Talouden punainen lanka – haastattelussa Pertti O. Honkanen

14.07.2022 - 14:00
(updated: 03.08.2022 - 14:45)
Onko köyhyys aina kanssamme? Leipäjono on ilmiönä tullut tutuksi suomalaisille etenkin 1990-luvun alun lamavuosina. Kuva: Emma Grönqvist

Haastattelin kesäkuussa taloustieteilijä Pertti O. Honkasta. Honkanen on syntynyt 1950-luvulla, lähti mukaan poliittiseen liikkeeseen 1970-luvulla ja on toiminut aiemmin Tiedonantajan taloustoimittajana. 2000-luvulta lähtien hän on toiminut tutkijana Kelan tutkimusosastolla, ennen eläkkeelle jäämistään. Honkanen väitteli valtiotieteen tohtoriksi vuonna 2007 aiheesta Työttömyys ja arvoteoria. Honkasen tänä keväänä ilmestynyt kirja Talouden punainen lanka -Marxin talousteoria ja nykyaika (Rosebud) käsittelee marxilaista talousteoriaa ja siihen liittyvää tutkimusta nykyajan kannalta. Honkasen mielenkiinnon kohteina ovat olleet marxilaisuus ja marxilainen taloustiede ja tämä näkyy kirjassa. 

 

Minkälaisia koulukuntaerotteluja niin sanotun länsimarxilaisen taloustieteen sisällä voi suorittaa?

– Sitä on vaikea sanoa, siellä on erilaisia koulukuntia tiettyjen kysymysten ja henkilöiden ympärillä. Osa tutkimuksesta keskittyy Marxin teksteihin eli eksegetiikkaan, siis siihen mitä Marx kirjoitti ja tässä tutkimuksessa näistä tulkinnoista väitellään. Osa tutkimuksesta taas on empiiristä ja keskittyy siihen, miten marxilaisia käsitteitä soveltaa erilaisiin kysymyksiin. 1970-luvulla dominoinut neuvostoliittolainen marxismi-leninismi oli hyvin monoliittinen kokonaisuus, ja siinä korostettiin Leninin panosta marxilaisen tieteen kehittämiseen, siinä oli hyvin ideologinen painotus ja vähemmän empiiristä panosta. Länsimaisen marxilaisen talousteorian sisällä on hankala suorittaa mitään varsinaisia koulukuntaerotteluja, koska erottelut menevät monesti hienosäätämiseksi esimerkiksi arvoteorian kohdalla.

 

Miten idea uuteen kirjaasi syntyi?

– Olin kirjoittanut erilaisia artikkeleita erilaisiin julkaisuihin, ja myös väitöskirja liittyi aiheeseen. Väitöskirja liittyi kuitenkin työttömyyteen, ja halusin lähteä yleisemmälle tasolle nyt ilmestyneessä kirjassa. Kyseessä ei ole oppikirja, jossa käytäisiin lävitse kaikki keskeiset kysymykset vaan kirjassa pohditaan itse pohtimiani kysymyksiä 20 viime vuoden ajalta. Suomeksi tältä alalta on vähän kirjallisuutta.

 

Miksi kirja on juuri nyt ajankohtainen?

– Ajankohtaisia ilmiöitä ovat valtavat teknologiset muutokset, joihin olemme sitoutuneita jokapäiväisessä elämässämme esimerkiksi kännyköiden ja tietokoneiden kautta. Tällainen ilmiö on tietysti globalisaatio; valtaosa tavaroista, joita kulutamme, on tuotettu jossain muualla maailmassa. Koronakriisin aikana on puhuttu entistä enemmän globaaleista arvoketjuista tai tuotantoketjuista, joihin korona on aiheuttanut häiriöitä. 

– Jokapäiväisessä elämässä kohtaamme kriisit, jotka ovat ajankohtaisia ilmiöitä. Suuresta finanssikriisistä on vain kymmenen vuotta, sitten seurasi eurokriisi, sitten tuli koronakriisi ja nyt olemme uudessa kriisissä, joka liittyy Ukrainan sotaan. Suuresta finanssikriisistä ei ole vieläkään täysin toivuttu. Vuoden 2009 kriisistä on kuitenkin huomattava, että kyseessä on kapitalismille hyvin sisäsyntyinen kriisi, jonka taustalla ei ollut mitään ”ulkopuolista” tekijää, kuten virus tai konflikti, vaan USAn laina- ja finanssimarkkinat. 

– Koronakriisin taustalla taas on biologinen ilmiö, vaikka myös globalisaatio liittyy asiaan: virus ei jäänyt Kiinan Wuhaniin, vaan pääsi leviämään nopeasti ympäri maailmaa. Uudemman kriisin tausta on poliittinen, mutta koko ajan on uumoiltu, että jonkinlainen taantuma on ollut tulossa.

 

Mainitset kirjassasi ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn. Miksi Pikettystä on tullut niin suosittu viime aikoina?

– Piketty kirjoittaa suhteellisen yleistajuisesti eriarvoisuudesta valtavan paksuissa teoksissaan ja hän liikkuu valtavirran taloustieteen viitekehyksessä, jolloin hänen teoksensa ovat monelle tutumpia ja helpompia ymmärtää kuin marxilainen taloustiede. Pikettyn käsitemaailma lähtee liikkeelle neoklassisesta taloustieteestä, vaikka hänen näkökulmansa sen lopputuloksia kohtaan on kriittinen. Piketty on sanonut eräässä haastattelussa, että hän ei ymmärrä Marxia, ja Pikettyllä on ensimmäisessä kirjassaan selkeitä asiavirheitä koskien Marxia. 

 

Kirjoitat termin kurjistumisteorian tulevan marxilaisen teorian ulkopuolelta. Miksi käyttämäsi termi polarisaatioteoria on kätevämpi?

– Marx ei puhu kurjistumisesta, vaan vastakohtien kärjistymisestä ja pääoman vallan kasvusta. Kurjistumisteoria kuultiin ensimmäisen kerran jo 1800-luvulla Marxin vastustajien suusta. Marx ei kuitenkaan itse puhu kurjistumisesta, vaikka Pääomassa siellä täällä puhutaan kyllä kurjuudesta. Marxin käyttämä käsite on kapitalistisen kasautumisen yleisen laki. 

– Marxin teorian mukaan kyse ei ole työläisten reaalituloista ja niiden alentumisesta, vaan laajemmin työläisten asemasta. On tietysti ollut monia jaksoja, jolloin myös reaalitulot ovat alentuneet, kuten kriisikausia ja lamakausia, mutta tämä ei sulje pois sitä, etteivätkö ne voisi kasvaa. Elämme globaalissa maailmassa, jossa kurjuudesta puhuminen ei ole aiheetonta: kurjuutta on Intian slummeissa, Afrikan köyhissä kylissä ja New Yorkin asunnottomien parissa. Eli kurjuutta tietenkin on. Toisessa kohtiossa varallisuutta ja rikkautta on miltei rajattomasti: ökyhuviloita, huvipursia, yksityisiä lentokoneita, miljardiomaisuuksia. 

– Jos ajattelemme kuitenkin Marxin teoriaa, niin se kuvaa puhdasta suljettua kapitalistista taloutta eli yhtä maata, jossa on kapitalistiluokka ja työväenluokka. Kapitalistisen kasautumisen laki ei siis ole historian kuvausta, vaan yleisen tendenssin kuvausta, ja tätä voidaan kutsua myös polarisaatioteoriaksi. Jos polarisaatiolle ei ole vastavoimaa kuten esimerkiksi vahvaa ammattiyhdistysliikettä niin kapitalistinen talous tuottaa sen polarisaation: työttömyyttä, pienipalkkaisuutta, köyhyyttä, todellista kurjuutta ja rikkautta toisessa kohtiossa.

 

Mitä Marxin käsitys työttömyydestä ajassamme kertoo?

– Kun elettiin hyvinvointivaltioiden kulta-aikaa niin työttömyys nähtiin pienen joukon ongelmana tai työmarkkinoiden kitkana. Puhuttiin, että työttömyys on voitettu.

– Nyt voimme sanoa, että kaikissa kehittyneissä maissa on joukkotyöttömyyttä. Kyseessä ei ole vain pienen porukan ongelma. Puhumme miljoonista ihmisistä. Esimerkiksi USA:n virallinen työttömyysprosentti tarkoittaa käytännössä 5–6 miljoonaa työtöntä. Ja viralliset työttömyystilastot monesti kaunistelevat todellisuutta. On olemassa myös alityöllisyyttä, pätkätyöläisyyttä ja piilotyöttömyyttä.

 

Miten tällaisia ilmiöitä voisi kuvata Suomessa?

– Piilotyöttömiksi luokiteltiin ne, jotka eivät aktiivisesti hae työtä, mutta ovat halukkaita menemään töihin. Tilastokeskus kuitenkin lopetti tällaisen tilastoinnin vuoden 2021 tilastointiuudistuksen jälkeen. Piilotyöttömyyttä ei enää tilastoida kuukausittain. Myös tilastoinnissa on omat kikkansa. Esimerkiksi alle kolmen kuukauden lomautusta ei tilastoida työttömyydeksi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa.

 

Miksi Milton Friedmanin uusliberalistisesta talousteoriasta on tullut niin suosittu neoklassisen taloustieteen parissa?

– Friedman oli eräs suosituimmista uusliberalisteista. Hänen monetaristisessa mallissaan työttömyys jää taka-alalle, ja hän lanseerasi käsitteen luonnollinen työttömyys, jossa tietyn suuruiseen työttömyyteen täytyy sopeutua. Ei uusliberalismi ole mihinkään hävinnyt, mutta siihen on tullut hienosäätöä, kuten rationalististen odotusten koulukunta. Aika lailla siellä pyöritään samojen ideoiden ympärillä. Teoksessani mm. kommentoin Juhana Vartiaisen kirjaa ja ajatuksia, joissa toistuvat monet uusliberalistiset ajatukset. 

– Uusliberalistisessa talouspolitiikassa kavahdetaan valtion velkaantumista, mutta finanssi- ja koronakriisien aikana maailma on kääntynyt päälaelleen: keskuspankit ovat rahoittaneet valtion velkaantumista reippaasti. Näyttää siltä, että Friedmanin opit ovat joutuneet roskakoriin, mutta silti niihin palataan edelleen. Todellisuus ei mennyt Friedmanin oppien mukaan. Uusliberalismin ideoihin, kuten julkisen talouden supistamiseen, tuloverojen keventämiseen ja yksityistämiseen palataan aina uudestaan.

 

Miksi työarvoteorian tunteminen on merkityksellistä?

– Jos ajattelemme mitä tahansa tuotantojärjestelmää, niin ihmisen panos siihen on nimenomaan työ. Nykyään on hyvin paljon esimerkiksi palvelutyötä. Työ voi olla palvelutyötä, ruumiillista työtä, tutkimustyötä, mutta yhtä lailla työtä. Sitä voidaan mitata kellonajalla, mutta työtä ei voi pelkistää kellonajan mukaan, koska vaativuuden suhteen on erilaisia töitä. Työtä voidaan tehdä intensiivisemmin ja vähemmän intensiivisemmin. Mutta yhtä kaikki, työ on keskimäärin pelkistettävissä työaikaan. 

– Tämä ei silti tarkoita sitä, että työtä mitattaisiin tarkkaan minuutilleen. Jokaisessa yrityksessä ja teollisuuslaitoksessa on silti käsitys siitä, paljonko heillä on työntekijöitä ja mikä heidän työaikansa on. Japanilaisessa autotehtaassa on käsitys siitä, kauanko aikaa auton kokoamiseen menee aikaa liukuhihnalla, ja täten voidaan laskea  ja mitoittaa työvoima kyseiselle liukuhihnalle. Kaikessa hinnoittelussa taasen on otettava lähtökohdaksi, että työtä tekeville ihmisille maksettavan palkan määrä perustuu kapitalismissa työvoiman määrään.

– Jos yhden tavaran valmistamiseen tarvitaan viisi tuntia ja toiseen tavaraan tunti niin viiden tunnin työhön tarvitaan palkkaa enemmän vastaavassa määrin. Kun yritys hinnoittelee tavarat se joutuu lähtemään liikkeelle siitä, että työvoima täytyy uusintaa palkan välityksellä, eli työvoima täytyy saada tulemaan uudestaan töihin päivästä toiseen.

– Kun kysytään mistä voitto tulee, niin Marxin oivallus lisäarvoteoriassa on se, että työläinen pystyy tekemään enemmän työtä kuin tarvitaan siihen työhön, jolla tuotetaan ne tavarat, joihin työläinen käyttää palkkansa. Tavaran hinta perustuu siis työarvoteoriassa siihen työmäärään, joka on tarvittu sen valmistamiseen. Jokainen firma kylläkin ostaa tavaroita, raaka-aineita, koneita joita on jo tuotettu työllä. Ja tämä työ vain kertautuu siinä hinnassa, jonka kuluttaja maksaa kahvi- tai teekupillisesta.

– Työ on siis objektiivisesti mitattavissa ja havaittavissa oleva asia. Valtavirran taloustieteessä lähdetään liikkeelle siitä, että arvo on jokin subjektiivinen asia ja se perustuu tavaroiden tuottamaan hyötyyn. Tässä ongelmana on se, että hyödyllä ei ole mitään mittaa. Hyötyä ei voi tässä pelkistää mihinkään mittaan tai numeroon. Tällöin subjektiivinen arvoteoria leijuu ikään kuin ilmassa. 

– Voidaan siis todeta, että missä tahansa tavarassa, joka ostetaan kaupasta, työ on kiteytynyt tähän tavaraan. Työ on tämän tavaran yhteiskunnallinen ominaisuus, joka ei välittömästi näy tässä tavarassa, mutta tiedämme että jokaisen tavaran tekemiseen on tarvittu työtä. 

– Joidenkin mielestä Marxin olisi pitänyt pystyä selittämään paremmin työarvoteoria, mutta jo esimerkiksi David Ricardo lähti liikkeelle työarvoteoriasta, vaikka klassisessa taloustieteessä oli työarvoteorian suhteen joitain epäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia. Marxilaisen johtopäätöksen mukaan luokkaristiriitojen syntyminen ja kärjistyminen pakotti porvariston etääntymään työarvoteoriasta, koska oli hiukan vaarallista ajatella, että tavaroiden arvo perustuu viime kädessä työhön. Silloin olisi vaikea perustella että kapitalisti ottaisi tuotannon arvosta ison siivun taskuunsa voittoina.

– Taloustieteen historiasta löydetään tiettyjä merkkejä siitä, että 1800-luvun lopulla porvarillisessa taloustieteessä tapahtui irtaantuminen työarvoteoriasta ja subjektiivinen arvoteoria alkoi saada jalansijaa sen jälkeen, kun Marxin Pääoma oli julkaistu. Itävaltalainen Eugen von Böhm-Bawerk oli ensimmäisiä porvarillisia taloustieteilijöitä, joka hyökkäsi Marxin työarvoteoriaa vastaan. Naiiveja arvoteorioita kuten se, että kysyntä ja tarjonta määräävät hinnan, esiintyy nykyäänkin oppikirjoissa, vaikka tällaiset teoriat eivät selitä mitään. 

 

Kirjaa on saatavilla Tiedonantajan verkkokaupasta.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Teoria