Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton puheenjohtaja Olli Salin: "Helsingin valtaeliitti polkee vammaisten ihmisoikeuksia"

29.10.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: (TA)

– Kokoomuslaisen Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jussi Pajusen säästölinja näkyy parhaillaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisryhmien perustuslaillisten ihmisoikeuksien loukkauksina ja lakisääteisten palvelujen törkeänä alasajona. Kurituksen kohteeksi ovat kolmen suuren puolueen leikkauslistalla joutuneet vaikeavammaisten, toimeentulotuen asiakkaiden ja päivähoitoikäisten lasten subjektiiviset oikeudet, sanoo Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton puheenjohtaja Olli Salin.


Hänestä Pajusen vaatimuksesta on Helsingin sosiaalilautakunta vihreiden Ari Saukkosen johdolla hyökännyt ensimmäisenä juuri näiden subjektiivisten oikeuksien kimppuun.


– Vaikeavammaisten kuljetuspalveluja piti leikata kolmanneksella kuluvana vuonna verrattuna vuoden 2002 tilanteeseen, eli jättää heitteille yli 6 000 vaikeavammaista, Salin toteaa.



Totaalinen


epäonnistuminen



Aiempi taksi/invataksijärjestelmä piti säästösyistä korvata "Matkojen yhdistelykeskuksella" (MYK), jota kokeiltiin Länsi-Helsingissä vuoden 2002 marraskuusta alkaen.


– Tuo kokeilu epäonnistui totaalisesti, kun toimeenpanijaksi valittiin kierolla ja näennäisellä "kilpailutuksella" Nurmijärveläinen liikennöitsijä, jolla ei ollut lainkaan kokemusta puhelinjärjestelmästä, vaikeavammaisten kuljettamisesta näin laajassa mittakaavassa, ei koulutettua henkilöstöä eikä myöskään vammaiskuljetuksiin sopivaa kalustoa, Salin luettelee.


Kaikki mahdollinen meni pieleen heti alusta lukien: puheluihin ei vastattu, autot myöhästyivät tuntitolkulla tai eivät tulleet lainkaan, kuljetukset kestivät "yhdistelyjen" takia tunteja ja vammaiset vietiin aivan vääriin osoitteisiin – toisin sanoen vaikeavammaisia jätettiin heitteille kaikissa vaiheissa.



Päättäjät


kovakorvaisia



Asiakaspalaute oli heti alusta lähtien erittäin kielteistä, mutta MYK, sosiaalivirasto ja sosiaalilautakunta eivät ottaneet sitä lainkaan vakavasti, vaan jatkoivat MYK:in kokeilun laajentamista koko kaupunkiin kuluneen vuoden aikana.


– "Säästötavoitteisiin" päästiin näin suorastaan heitteillejättöjen avulla, kun sadat vaikeavammaiset eivät enää luottaneet kuljetuksiin, eivät uskaltaneet lähteä uhkayrityksiin terveytensä kustannuksella, Salin tulkitsee.


Korsisaaren/Transmationin autoissa ei ollut pyörätuolihissejä, tuolien kiinnitysvälineitä eikä palveluhenkistä tai Helsinkiä tuntevaa henkilökuntaakaan.


Viraston johto selitteli sekä viime vuoden syyskuussa pidetyn mielenosoituksen osanottajille että lähes samoin sanoin nyt viime tiistaina ennen sosiaalilautakunnan kokousta mieltään osoittaneille vaikeavammaisille, että pieniä virheitä pyritään nyt korjaamaan ja asiat saadaan kuntoon.


– Sosiaalilautakunta pani asian jälleen pöydälle. Samaan linjaan kuuluu myös kaupunginvaltuuston päätös keskiviikkona tyytyä vain sisäisen tarkastuksen selvityksen odotteluun, vaikka valtuutettu Ilkka Hakalehto osoitti virheellisen toiminnan alkaneen jo kilpailutuksessa, yhtiön perustamisessa, ylilaskutuksessa ja vakuusasioissa, Salin huomauttaa ja jatkaa:


– Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton ja sen Helsingin yhdistyksen mielestä kokeilu tulee lopettaa, sopimus Transmationin kanssa irtisanoa välittömästi ja vaatia kaupungille 840 000 euron vahingonkorvaus. Joukkoliikennevälineiden liikuntaesteettömyyttä tulee täydentää vaikeavammaisten kuljetuspalveluilla eli 18 vapaa-ajan matkalla kuussa enintään samoin odotusajoin ja maksuin kuin julkisessa liikenteessä, Salin summaa.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli