Tampereella puolustetaan tänään lähipalveluja

05.09.2016 - 13:00

Kunnallisveroa kerätään kuntalaisten tarvitsemien palveluiden kustannusten kattamiseksi. Kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyys on takeena sille, ettei verovaroja käytetä vastuuttomasti tai kehnoin perustein.

Maanantaina 5. syyskuuta nostetaan Tampereella kissa pöydälle. Kunta kuntalaisille –toimintaryhmä on kutsunut koolle mielenilmauksen kattavien lähi- ja peruspalvelujen puolesta. Klo 16 alkaen kokoonnutaan Frenckellin aukiolle valtuustosalin eteen.

Suurinvestoinnit on asetettava tärkeysjärjestykseen, niiden toteutus on porrastettava ja turvattava kuntalaisten palvelu. Päätökset on tehtävä avoimesti seurattavissa valtuuston kokouksissa ja valtuutettujen tiedonsaanti on taattava.

Reilua peliä päätöksentekoon

Kunta kuntalaisille –toimintaryhmän Mervi Grönfors toteaa, että fair play eli reilu peli kuuluu urheilusanastoon, joten miksei myös Kansiareena-hankkeen päätöksentekoon?

– Veroja maksavana kuntalaisena ihmettelen salailevaa päätöksentekoa. Kuntalaisten maksamia veroeuroja päätettiin laittaa hankkeeseen tilanteessa, jossa kuntalaisten peruspalveluista tingitään. Mummu Multisillassa, lapsiperhe Lamminpäässä ja työtön Turtolassa haluavat tietää mihin heidän tarvitsemistaan palveluista leikatut verorahat käytetään ja millä perusteilla päätös tehtiin. Fair play kuuluu kuntapäätöksentekoon. Salailu ei sovi veroja maksavan kuntalaisen oikeudentajuun. Kunnallisen päätöksenteon avoimuus on arvo, jota ei saa hukata, muistuttaa Grönfros.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.