Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12.2010 - 12:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Afganistanissa on korkeintaan 50 al-Qaidan jäsentä. Mitä sitten 150 000 USA:n ja Naton sotilasta tekevät siellä? / Joshua Gipe/U.S. Army. |

Barack Obaman hallinto ja Afganistanin sotaa kannattava USA:n valtamedia pyrkivät antamaan suurelle yleisölle täysin harhaanjohtavan kuvan tästä sodasta. Harjoitetaan poliittista "don’t worry be happy" (älkää olko huolissanne, olkaa tyytyväisiä) -valkopesua.

Samanlaista valkopesua harrastavat USA:n propagandaa toistellen myös Suomen ulkopoliittiset johtajat, pikkupoliitikot, armeijan upseerit ja valtamedia. Tarvitsee vain katsoa esimerkiksi Helsingin Sanomissa julkaistua ”meidän poikamme Afganistanissa” -juttusarjaa, joka on kuin jatkosodan perääntymisvaiheen aikaista TK-joukkojen propagandaa.

Raporttien synkkää kertomaa

Pari viikkoa sitten Washingtonissa julkistettiin kolme mielenkiintoista raporttia Afganistanista. Ensimmäisessä niistä Valkoinen talo hoki, että sota sujuu hyvin, ja osa USA:n joukoista saatetaan vetää Afganistanista jo ensi vuonna. Sotapolitiikkaa tukeva media repi raportista isoja otsikoita.

Yhdysvaltalaiset kenraalit puhuivat ”edistyksestä” Afganistanissa, mitä tahansa se merkitseekään, kun USA:n joukot käyvät raakaa kampanjaa Kandaharin ympäristössä murskatakseen miehityksen vastaisen vastarinnan ja rangaistakseen Talebania kannattaneita asukkaita.

Toiseksi, Punainen Risti julkisti raportin, joka osoittaa, että afgaanit kärsivät laajalle levinneestä aliravitsemuksesta ja vakavista terveysongelmista lähes vuosikymmenen kestäneen länsimiehityksen jälkeen. Se siitä USA-johtoisesta kansakunnan rakentamisesta.

Kolmanneksi, julkaistiin vuotoja uudesta kansallisesta tiedusteluarviosta (NIE), johon oli koottu kaikkien 16:n USA:n tiedustelupalvelun havaintoja. Tämä tärkein tiedusteluraportti on räjähdyspanos eikä sitä todennäköisesti julkisteta kokonaan.

NIE:n kerrotaan arvioivan, että nyt yli 13 miljardia dollaria kuukaudessa maksava Afganistanin sota on parhaimmillaankin ajautunut umpikujaan, pahimmillaan läntiset miehitysjoukot ovat puolustuskannalla ja niiden haavoittuvaiset huoltoreitit yhä enemmän uhattuja. Taleban on laajentamassa valvomaansa aluetta erityisesti Afganistanin pohjoisosassa. Siellä missä toimivat myös suomalaiset ”rauhanturvaajat”.

CIA:n presidentiksi istuttama Hamid Karzai ilmaisi tilanteen suorasukaisesti viime vuonna sanomalla, että USA-johtoinen sota on ”tehoton lukuun ottamatta siviiliuhrien aiheuttamista”.

Uusi NIE saattaa myös vahvistaa vuoden 2007 raportin, jossa todettiin, että Iranilla ei ole mitään ydinaseohjelmaa. Sotapuolue Washingtonissa yrittää epätoivoisesti estää sen julkistamisen tai saada raportin muutetuksi.

Turhautuneet amerikkalaiset kenraalit ja poliitikot pelkäävät sodan ja uranäköalojensa myttyyn menoa ja syyttävät Pakistania sodasta, jota he eivät voi voittaa.

CIA:n johtaja Leon Panetta sanoi äskettäin, että Afganistanissa on korkeintaan 50 al-Qaidan jäsentä. Mitä sitten 150 000 USA:n ja Naton sotilasta tekevät siellä? Lähellä olevan Kaspian altaan öljy ja kaasu sekä pyrkimys sulkea Kiina pois luonnonvaroiltaan rikkaalta alueelta näyttää todennäköiseltä vastaukselta.

Sota yhä raaempaa ja tuhoisampaa

Sodan raakuus ja tuhoisuus on pahenemassa. USA:n joukot ympäri Kandaharia rajäyttelevät tai tuhoavat puskutraktoreilla taloja, teloittavat Talebanin tukijoiksi epäiltyjä ihmisiä ja turvautuvat laajamittaisiin kostotoimiin siviiliväestöä vastaan. Kuolemanpartiot paiskivat ankarasti töitä murhatakseen läntisen miehityksen vastustajiksi epäiltyjä siviilejä.

Samanlaista ”rauhoitustaktiikkaa” käytettiin vastarinnan murskaamiseksi irakilaisessa Fallujahin kaupungissa, josta kolmasosan USA:n merijalkaväen joukot hävittivät maan tasalle.

Samaan aikaan Pentagon on sodan pitkittymisen takia paniikissa. Kuinka joukko kevyesti aseistettuja ja vain osa-aikaisesti taistelevia vuoristoheimolaisia voivat taistella maailman vahvimpia asevoimia vastaan ja pysäyttää ne?

Useimmat yhdysvaltalaiset eivät tiedä juuri mitään Afganistanista tai Etelä-Aasiasta, eikä heillä ole mitään käsitystä alueen monisäikeisyydestä, koosta eikä politiikasta. Niitä harvoja ulkoministeriössä ja CIA:ssa, jotka tietävät, ei kuunnella. Niin ei tee Obamakaan.

Muutama viikko sitten Obama julisti, että USA jatkaa taistelua al-Qaidaa vastaan Afganistanissa. Hän ei selvästikään kerro kansalaisilleen totuutta. Monet muut hallinnon virkailijat sanovat, kuten CIA:n Panetta, että Afganistanissa on korkeintaan 50 al-qaidalaista, ja että al-Qaidan operaatioiden uusi keskus on nyt Jemen eikä Afganistan.

Tällaisen valtion antamiin arvioihin ja selityksiin kenenkään Suomessa ei pitäisi luottaa. Suomen tulisi mitä pikimmin vetää joukkonsa pois Afganistanista.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (20 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.