Suurvoimalaa ryhdytään rakentamaan Jyväskylässä

25.05.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 21/2007.

Keljonlahden suurvoimalan investointipäätös hajotti Jyväskylän kaupunginvaltuuston rivit 14. toukokuuta. Investointi ja 35 miljoonan euron omavelkainen lainantakaus hyväksyttiin äänin 37 – 20 (kaksi tyhjää).


Päätös hyväksyttiin vihreiden ryhmästä tulleella ponnella, jonka mukaan uusiutuvien polttoaineiden osuus pitää nostaa 70 prosenttiin viiden vuoden kuluessa voimalan käyttöönotosta. Vihreiden esitystä moitittiin kasvojenpesuksi, koska voimalan sijaintipaikka ja käytettävä teknologia eivät ole ratkaisuina järin vihreitä. Päätöksestä jätettiin 14 eriävää mielipidettä.


Valtuusto päätti voimalan sijaintipaikasta ja asemakaavasta viime vuonna. Päätöksistä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Sijaintipaikkapäätöksen oikeus kumosi muotovirheen vuoksi, koska asiaa valmistellut kaupungin lakimies oli esteellinen. Sijainti oli kuitenkin osoitettu asemakaavapäätöksessä, jota koskevat valitukset oikeus hylkäsi. Jatkovalituksia Korkeimmalle hallinto-oikeudelle on tiettävästi vireillä.




Voimala ylimitoitettu



Suomen kommunistinen puolue on vastustanut Keljonlahden voimalahanketta alun alkaen. Voimalan rakentamisen päämotiivina ei voi olla Jyväskylän Energiatuotanto Oy:n pääseminen eroon liikekumppanuudesta Fortum Power and Heat Oy:n kanssa. Suurvoimala on myös kapasiteetiltaan ylimitoitettu ja teknologialtaan vanhentunut jo ennen valmistumistaan. Turpeen käyttö polttoaineena muodostaa suuren päästökauppariskin, jonka kuluttajat viime kädessä maksavat.


Lisäksi tuleva voimala rakennetaan paikkaan, jonka ympärillä on haavoittuvaa järvi- ja metsäluontoa sekä pohjavesialue. Luonnon tuhoutumisen ja kaupunkia vaivaavan tonttimaapulan takia SKP pitää kokonaan uuden alueen avaamista voimalarakentamiselle suurena tuhlauksena.



SATU KORTELAINEN



Lisätietoa SKP:n kannasta investointipäätökseen löytyy osoitteesta www.skp.fi/jyvaskyla.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli