Keywords:

Televisio-ohjelma poiki vapaaehtoisia asunnottomien avuksi

22.04.2016 - 09:45
Asunnottomien yö -tapahtumaa vietetään vuosittain lokakuussa YK:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Kuva: Toivo Koivisto.

Arman Alizadin Pohjantähden alla -dokumenttiohjelma nosti sosiaalisessa mediassa ennennäkemättömän keskustelun asunnottomuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) oli mukana ohjelmassa, ja järjestö on saanut kolmen päivän aikana runsaasti yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta. Ympäri Suomea ihmiset haluavat auttaa.

Sadat tai jopa tuhannet ihmiset ovat esittäneet eri some-kanavilla huolensa asunnottomuudesta.

Sadat tai jopa tuhannet ihmiset ovat esittäneet eri some-kanavilla huolensa asunnottomuudesta. Viimeisen kolmen päivän aikana Vva ry on saanut useita kymmeniä yhteydenottoja. Tiedustelut ovat koskeneet erilaisia auttamisen mahdollisuuksia: ihmiset kertoivat haluavansa tukea järjestöä taloudellisesti, lahjoittaa vaatteita ja muita tarvikkeita, valmistaa ruokaa tai järjestää tilaisuuksia kävijöille. Lahjoitetut varat Vva ry käyttää matalan kynnyksen työhön, jossa tehdään välitöntä auttamistyötä asunnottomien ja asunnottomuusuhan alla elävien ihmisten parissa. Viime vuonna järjestön matalan kynnyksen palveluissa oli yhteensä 25 560 kontaktia.

Palautetta ja kiitosta

Vapaaehtoisiksi ilmoittautui paljon ihmisiä, jotka haluavat lahjoittaa järjestölle sekä aikaansa että taitojansa. Myös palautetta ja kiitosta järjestön henkilöstön ja vapaaehtoisten toiminnasta on annettu runsaasti. Yhteydenottoja on tullut ympäri Suomea myös ihmisiltä, jotka ovat itse asunnottomia tai asunnottomien henkilöiden läheisiä, jotka tarvitsevat apua. Moni henkilö kertoi myös kuulleensa ensimmäistä kertaa asunnottomuudesta Suomessa.

Asunnottomuustyötä tehdään jatkuvasti järjestöissä, viranomaistyönä ja ministeriön tasolla.

Vva ry:n vuonna 1997 aloittama Asunnottomien yö -tapahtuma, jota vietetään vuosittain lokakuussa YK:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä on tapahtuma, jolla pyritään muun muassa lisäämään tietoisuutta asunnottomuudesta.

Asunnottomuustyötä tehdään jatkuvasti järjestöissä, viranomaistyönä ja ministeriön tasolla. Valtakunnallisten Paavo I ja II -ohjelmien (Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämis- ja poistamisohjelmat 2008–2011 ja 2012–2015) kautta asutettiin valtaosa pitkään kadulla olleista asunnottomista suurimmissa asunnottomuuskunnissa. Uutta asunnottomuuden ennaltaehkäisyn ohjelmaa AUNEa on valmisteltu viime vuoden ajan. AUNE-ohjelmassa paneudutaan muun muassa asunnottomuuden ennaltaehkäisyn malleihin, luottotietonsa menettäneiden asumisratkaisuihin, maahanmuuttajien asunnottomuuteen ja erilaisiin tuen tapoihin.  

– Tehokkaimmat keinot asunnottomuuteen ovat kohtuuhintaisten asumisratkaisujen lisääminen, luottohäiriöisten asumisen helpottaminen ja asunnottomien mukaan ottaminen asumisratkaisujen suunnitteluun, toteaa järjestön toiminnanjohtaja Sanna Tiivola.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.