Taistelu jatkuu Oaxacassa

20.04.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: LEONA KOTILAINEN

Toukokuussa 2006 Oaxacan opettajien ammattiosasto 22 meni lakkoon parempien palkkojen ja oikeuksien saavuttamiseksi. Lakkoilijat myös vaativat osavaltion kuvernöörin, vaalivilpistä ja väkivallasta syytetyn Ulises Ruiz Ortizin eroa. Kun mielenosoittajia vastaan lähetettiin sotilasjoukkoja, ryhtyivät paikalliset osoittamaan solidaarisuuttaan opettajien liikkeelle. Pian suositun turistikaupungin kaduilla vallattiin virastorakennuksia, kasattiin barrikadeja ja vaadittiin oikeuksia muillekin kuin opettajille. Vaikka levottomuudet alkoivat näennäisesti opettajien lakosta, oli alueen alkuperäisväestö turhautunut Oaxacan köyhyyteen ja oikeuksiensa polkemiseen.


Yksi heistä on Suomen sosiaalifoorumissa viikonloppuna vieraileva Diego Cruz Martinez, intiaani, joka pyrkii auttamaan kulttuuriaan ja yhteisöjä, joita eivät muut puolusta.


– Haluan auttaa syvässä unohduksessa olevien köyhien alueiden asukkaita.




Yhteisöradiot organisoitumisen väline



Meksikon tiedotusvälineet antavat Oaxacan konfliktista Cruz Martinezin mukaan väärän kuvan.


– Ainoastaan vasemmistolainen La Jornada -sanomalehti on uutisoinut tilanteesta rehellisesti.


Muut tiedotusvälineet televisiota myöten ovat keskittyneet turistien houkuttelemiseen Oaxacaan.


– Vaikka Oaxaca oli hajoamassa palasiksi, kutsuttiin ihmisiä sinne lomailemaan. Televisiossa näytettiin vuosien takaista kuvaa kaupungista. Keskusaukio kuvattiin tyhjänä, vaikka se oli silloin täynnä konfliktin takia liikkeellä olevia ihmisiä.


Oaxacassa toimii parisenkymmentä yhteisöradiota.


– Yhteisöradiot ovat intiaanikylille organisoitumisen ja oman kulttuurin levityksen väline. Niissä annetaan ääni ja ilmaisunvapaus ihmisille, joilla ei sitä ole ennen ollut.


Radioasemien toimintaa on jatkuvasti vaikeutettu ja sabotoitu.


– Ohjelmien tekijät ovat saaneet tappouhkauksia, radiolähettimiä on tuhottu ja lähetyksiä häiritty. Oaxacan hallitus pelkää ohjelmien sisältöä.




Oaxaca tänään



Oaxacan vastarinta ei näytä laantumisen merkkejä.


– Taistelu jatkuu, toteaa Cruz Martinez. – Oaxacassa on todella paljon mielipidevankeja, vainottuja ihmisiä ja tekaistuja pidätysmääräyksiä.


Vaino ja pidätykset eivät kosketa enää ainoastaan köyhintä väestönosaa.


– Nykyään Oaxacassa järjestettäville "megamarsseille" saattaa osallistua miljoonakin ihmistä. Ennen niihin osallistuivat kaikista köyhimmät, mutta nyt mielenosoituksissa käy yhä enemmän parempiosaisia ihmisiä, joiden omaisia on pidätetty ja vangittu ilman syytä. Nyt hallitus on kolhinut heidänkin oikeuksiaan.


Viime perjantaina Cruz Martinezin ystävä pahoinpideltiin ja vangittiin. Nyt mies viruu paikallisessa vankilassa.


Myös Chiapasin osavaltion zapatistit ovat osoittaneet tukensa Oaxacan taistelulle.


– Komentaja Marcos tunnusti avoimesti kunnioituksensa ja ihailunsa oaxacalaisia kohtaan. EZLN:n nettisivuilla on myös painotettu, että Oaxacan taistelu on rauhanomainen, toisin kuin zapatistien taistelu.



* * *



Cruz Martinez puhuu Suomen sosiaalifoorumissa 21.4. kello 11–12.45 rasismista Meksikossa sekä kello 15.45 alkaen otsikolla Oaxaca ja taistelu tiedonvälityksestä.



Mielenosoitus poliittisten vankien vapauttamiseksi perjantaina 27.4. kello 17 Meksikon suurlähetystöllä, Simonkatu 12.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli