TA-ARVIO: Vuosi ilman öljyä?

19.09.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 34 / 19.9.2008

Moni on huolestunut ilmastonmuutoksesta. Öljypohjaisten tuotteidenhan käyttö tunnetusti kiihdyttää ilmastonmuutosta. Miltä siis kuulostaisi öljydieetti?


Dokumenttiohjaaja John Webster päätti kokeilla vuoden verran öljydieettiä. Kokeilun kohteena oli enemmän tai vähemmän innokas Websterin nelihenkinen perhe Espoossa. Suomalaisbrittiläinen perhe on länsimaalaisittain tyypillinen – isä ja äiti, kaksi pientä lasta ja valtaisa planeettaa tuhoava ekologinen jalanjälki.


Katastrofin aineksia -dokumentin alussa ohjaajaisä Webster laskeskelee missä kaikessa voisi vähentää perheen ekologista jalanjälkeä.


Kuten arvata saattaa niin oman auton käyttö kuin lentomatkailu putoavat ensimmäisten joukossa pois perheen elämäntavoista. Saaristossa sijaitsevalle mökillekin mennään soutuveneellä eikä enää moottoriveneellä. Huomio kiinnittyy myös muoviin, jota tuntuu olevan varsinkin kaikissa mahdollisissa erilaisten tavaroiden pakkauksissa.


Pikku hiljaa Websterien perheelle valkenee kuinka riippuvaisia heidän ja ylipäätänsä koko yhteiskunnan elämä on öljystä. Webster pohtii dokumentissa, minkä takia sivilisaatiot, jotka ovat suuntamassa kohti omaa tuhoaan, eivät puutu asiaan ajoissa. Pohdiskelun pohjaksi hän on listannut joukon syitä, minkä takia sivilisaatio ei reagoi uhkaavan tuhon merkkeihin.


Dokumentilla Webster on halunnut tuoda näkyvyyttä ilmastomuutokseen vaikuttaviin tekijöihin. Kasvihuonekaasut ovat näkymättömiä ja pitkälti myös se yli 30 miljardia barrelia öljyä, jota kulutetaan vuosittain maailmassa. Tuosta barrelimäärästä vapautuu yhtä paljon hiiltä poltettaessa kuin jos neljä kertaa Ranskan kokoinen alue palaisi metsäpalossa.


– Jos Ranska poltettaisiin päreiksi joka kolmas kuukausi niin me olisimme tietoisia siitä, mutta jotenkin käyttämämme öljy, useimmiten polttamamme, jää meiltä huomaamatta, Webster on todennut.


Dokumentissa yleissävy on vakavasta aiheesta huolimatta samalla lailla höystetty huumorilla kuin Michael Mooren dokumenteissa. Myös arkistokuvaa on käytetty samaan tapaan. Dokumentti pitää katsojan mielenkiinnon yllä koko ajan, ja oman draamansa siihen tuo öljydieetistä koetukselle joutuva parisuhde.


Dokumenttia voi hyvin suositella ilmastonmuutokseen perehdyttäväksi perusteokseksi, ja se toimii hyvin rinnakkaisteoksena Al Goren loisteliaan Epämiellyttävä totuus –ilmastomuutosdokumentin kanssa.



ARI SARDAR



TA * * * * (neljä tähteä)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli