Taitettu luottamus

14.04.2011 - 13:57
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Mistä moinen otsikko? Tietysti siitä, että vuosina 1996–2001 hallinnut Paavo Lipposen sinipunahallitus pakotti eläkeläiset ns. taitettuun indeksiin. Hallitukseen kuuluivat SDP, kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP.

Samainen hallitus poisti myös hautausavustuksen, lapsikorotuksen, puolisolisän ja vammaisetuuksien indeksitarkistuksen. Työeläkkeitä pienennettiin, sairauspäivärahoja leikattiin ja kuntoutusrahaa alennettiin.

Kun hallitusasetelma muuttui, Matti Vanhasen keskusta-demarihallitus laajensi taitetun indeksin koskemaan kaikkia työ- ja ansioeläkkeitä. Hyväksyessään vuoden 2003 ns. eläkepaketin myös ”oppositiopuolueet” kokoomus ja vasemmistoliitto sekä vihreät hyväksyivät tämän laajennuksen käyttöönoton.

Entä sitten? Viimeistään vuoden 2007 vaaleista lähtienhän eduskuntapuolueet tekivät parannuksen. Niissä vaaleissa riitti köyhien ja eläkeläisten ystäviä sekä julkisten palvelujen puolustajia. Eduskuntapuolueet esittivät ohjelmia köyhyyden torjumiseksi. Jopa kokoomus oli huolestunut naisten matalista palkoista ja kuntien henkilöstön asemasta. Joten joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

Entä sitten koko kulunut eduskunta kausi 2007–2011? Samat puolueet, jotka olivat huolestuneita köyhien asemasta, leikkasivat kaikkein kovimmin juuri pienituloisilta.

Kaikki eduskuntapuolueet, jotka kantoivat huolta naisten matalista palkoista ja kuntien henkilöstön asemasta, olivat hetken päästä tukemassa matalatasoisia tupo-sopimuksia.

Eduskuntapuolueet, jotka olivat jo vuoden 2003 ja sitten 2007 vaaleissa nostaneet teemaksi kuntien palvelujen puolustamisen, hyväksyivät ”kuprun” eli kunta- ja palvelurakennemuutoksen, jonka tarkoituksena oli ja on karsia lähipalveluja, vähentää kuntien menoja ja henkilöstöä, lisätä kilpailuttamista ja yksityistämistä sekä lopettaa suuri osa kunnista. Leikkauslistoja alettiin laatia. Tämän linjan toteuttajina ovat kuntatasolla olleet myös eduskunnan ”oppositiopuolueet” perussuomalaisten Timo Soinia ja vasemmistoliiton vasemman laidan edustajia myöten. Leikkauslistoja rustataan kulissien takana nytkin, mutta ne paljastetaan vasta vaalien jälkeen.

Eduskuntapuolueet ja niiden ehdokkaat paheksuivat edellisten vaalien alla ja saattavat nytkin paheksua rosvomaisia sähkönhintoja, yhtiöiden tähtitieteellisiä voittoja ja johtajien pöyristyttäviä palkkoja ja optioita, mutta hallituksessa ollessaan kaikki puolueet vasemmistoliittoa ja vihreitä myöten ovat hyväksyneet valtionyhtiöiden yksityistämisen, sähkömarkkinoiden ”vapauttamisen”, Fortumin viemisen pörssiin ja johtajien optio-ohjelmat.

Eduskuntapuolueet ja niiden ehdokkaat saattavat nyt puhua kauniisti itsenäisyydestä ja demokratiasta. Mutta eduskunta hyväksyi vuoden 2006 lopulla lähes yksimielisesti Euroopan unionin perustuslain, joka alistaa äänioikeuden ja muut perusoikeudet entistä suuremmalta osin markkinoiden ja pääoman vapaudelle. Nyt sitten kinastellaan ja hurskastellaan EU:n velkakriisistä ja sen Suomelle aiheuttamista kustannuksista.

Natoa vastustavaa äänestäjien enemmistöä rauhoitellaan taas vakuuttamalla, että ”Nato-jäsenyys ei ole nyt ajankohtainen”. Mutta jo aikoinaan eduskunta hyväksyi yksimielisesti suomalaisjoukkojen osallistumisen Nato-johtoiseen sotaan Afganistanissa ja Naton sotaharjoituksiin, ja Hornet-hävittäjiin päätettiin hankkia Naton hyökkäysaseistusta. Uusimpia urotekoja ovat miinalaivan lähettäminen Somalian rannikolle merirosvojahtiin ja hanke suomalaisjoukkojen osallistumiseksi EU:n taistelujoukkoihin Libyassa.

Kuten tästä huomataan, sinänsä kuohuttava vaaliraha- ja korruptioskandaali ei ollut päättyvän vaalikauden (eikä sitä edeltäneidenkään) ainoa eikä edes pahin petos tavallisia kansalaisia vastaan. Meidän kaikkien kannattaa äänestämään mennessä ottaa opiksi niin päättyvästä kuin aiemmistakin vaalikausista ja olla uskomatta kerta toisensa jälkeen pettäneiden puolueiden ja poliitikkojen nyt esittämiin lupauksiin. Kannattaa muistuttaa petetyistä lupauksista. Kannattaa äänestää eduskuntaan rehellinen vasemmistolainen vaihtoehto SKP.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.