Teollisuusliitto poliittiseen lakkoon

27.01.2018 - 12:00
(updated: 27.01.2018 - 12:12)

Teollisuusliitto osallistuu poliittiseen mielenilmaukseen, joka on tähdätty maan hallituksen ja eduskunnan tekemää työttömiä kurittavaa niin sanottua aktiivimallia vastaan.

Teollisuusliiton hallitus on päättänyt, että alan työpaikoilla järjestetään poliittinen lakko, joka alkaa 2. helmikuuta kello 6 ja päättyy samaan aikaan seuraavana aamuna. Lakko koskee kaikkia perjantain puolella alkavia työvuoroja.

Teollisuusliiton valtuusto kävi jo joulukuussa kovasanaisen keskustelun aktiivimallista. Valtuusto velvoitti liiton hallituksen valmistelemaan toimia, jotka mahdollistavat liiton ammattiosastojen ja  jäsenten osallistumisen poliittisiin lakkoihin.

Mukaan mielenosoitukseen 2. helmikuuta

Nyt tehty päätös koskee kaikkia Teollisuusliiton työehtosopimusaloja lukuun ottamatta media- ja painoalan työntekijöiden, viestintäalan toimihenkilöiden sekä jakajien sopimusaloja. Lakon ulkopuolelle on rajattu myös suojelutyöt ja työt, jotka ovat välttämättömiä laiteturvallisuuden, hengen ja terveyden kannalta. 

Teollisuusliiton hallitus kehottaa liiton jäseniä osallistumaan mahdollisuuksiensa mukaan 2. helmikuuta Helsingissä järjestettävään mielenosoitukseen. Tapahtuman tavoitteena on se, että hallitus peruisi aktiivimallin ja lopettaisi uusien työttömiä kyykyttävien esitysten valmistelun.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.