Teme mukana mielenilmauksessa

01.02.2018 - 12:45

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen hallitus on päättänyt osallistumisesta 2. helmikuuta poliittiseen mielenilmaukseen.

Muutamat ammattiliitot ovat päättyneet poliittiseen lakkoon, mutta Temen osalta kyseessä ei ole lakosta vaan poliittisesta mielenilmauksesta.

Ammatillinen järjestäytyminen katsotaan työntekijöiden perusoikeudeksi.

Mielenilmauksessa vastustetaan hallituksen päättämää työttömyysturvan aktiivimallia, joten mielenilmaus on osoitettu Suomen hallituksen, ei työnantajan, toimia vastaan. Paluu töihin tapahtuu sitä mukaa, kun se on käytännössä mahdollista.

Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Ammatillinen järjestäytyminen, katsotaan työntekijöiden perusoikeudeksi, ja se on tunnustettu perustuslaissa. Työntekijöillä on aina oikeus toimeenpanna poliittinen mielenilmaus, jolla pyritään vaikuttamaan laajemmin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Mielenilmaus järjestetään perjantaina 2.2. klo 11–13 Helsingin Senaatintorilla.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.