Tinkimätöntä metallia

04.08.2010 - 13:46
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Muusikkona Chuck Billy ei ole suostunut tinkimään omasta näkemyksestään. / Sari Lähteinen |

Tuska-metallifestivaaleilla heinäkuun alussa esiintynyt Testament on 1980-luvun puolessa välissä perustettu yhdysvaltalainen metalliyhtye.48-vuotias laulaja ja kappaleentekijä Charles "Chuck" Billy tunnetaan paitsi muusikkona myös Amerikan alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta puhujana. Hän on kotoisin Kaliforniasta ja taustaltaan pomo-intiaani.

Pomo-heimo sai 1800-luvun puolivälissä oman osansa valloittajaisäntien sorrosta. Historia tuntee Bloody Islandin verilöylyn, jossa USA:n sotajoukot teurastivat jopa 400 pomoa, etupäässä naisia ja lapsia.

1800-1900-lukujen vaihteessa heimoon kuului enää noin tuhat jäsentä. Nykyään heimon asukasluku on lähes 5 000, mutta Billyn mukaan alkuperäisten amerikkalaisten asema on pitkälle sama kuin vuosikymmeniä sitten.

– Pomo-intiaanit asuvat omassa reservaatissaan, joka oli pitkään toivottoman köyhä. Emme saaneet mitään merkittävää tukea valtiolta. Nykyään pelikasinotoiminta on tuonut varoja, jotka ohjataan yhteisömme kehittämiseen, kuten koulutukseen ja sosiaalihuoltoon. Talouskriisin runtelema Yhdysvaltain liittovaltio yrittää nyt päästä kohtuuttomille osille meidän tuotoistamme. Meistä se on väärin ja epäoikeudenmukaista, manaa Chuck Billy.

Hän ei pidä yhtyeensä musiikkia erityisen poliittisena, vaikka poliittisia aiheita ja kantaaottavuutta sanoituksista löytyykin.

– Sanojen on oltava totta, sitä kautta niihin saa enemmän tunnetta. Emme halua tehdä kliseemäisiä metallikappaleita hirviöistä tai hautausmaista. Sen sijaan esimerkiksi ympäristön kohtalo on keskeisessä asemassa. Nostimme esille kasvihuoneilmiötä jo 1980-luvulla. Sen ajan nuoret ihmettelivät, että mikä ihmeen kasvihuoneilmiö, naurahtaa Billy.

Nyt ilmastonmuutos ja sen seuraukset ovat yleisessä tiedossa ja politiikan kohteena joka puolella maailmaa.

Tietoisuus Äiti Maasta

Billy sairastui vakavaan syöpään vuosituhannen vaihteessa ja löysi heimonsa traditioista voimaa kamppailussa tautia vastaan. Tällä hetkellä syöpä on voitettu, ja Billy sanoo pitävänsä Pohjois-Amerikan intiaanien perinnettä entistä suuremmassa arvossa. Siihen liittyy oleellisesti tietoisuus Äiti maasta ja koko planeetan kohtalosta, mistä Billy on erityisen huolissaan.

Muusikkona Chuck Billy ei ole tinkinyt omasta näkemyksestään.

– Levy-yhtiö painosti 1980-1990-lukujen vaihteessa muuttamaan tyyliä kaupallisemmaksi ja tekemään hempeitä balladeja. Emme tietenkään suostuneet. Nyt meillä on oma levy-yhtiö, jonka kautta julkaisemme itse musiikkimme, mikä on lisännyt riippumattomuuttamme, kertoo Billy.

Hänen mukaansa Testament on onnistunut houkuttelemaan myös nuorempaa sukupolvea thrash-metallin kuuntelijoiksi.

– Nuoret ovat aina kiinnostuneita kapinallisesta musiikista, ja thrash-metal jos mikä on kapinallista, hymyilee karhumainen, karismaattinen Chuck Billy.

Testament @ MySpace

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.