Teollisuusliiton aloille ylityökielto

12.09.2018 - 15:30
(updated: 19.09.2018 - 14:23)
  • Stop!-mielenosoitus Helsingissä syyskuussa 2015. Kuva Toivo Koivisto
Oikeistohallitus on heikentänyt työehtoja koko kautensa ajan. Toimia vastustettiin jo vuonna 2015 Helsingissä. Kuva Toivo Koivisto.

Teollisuusliitto on päättänyt mittavista, vaiheittain etenevistä toimista pääministeri Juha Sipilän hallitusta vastaan. Teollisuusliiton alojen ylityökielto astuu voimaan puoliltaöin 17. syyskuuta, kerrotaan liiton tänään julkaisemassa tiedotteessa.

Oikeistohallituksen työehtoihin kohdistama raju leikkauspolitiikka kohtaa nyt liiton taholta vastustusta. Tänään julkaistussa tiedotteessa avataan syitä ylityökiellolle.

– Teollisuusliiton johtoryhmä päätti asiasta liiton hallituksen aiemmin tekemän päätöksen mukaisesti. Teollisuusliiton hallitus päätti 24.8. mittavista, vaiheittain etenevistä toimista pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta vastaan.

– Hallituksen aie heikentää irtisanomissuojaa alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä on erittäin epäoikeudenmukainen ja epätasa-arvoa lisäävä hanke.

– Liitto lupasi tuolloin harkita painostustoimista luopumista vielä uudelleen, jos hallitus luopuu esityksestään uudeksi irtisanomislaiksi ja sitoutuu siihen, ettei se tuo enää uusia työelämää kurjistavia esityksiä eduskunnalle. Näin ei ole tapahtunut, joten Teollisuusliitto päätti aloittaa painostustoimien ensimmäisen osan.

– Hallituksen aie heikentää irtisanomissuojaa alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä on erittäin epäoikeudenmukainen ja epätasa-arvoa lisäävä hanke. Se lisää mielivaltaa työpaikoilla eikä lainmuutoksella olisi asiantuntijoiden mukaan edes esityksellä tavoiteltavia myönteisiä työllisyysvaikutuksiakaan, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto muistuttaa.

– Sipilän porvarihallitus on koko olemassa olonsa ajan hyökännyt erityisesti ammatillisesti järjestäytynyttä työväestöä vastaan. Työelämää heikentäviä esityksiä on tuotu jatkuvana virtana, vaikka hallitus niin sanotun kiky-sopimuksen vastapainoksi lupasi jo lopettaa palkansaajien kyykyttämisen. Lupaukset on kuitenkin petetty kerta toisensa jälkeen.

– On todella valitettavaa, että hallitus vaarantaa työmarkkinoiden vakauden miellyttääkseen muutamaa kuumakalle-yrittäjää. Sen hintana joudumme nyt valitettavasti turvautumaan keinoihin, jotka iskevät myös rehellisiin, työväkeään arvostaviin työnantajiin, Aalto sanoo.

Teollisuusliiton julistaman toistaiseksi voimassa olevan ylityökiellon piirissä ovat lähes kaikki liiton sopimusaloilla työskentelevät työntekijät. Ylityökielto ei koske media- ja painoalan työntekijöitä, jakajia eikä viestintäalan toimihenkilöitä.

Teollisuusliitto pysäyttää ylityöt liiton työpaikoilla vastatoimena maan hallituksen työelämää heikentäviä hankkeita kohtaan. Ylityökielto astuu voimaan 17. syyskuuta kello 00.00.

Lue koko ilmoitus osoitteesta www.teollisuusliitto.fi/2018/09/teollisuusliiton-aloille-ylityokielto

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.