Suostumus2018-kansalaisaloite keräsi heti tuhansia nimiä

05.06.2018 - 12:30
(updated: 11.06.2018 - 17:11)
Suostumus2018-kansalaisaloitekampanjan tunnuksena on "Kyllä tarkoittaa kyllä!"

Tänään auennut kansalaisaloite vaatii rikoslain muuttamista raiskauksen tunnusmerkistön osalta. Nimien keruu lähti käyntiin vauhdikkaasti kansalaisaloitepalvelussa ja muutamassa tunnissa aloite on kerännyt jo yli 2000 nimeä. Aloitteen takana on naisjärjestöjä sekä muita tasa-arvon parissa kamppailevia organisaatioita sekä yksittäisiä aktivisteja. Toimintaryhmiä nimien keruun ja tiedon levittämisen parissa on tällä hetkellä paikallisesti pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

muutamassa tunnissa aloite on kerännyt jo yli 2000 nimeä

Aloitteen tavoitteena on muuttaa raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi

- Raiskauksen nykyinen määritelmä on monella tapaa todella ongelmallinen. Tällä hetkellä raiskauksen määritelmä perustuu raiskauksen yhteydessä käytettyyn muuhun väkivaltaan tai sen uhkaan. Laki ei siis tunnista, että seksi ilman suostumusta on raiskaus, ja raiskaus on aina väkivaltaa. Nykymääritelmä ei myöskään kunnioita tai turvaa ihmisten itsemääräämisoikeutta: lain silmissä ei ei tarkoita ei. Siksi me haluamme, että raiskaus määritellään suostumuksen puutteen kautta, kerrotaan kampanjan somekanavissa.

Aloitteen voi allekirjoittaa kansalaisaloitepalvelussa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3209

Lisätietoja aloitteesta kampanjan sivuilla osoitteessa http://suostumus2018.fi/

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.