoitettu eikä ole olemassa konkreettista näköalaa, että koskaan päästäisiin takaisin kotimaahan.


– Ideologia on eräs tällainen tekijä. Se voi olla poliittinen tai uskonnollinen ideologia tai sitten vain tunne siitä, että tehdään työtä jonkin tavoitteen, kuten yhteisen hyvän puolesta. Huomasimme, että meidän yhteistyöprojektimme on ollut heille kannatteleva voima ja erityisesti se seikka, että me teemme työtä kaikkein köyhimpien, huonoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden tilanteen parantamiseksi, sanoo Palonen.




Kuudenkymmenen vuoden konflikti



Lähi-idän kriisi on palestiinalaisten osalta kestänyt jo 60 vuotta, eikä pitkittyneelle konfliktille ole löytynyt ratkaisun avaimia. Turhautumisen tunne ei tilanteessa ole kaukana.


Vuonna 1993 solmitun Oslon rauhansopimuksen yhteydessä Sirkku Kivistölle tuli hetkeksi sellainen olo, että nyt on rauha alueelle saavutettu. Todellisuus osoittautui pian pettymykseksi.


Palestiinalaiset itse suhtautuvat Kivistön mukaan asiaan sangen maltillisesti. Moni vertaa tilannetta Etelä-Afrikan mustien vapaustaisteluun, joka kesti 350 vuotta. Mihin tahansa huonoon kompromissiin eivät palestiinalaisetkaan halua sitoutua.


Kirsti Palonen huomasi viime kesänä Libanonissa vieraillessaan, miten nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ihmiset ovat lopen kyllästyneitä tilanteeseensa ja lähtöhalut ovat kovat. Israelin hyökkäys Libanoniin vuoden 2006 kesällä oli palestiinalaispakolaisten kannalta vaikea juuri sen vuoksi, että sotatoimet koskettivat kaikkia: pommituksia ei päässyt pakenemaan oikein mihinkään.


Monelle tuli olo, että nyt on mitta täysi. Suuri määrä libanonilaisia asuukin nykyään ulkomailla.


Palonen pitää valitettavana sitä, miten Suomessa aikoinaan paljonkin väkeä kerännyt Palestiina-solidaarisuusliike on pikku hiljaa hiipunut. Hänen mukaansa etenkin nuoret tietävät vähän esimerkiksi Libanonin palestiinalaispakolaisten tilanteesta. Usein myös sekoitetaan Palestiinan miehityskysymys ja Libanonin ja muiden arabimaiden pakolaiskysymys.


Kuten monen muun konfliktin tapaan, solidaarisuutta kestää aikansa, kunnes tulee jokin uusi katastrofi, johon huomio kiinnittyy.


– Psykologisesta näkökulmasta tämä on huono, koska traumat ja pysyvämmät ongelmat alkavat näkyä vasta siinä vaiheessa, kun kiireisimmät avustusjärjestöt ovat jo siirtäneet resurssinsa muualle. Henkisten haavojen paraneminen kestää kauan, huomauttaa Palonen.


Psykologien Sosiaalinen Vastuu on onnistunut saamaan Ulkoministeriöltä kohtuullisen hyvin rahoitusta. UM:n tuella on nyt käynnistymässä kolmivuotinen mielenterveysprojekti. On ymmärretty, että vaikeasti traumatisoituneiden ihmisten kanssa työskentelyn on oltava pitkäjänteistä.



MARKO KORVELA



* Toivon siemeniä, pelon siemeniä –valokuvanäyttely Sanomatalon Mediatorilla 10. helmikuuta saakka, Töölönlahdenkatu 2, Helsinki. Mukana mm. Kirsti Palonen, Carina Appel, Åsa Edström, Laura Junka, Sami Kero, Petteri Kokkonen, Tapio Kujala, Heidi Kumpulainen, Nina Loimi, Mikko Louhivuori, Leena Saraste ja Rauli Virtanen.


Näyttely kiertää seuraavasti:


Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa helmikuussa


Helsingin Pasilan kirjasto maaliskuussa


Espoon Ison Omenan kirjasto huhtikuussa


Vantaan LUMO toukokuussa


Tampereen pääkirjasto Metso elokuussa


Helsingin Kulttuurikeskus Caisa marraskuussa




* * * * * *


TA-FAKTA


* * * * * *


Jokaiselle oikeus psyykkiseen hyvinvointiin


Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV)



Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV) on perustettu vuonna 1982. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jokaisen ihmisen oikeutta psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä kannustaa psykologeja, psykoogian opiskelijoita ja muiden ammattialojen edustajia toimimaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi.


Mielenterveystyötä on tehty vuodesta 1984 palestiinalaisen National Institution of Social Care and Vocational Training –järjestön kanssa Libanonissa. Vuonna 2004 aloitettiin hankeyhteistyö Palestinian Medical Relief Societyn kanssa Ramallahissa ja myös muualla miehitetyn Länsirannan ja Gazan alueilla.



www.vastuu.fi

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli