Tie taipuu ja karavaani kulkee

01.11.2016 - 10:45

Helsinkiläiseen ravintola Public Corneriin astuu pitkä, salskea, tyylikkäisiin ja persoonallisiin vaatteisiin sonnustautunut hattupäinen herrasmies. Hän on Sami Yaffa, oikealta nimeltään Sami Takamäki. Ulkonäöllisesti hän ei muistuta lainkaan Agent XY9 -sarjakuvan mafiapomoa, jonka Yaffa-nimestä Sami 80-luvun alussa inspiroitui ja otti sen omakseen. Ennemminkin hän oli tuolloin Yaffa heprealaisittain, eli kaunis nainen, joka myyttisiin mittasuhteisiin kohonneen Hanoi Rocksin basistina villitsi nuorisoa kohti rock’n’rollin individuaalia, sääntöjä ja hierarkiota kyseenalaistavaan kapinaan.

Mies on vuosikymmenten aikana nähnyt ja kokenut sekä ollut monessa mukana. Like Kustannukselta ilmestyi alkusyksystä Yaffan omaelämäkerta Tie taipuu.

Tie taipuu

Mistä idea omaelämäkerrastasi lähti liikkeelle?

– Aikaisemmin oli ilmestynyt teos Hanoi Rocksista, mutten ollut sen tekemisessä lainkaan mukana. Kuusi vuotta sitten Liken jengiä tuli koputtamaan oveani New Yorkissa ja kysyivät jos haluaisin kirjoittaa elämästäni kirjan. En ollut koskaan ajatellut elämäkertani kirjoittamista, mutta keskusteltuani asiasta läheisteni kanssa, tulin siihen tulokseen, että sen voisi tehdä.

– Kirjoitin hyvin epäsäännöllisesti ja siksi sen valmistuminen kesti näin kauan. Koska en ole kirjailija, huomasin jossain vaiheessa tarvitsevani apua kirjoittamisprosessissa.

Apuun tuli Tommi Liimatta, joka on tehnyt teoksen kokoamisessa lönnrotmaisen urakan rockkulttuurin ja -perinteen tallentajana.

– Olin jo aikaisemmin tehnyt Sound Trackerin yhteydessä yhteistyötä Liimatan kanssa ja lukenut muutenkin hänen juttujaan. Liimatta on mielestäni loistava kirjailija ja muutenkin hieno ajattelija, jonka seurasta nautin.

– Liimatta tuli käymään Mallorcalla ja vietti luonani kymmenen päivää. Istuimme parvekkeellani, juttelimme ja hän tallensi keskustelujamme vanhaan kasettinauhuriinsa. Teoksen ylöskirjannutta Tommia onkin kiittäminen siitä, että elämäkerta on valmis ja saatu kansiin. Teos näyttää ja kuulostaa minulta: olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen.

Lapsuuden musaviidakko

Yaffan lapsuudenkodissa Espoon Tapiolassa arvostettiin kulttuuria ja taidetta.

– Kotini oli taiteellinen: oli paljon musiikkia, taidetta ja kävimme säännöllisesti gallerioissa. Veljeni soitti saksofonia ja siskoni kuunteli jatkuvasti musiikkia. Musiikki pauhasi himassa koko ajan.

”Punk iski lujaa ja vei mennessään. Punkin idealismi ja vapaus olivat äärimmäisen tärkeitä.”

– Taustalla soi muun muassa Velvet Underground, Jimi Hendrix, Janis Joplin ja Frank Zappa. Rockin lisäksi kuunneltiin myös jazzia. Sitten piti löytää oma juttu ja Alice Cooperin vuonna 1971 ilmestynyt Killer -levy iski täysillä päähän. Levy on mieletön ja kuuntelen sitä edelleen. Alice Cooper tarjosi minulle keinon kapinoida muiden perheenjäsenteni musiikkimakua vastaan, Yaffa nauraa ja toteaa, että myös proge oli hänelle näihin aikoihin tärkeä genre.

Sitten punk tuli kuvioihin.

– Proge-vaihe kesti reilun vuoden ja sitten tuli punk: se iski lujaa ja vei mennessään. Punkin idealismi ja vapaus olivat äärimmäisen tärkeitä. Punkissa oleellisinta ei ole se, kuinka taitavasti soitat, vaan se, miten tulkitset asioita ja sitä kautta välität ajatuksiasi muille.

Miksi halusit ryhtyä soittamaan juuri bassoa?

– Basso menee luonnostaan alapäähän, ei siitä mihinkään pääse. Pienestä jannusta lähtien bassossa kiehtoivat soundit. Arvostin helvetisti esimerkiksi Hendrixin kitaransoittoa, mutta hyräilin mielessäni aina bassokuvioita. Basso oli itselleni luonnollinen valinta. Basistille oli myös tilausta: kun frendien kanssa soitteli kellareissa, niin basisti usein puuttui.

Legendaarinen Lepakko

Elävänmusiikin yhdistys Elmun toimitalo, eli legendaarinen Lepakko, oli 1980-luvulla yksi pääkaupungin merkittävimpiä kulttuurikeskuksia ja ehti olla pari vuosikymmentä Helsingin punk- ja rockkulttuurin tärkein keskus.

– Kun Lepakko vuonna 1979 vallattiin, rupesimme pyörimään siellä. Sitä kautta tutustuin Lama-yhtyeen tyyppeihin ja silloisiin punkvaikuttajiin. Kuuluin tuolloin Suopo-nimiseen bändiin.

”Lepakossa oli todellinen tekemisen meininki. Jengi ei lannistunut mistään: jos jotain ei ollut, niin se tehtiin.”

– Punk oli kannanottoa ja hauskanpitoa: se oli todella makea juttu, joka kehittyi Lepakon ympärille ja veti puoleensa värikkäitä ihmisiä. Lepakossa pyöri suomalaisen punkin ”superstaroja” Ari Taskisesta, Tumppi Varosesta ja Pelle Miljoonasta lähtien.

– Lepakossa oli todellinen tekemisen meininki. Jengi ei lannistunut mistään: jos jotain ei ollut, niin se tehtiin.

Nuorisolla ei tuolloin juurikaan ollut Helsingissä vapaa-ajanviettopaikkoja.

– Paikka oli alaikäisille nuorille tärkeä mesta. Se piti jengin pois kaduilta, tappeluista ja muista typeryyksistä. Lepakon ilmapiiri oli äärimmäisen luova. Siellä oltiin tärkeiden asioiden ja kysymysten äärellä. Samalla se löi meihin leimansa loppuelämäksi.

Basistiksi Pelle Miljoonaan

Eletään vuoden 1980 kylmää ja pimeää tammikuuta. 16-vuotias Sami Yaffa tulee koulusta kotiin: puhelin soi.

– Soittaja oli Tumppi Varonen Pelle Miljoonasta. Minua pyydettiin koesoittoon. Ajattelin että joku frendeistäni pilailee kustannuksellani, enkä ollut uskoa korviani. Pelle Miljoona oli tuolloin suomalaisista bändeistä ainoa, jota pystyin kuuntelemaan ja Viimeinen syksy lempilevyni.

– Taustapiruna värväämisessäni oli kuitenkin Ari Taskinen, joka oli Lepakossa nähnyt ja kuullut soittoani Suopo -yhtyeessä. En tiedä miksi minut haluttiin basistiksi Pelle Miljoonaan, mutta suuret kiitokset Taskiselle: ilman Aria en olisi varmasti kyennyt luomaan uraa muusikkona.

Pelle Miljoona Oy oli tuolloin yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä ja bändi kiersi ympäri Suomea. Nuori Yaffa hyppäsikin heti kovaan kiertuerumbaan ja Suomen eri kolkat tulivat tutuiksi.

– Vanhemmat muusikot ottivat minut keikkapaikoilla vastaan todella hyvin, jopa suojelevasti. Minua tuettiin ja oli outoa istua ravintoloissa samoissa pöydissä henkilöiden kanssa, joita fanitti ja arvosti suuresti. Sain elinikäisiä ystäviä.

”Muusikon tie on täynnä loukkuja ja ansoja, joihin voi kompastua.”

– On hankala sanoa olinko liian nuori aloittamaan. Minulle se oli oikea tie. Eihän se toki helppoa ollut saati ainaista ruusuilla tanssimista. Muusikon elämä ei ylipäätänsä ole helppoa ja jengi näkee siitä median kautta vain hyvin pienen ja kiillotetun osan. Kolikon toista puolta ei juurikaan näytetä. Muusikon tie on täynnä loukkuja ja ansoja, joihin voi kompastua.

– Osa on lähtenyt hommaan mukaan täysin vääristä syistä. Joiltakin puuttuu esimerkiksi pitkäjänteisyys: kaikki on saatava heti tai muuten annetaan periksi. Joillakin on puolestaan täysin väärät lähtökohdat: soitetaan ainoastaan siksi, että halutaan kuuluisuutta, eikä siitä syystä, että musiikkia antaisi jotain myös henkisesti.

– Olen ollut pitkään mukana juuri siitä syystä, että musiikki on yksinkertaisesti antanut minulle niin paljon monilla eri tasoilla. Hanoi Rocksin jälkeen olin vähällä lopettaa koko touhun ja ajattelin, että on tehtävä jotain muuta. Tajusin kuitenkin varsin nopeasti sen, että musa on mun elämä ja kutsumus.

– Matkanvarrella monia frendejä on kaatunut ja jäänyt kiinni ansoihin. On tullut kuolemia ja muita rankkoja juttuja vastaan: 90-luvulla porukkaa ympäriltä kaatui kuin heinää. Osa on astunut liian suurella pieteetillä rockmytologiaan. Rockmaailma ei ole paras ympäristö niille, jotka ovat taipuvaisia riippuvuuksiin tai muihin addiktioihin, koska esimerkiksi viina ja huumeet pyörivät jatkuvasti ympärillä.

Yaffa tutustui Pelle Miljoonan kautta legendaariseen rockmuusikkoon Andy McCoyhyn.

– Andy oli ja hän on yhä edelleen yksi lahjakkaimmista ihmisistä, mitä olen koskaan tavannut. Hanoin aikoihin Andy suorastaan pursusi ideoita ja biisejä tuli ulos jatkuvalla syötöllä.

– Andy on aina ollut aidosti kapinallinen oman tiensä kulkija, eikä hän ole koskaan välittänyt paskaakaan siitä, mitä muut ajattelevat. Monet muut artistit vetävät julkisuudessa kapinallista roolia sitä kuitenkaan olematta, mutta Andy on aina ollut todellinen rebel ja hyvin omalaatuinen ihminen.

– Toki myös Michael Monroe on aivan omaa luokkaansa esiintyjänä ja persoonana. Hän on aina vetänyt omaa linjaansa muiden mielipiteistä tai paskanjauhannasta piittaamatta.

Hanoi Rocks

Kahdeksan kuukauden jälkeen Pelle Miljoona Oy jäi Yaffan kohdalla historiaan. Hän karisti Suomen tomut jaloistaan. Oli aika hypätä laivaan: kohti Tukholmaa ja Hanoi Rocksia.

– Lähdimme Andyn kanssa kumpikin ehkä vähän nuijalla tavalla pois Pellestä. Kaipasin kuitenkin vaihtelua: olin Suomessa kolunnut kahdeksan kuukauden aikana samoja keikkalavoja useampaan otteeseen ja halusin muutosta.

– Andy puhui Hanoista hyvin vakuuttavaan sävyyn ja kysyi lähdenkö messiin. Hankalinta oli pitää suu kiinni päätöksestäni. Yleensä kerroin läheisilleni aina kaiken, mutta Tukholmaan muutosta en kertonut heti edes perheelleni.

– Hanoin ensimmäinen sinkku tuli ulos jo elokuussa. Olimme levyä äänitettäessä vielä virallisesti Pelle Miljoonan jäseniä. Kyseisen sinkun nimi on I Want You / Kill City Kills ja sen kannessa lukee Hanoi Rocks featuring Andy McCoy. Virallisesti Hanoin toiminta alkoi syksyllä ja bändin ensimmäiset keikat tehtiin joulukuussa.

Elämää kaduilla

Elämä Tukholmassa ei kuitenkaan ollut herkkua. Kaikki bändin jäsenet asuivat alkuaikoina Andya lukuun ottamatta kaduilla.

”Pelle Miljoonan Moottoritie on kuumaa -levy myy kultaa, keikkaa pukkaa ja samalla meitsi nukkuu metrossa penkin alla.”

– Päivittäin oli pakko tehdä duunia ruoan ja lämpimän nukkumapaikan eteen. Nuorena sitä jaksoi ja samalla siinä oli seikkailufiilistä. Välillä toki mietti sitä, että mihin helvettiin sitä on joutunut, kun samaan aikaan Suomessa Pelle Miljoonan Moottoritie on kuumaa -levy myy kultaa, keikkaa pukkaa ja samalla meitsi nukkuu metrossa penkin alla.

Huumeet tulivat mukaan kuvioihin.

– Kaduilta löytyy kaikenlaista. Huumeita oli ympärillä ja niitä sai helposti. Kaman käyttäminen ei kuitenkaan ollut päivittäistä riipimistä ja sekoilua. Eihän meillä edes ollut varaa ostaa mitään. Meillä oli bändin kanssa selkeä tavoite ja treenasimme päivittäin todella paljon tavoitteemme eteen.

Hanoi Rocksilla oli muista bändeistä erottuva imago ja persoonallinen ennennäkemätön tyyli.

– Andy ja Michael olivat tyylillisesti edellä aikaansa: he olivat kuin kaksi riikinkukkoa. Erityisesti Michaelilla oli pokkaa vetää totaalisen erilaisella tyylillä muista piittaamatta ja hän oli katukuvassa kuin toiselta planeetalta tipahtanut avaruusolento, eivätkä kaikki tienneet oliko hän mies vai nainen. Oma tyylini oli tuolloin sama kuin nykyisin: puvut, hatut ja liivit. Ruokimme tyylillisesti toinen toisiamme ja kävimme kirppiksillä, joten rahaa kledjuihin ei palanut juuri lainkaan.

Joulukuussa 1980 Yaffa tapasi ensimmäistä kertaa Seppo Vesterisen, joka halusi ryhtyä Hanoi Rocksin manageriksi.

– Seppo helpotti taloudellista ahdinkoamme: pystyimme syömään ja saimme kämpän, missä asua. Ilman Seppoa Hanoista ei olisi koskaan tullut yhtään mitään: se vaan on fakta. Kunnioitan häntä suuresti.

– Seppo toi hommaan ammattimaisuutta, koska hän tiesi, miten asiat toimivat. Samalla hänellä oli myös rohkeutta ja hän näki meissä nuorissa jannuissa jotain ainutlaatuista. Olimme tuolloin kuitenkin vasta 17- tai 18-vuotiata. Seppo oli fiksu myös siinä mielessä, ettei hän lähtenyt valloittamaan uusia markkinoita yksin. Hän valitsi kumppanikseen Richard Bishopin, joka puolestaan tunsi Britannian musaskenen toimintatavat. Sepon ansiota on pitkälle myös se, että HIM ja Rasmus löivät aikanaan kansainvälisesti läpi.

Ensimmäinen levy

Hanoi Rocksin ensimmäinen levy Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks tuli uunista ulos helmikuussa 1981.

– Olimme hioneet levyn biisejä jonkin aikaa ja Andy tuli lähes päivittäin uuden biisin kanssa treenikämpälle. Jotkut olivat jo sellaisenaan valmista kamaa: skittaosuudet, bassolinjat, rumpukompit, melodiat ja sanoitukset olivat kaikki jotenkin käsittämättömästi Andyllä hallussa. Olimme siis valmiita levyttämään.

– Studiotyöskentelyn suhteen olimme kuitenkin varsin kokemattomia. Minä ja Andy olimme levyttäneet Pellen kanssa Moottoritie on kuuma  -levyn ja Andylla oli ollut jotain pienempiä sinkkuprojekteja Briardin kanssa.

”Ulkonäkömme herätti maaseudulla kummastusta ja huutoja sateli niskaan.”

– Levyn tekemisessä ei turhia jarruteltu. Budjetti oli pieni ja pistimme levyn purkkiin nopeassa aikataulussa. Levy on kaikessa rosoisuudessaan nuoruuden innolla tehty toimiva kokonaisuus ja pidän sen soundista edelleen. Levy sai ristiriitaisen vastaanoton ja sen hienous tajuttiin erityisesti Suomessa vasta myöhemmin, vaikka kiersimme maata ympäri ämpäri ja vedimme keikan lähes jokaisessa ladossa. Ulkonäkömme herätti maaseudulla kummastusta ja huutoja sateli niskaan, Yaffa nauraa.

– Se että löimme läpi Briteissä, johtui pitkälti siitä, että Sounds -lehden toimittaja Steve Roberts tuli Suomeen katsomaan bändin latokeikkaa ja kirjoitti meistä pitkän artikkelin.

– Roberts ihmetteli sitä, miten on mahdollista, että New York Dolls - ja The Clash -vaikutteinen bändi soittaa Suomessa keskellä metsää. Soundsin lisäksi muutama muu vaikutusvaltainen rocklehti ja -kirjoittaja nostivat Hanoin isosti esille. Olimme esimerkiksi Melody Maker:sissä esillä monta numeroa putkeen.

Vuonna 1982 isäntä Hanoi Rocksin rumpupallilla vaihtui: Jesper Sporron tilalle paukuttamaan valittiin yhdysvaltalainen Razzle.

– Vaikka hän ei heti vakuuttanut soitollaan, niin Razzle oli tyylillisesti ja muodollisesti pätevä: hän näytti meiltä ja treenaamisen kautta soittokin saataisiin kuntoon. Hän toi bändiin piristysruiskeen ja Hanoi sai uutta tulta.

1982 Hanoi muutti Etelä-Lontooseen.

– Se oli tärkeä siirto. Lontoosta muodostui tukikohta ja saimme omat kämpät. Muuton myötä elämään tuli varmuutta.

Hanoin loppu

Vuonna 1984 Hanoi Rocks rupesi osoittamaan laantumisen merkkejä: vuosien tiukka työtahti, jatkuva kiertäminen ja huumeet olivat vaatineet veronsa ja ilo tekemisestä kadonnut.

”Kun Razzle kuoli, soitin Tukholmaan ja sain kuulla tulevani isäksi, eikä bändi kiinnostanut tämän jälkeen enää lainkaan.”

– Sekä Michael että Andy erakoituivat ja rupesivat viettämään aikaa omissa oloissaan. Minä, Razzle ja Nasse vietimme aikaa kimpassa. Emme juuri enää treenanneet ja heroiini oli ottanut otteen bändistä. Heroiini on masentavaa ja hyvin epäsosiaalista krääsää, joka vaikuttaa asioihin ainoastaan negatiivisesti.

– Rupesin jo kesällä miettimään vakavasti lähtöä bändistä. Razzlen kuolema auto-onnettomuudessa oli viimeinen niitti: se tuhosi bändin lopullisesti. Olimme tuolloin parikymppisiä, eikä meillä ollut kokemusta siitä, kuinka tuollainen tragedia tulisi kohdata ja käsitellä. Menetyksestä tuli päästä yli omin voimin.

– Kun Razzle kuoli, soitin Tukholmaan ja sain kuulla tulevani isäksi, eikä bändi kiinnostanut tämän jälkeen enää lainkaan.

Hanoi Rocks on vaikuttanut merkittävästi moniin rockyhtyeisiin.

Hanoi Rocks palautti spiritin rockiin. Muun muassa Guns ’n’ Roses, Pearl Jam, Lemmy Kilmister ja Kurt Cobain ovat tunnustaneet kunnioituksensa bändiä kohtaan.

Hanoin jälkeen Yaffa ei hetkeen koskenut bassoon lainkaan. Nurkassa seisova basso rupesi hetken lepuuttelun jälkeen kuitenkin tuijottamaan ja miehen sormet syyhyämään. Hanoin jälkeen Yaffa on soittanut useissa eri koonpanossa kuten Pelle Almgrenin kanssa, Jetboy:ssa, Jerusalem Slim:issä, Demolition 23:ssa sekä New York Dolls:issa. Parhaillaan hän on basistina vanhan ”rikostoverinsa” Michael Monroen luotsaamassa yhtyeessä. Hilkulla oli myös se, että Yaffa olisi päätynyt legendaarisen The Rolling Stones -yhtyeen basistiksi Bill Wymanin hypätessä sivuun.

Sound Tracker

Yaffan nimi ponnahti suomalaisyleisön tietoisuuteen uudestaan vuonna 2014 Yle Teemalla alkaneen Sound Tracker -televisiosarjan myötä. Sarjan kautta katsojien ymmärrystä eri maanosien ja maiden musiikkikulttuureista syvennettiin. Musiikin kautta oli myös mahdollisuus kertoa eri maiden elinolosuhteista.

”Rasistinen rajat kiinni -ilmapiiri on täysin käsittämätöntä ja kammottavaa.”

– Sarjan kauneus piilee siinä, että musiikin välityksellä on mahdollisuus avata ihmisten silmiä ja ymmärrystä eri kulttuureista. Suomeenkin on rantautunut ikäviä ilmiöitä ja esimerkiksi rasistinen rajat kiinni -ilmapiiri on täysin käsittämätöntä ja kammottavaa. Mielestäni tällaisen ohjelman kautta on mahdollisuus kertoa, että ihmiset ovat ihmisiä heidän kotimaastaan tai ihonväristään riippumatta ja olemme loppujen lopuksi kaikki samaa jengiä.

– Valitettavasti on olemassa ekonomisia ja poliittisia voimia sekä uskonnollisia kiihkoilijoita, jotka temmeltävät häikäilemättömästi, tekevät tuhoaan ympäri maailmaa ja iskevät kiilaa ihmisten väliin. Koskaan ei pitäisi tuomita ketään ennen kuin tietää taustat.

– Esimerkiksi pakolaiskysymyksen kohdalla olisi tärkeää kyetä ymmärtämään se, mistä pakolaisuus johtuu ja mikä tämän inhimillisen katastrofin aiheuttaa. Maailman geopolitiikka on ollut toisesta maailmansodasta lähtien taistelua vallasta, energiasta ja rahasta.

– Mediassa nostetaan liian harvoin esille myös se, kuinka suuresta bisneksestä aseteollisuudessa on kyse. Tulisikin muistaa, ettei ilman sotia olisi asekauppaa lainkaan, eli jotkut mulkvistit tästäkin kärsimyksen tuottamisesta pääsevät taloudellisesti hyötymään.

– Maailmassa on vielä paljon tehtävää ja jokaisen tulisi kantaa oma kortensa kekoon paremman maailman puolesta. Mielestäni poliitikot eivät ota riittävän hanakasti kantaa suomalaisen maahanmuuttokeskustelun yhteydessä ilmenevään rasismiin. Poliitikot ovat poliitikkoja ja heidän tulee ajatella tulevia vaaleja ynnä muuta soopaa, mutta onneksi Suomesta löytyy arvokasta työtä tekeviä ruohonjuuritason toimijoita, joiden taistelu suvaitsevaisemman ja avoimemman Suomen puolesta on äärimmäisen tärkeää ja kunnioitettavaa, Yaffa päättää.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.