Syrjintää Ylen vaaliohjelmissa

05.01.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 1/2007.

Yleisradio suunnittelee toteuttavansa television ja radion vaaliohjelmat eduskunnan ulkopuolisia puolueita räikeästi syrjien. Näille puolueille on varattu ohjelma-aikaa huomattavasti vähemmän kuin eduskuntapuolueille.


Lisäksi puolueet on ryhmitelty kolmeen kategoriaan, jotka eivät kohtaa samassa keskustelussa. Pienpuolueiksi leimatuille puolueille on varattu ainoastaan yksi yhteinen ohjelma tv:ssä ja radiossa, mutta muut puolueet saavat ohjelma-aikaa monessa ohjelmassa omine vaalitentteineen. Pääministeripuolueiksi nimetyt puolueet saavat ohjelma-aikaa vielä erikseen.


Vaaliohjelmien syrjivä toteuttamistapa on ristiriidassa sekä journalististen että Yleisradiota julkisen palvelun laitoksena koskevien periaatteiden kanssa. Myös vaalilain henki lähtee siitä, että kaikille puolueille pitää antaa yhtäläiset mahdollisuudet tuoda näkemyksensä esiin, toteaa SKP Ylen hallintoneuvostolle esittämässään kannanotossa.


Puolueiden eriarvoinen ryhmittely on epädemokraattista ja kansalaisia harhaan johtavaa. Sillä halutaan suojata eduskuntapuolueet olennaisia vaihtoehtoja koskevalta väittelyltä, tehdä keskusteluista käytännössä samanmielisten puolueiden näennäistä debattia epäolennaisista ja taktisista "mielipide-eroista" sekä ikuistaa eduskunnan ulkopuolisia puolueita syrjimällä nykyinen asetelma.


Syrjintää vaaliohjelmissa voidaan havainnollisuuden vuoksi verrata joihinkin muihin elämänaloihin. Se on sama kuin vaikkapa käytäntö, jossa edellisissä kisoissa mitali- ja pistesijoilla olleet juoksijat olisivat eri juoksumatkoilla etuoikeutetussa asemassa. Uudet yrittäjät pantaisiin juokseman kädet selän taakse sidottuina tai antamaan etuoikeutetuille tietyn etumatkan.


Tai vaikkapa Idols-kilpailu, jossa vain jo levyttäneet ja levy-yhtiöiden kanssa sopimuksen tehneet saisivat laulaa mikrofoniin ja orkesterin säestyksellä, muut ilman mikrofonia ja säestystä.


SKP toteaa kannanotossaan, että nykyisessä tilanteessa, jolloin lähes kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat valmiita osallistumaan vaalien jälkeen toistensa kanssa hallitukseen, olennaiset vaihtoehdot tulevat pääosin eduskunnan ulkopuolelta. Juuri SKP:n kaltainen selkeästi oppositiossa oleva ja toiminnassaan kansalaisliikkeet etusijalle asettava puolue voi tuoda vaalikeskusteluihin uusia kysymyksenasetteluja ja haastaa muita väittelyyn.


SKP vaatii Ylen vaaliohjelmien toteuttamisessa tasapuolisuutta ja sitä, että kansalaisille annetaan mahdollisuus vertailla puolueiden näkemyksiä samassa keskustelussa.


Pian nähdään, tuleeko asiaan korjausta vai ei. Joka tapauksessa suunnitteilla oleva syrjintä korostaa sitä mikä on SKP:lle muutenkin luontaista: paikallisia etukamppailuja, laajaa jalkautumista ihmisten keskuuteen ja SKP:n selkeän vaihtoehdon esittelyä, aktiivista osallistumista omiin ja muiden järjestämiin keskustelutilaisuuksiin, omien lehtien levitystä ja sinnikästä pyrkimystä saada kommunistien ääni kuuluviin myös valtamediassa.


Kaikenlainen pessimismi on nyt heitettävä roskakoriin. Syrjintä voidaan murtaa ja syrjijät saattaa häpeään.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli