Suomen työväenvallankumous 1918

27.01.2012 - 15:03
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Helsingin työväen järjestyskaarti järjestäytyy Eläintarhan kentällä 1917. / Arkisto |

Suomen työväenliikkeen historiassa tärkeä merkkipaalu on 94 vuotta sitten, 27.1.1918, tapahtunut työväenvallankumous ja käytännössä jo ennen sitä alkanut luokkasota.

Oikeistopiirit viettänevät tänäkin vuonna perinteiseen tapaan ”vapaussodan” alkamisen muistojuhlia eri puolilla maata. Ja vaikka nyt ei olekaan vuoden 1918 tasavuosipäivä, lehtikirjoittelussa vuotta 1918 tultaneen muistamaan toistelemalla vanhoja ja uudempia myyttejä ja valheita.

Seuraavassa lyhyt kiteytys työväenvallankumouksen syistä ja peruspiirteistä.

Vallankumouksen perussyyt

Vakavasti otettava historiantutkimus pitää selvänä, että 94 vuoden takaisten tapahtumien perussyynä oli Suomen silloinen yhteiskunnallinen tilanne: suuret sosiaaliset ja varallisuuserot, työläisten ja torpparien köyhyys, oikeudettomuus ja ahdinko sekä luokkavastakohtien kärjistyneisyys.

Työväestö pyrki omien elinehtojensa ja oikeuksiensa parantamiseen, omistavat luokat etujensa ja valtansa säilyttämiseen. Vallassa ollut järjestelmä ja siihen tukeutuneet vallanpitäjät eivät kyenneet eivätkä halunneet purkaa tilannetta rauhanomaista tietä.

Tämän perussyyn kanssa nivoutuivat yhteen akuutimmat tekijät, kuten elintarvikepula ja Venäjän vallankumousten aiheuttama uusi tilanne.

Venäjän tilanteen vaikutus on oikeistolaisessa tendenssikirjoittelussa selitetty bolshevikkien kiihotuksena, vallankumouksen maahantuontina, suomalaisten radikaalisosialistien pyrkimyksenä päästä punakaartien ja maassa vielä olleen venäläisen sotaväen avulla valtaan sekä yrityksenä liittää Suomi Neuvosto-Venäjään. Tosiasiat eivät näitä selityksiä tue.

Mutta Venäjän tilanteen muuttuminen vaikutti Suomeen suuresti toista kautta. Venäjän vallankumouksissa, lopullisesti lokakuun vallankumouksessa, porvarillinen Suomi menetti pakkovaltakoneistonsa ja porvaristo selkänojansa. Työväenliike taas vahvisti omia poliittisia asemiaan.

Porvaristo ryhtyi palauttamaan ”normaalia” tilannetta neljällä tavalla:

  1. järjestämällä ennen lokakuun vallankumousta heinäkuussa 1917 ”Pietarin tietä” työväenenemmistöisen eduskunnan hajottamisen ja valtalain kaatamisen
  2. perustamalla aseellisia luokkakaartejaan suojeluskuntia
  3. pystyttämällä diktatorisen ”lujan järjestysvallan”
  4. turvautumalla keisarillisen Saksan ase- ja asevoimien apuun.

Työväestö suojautui porvariston hyökkäykseltä perustamalla omia järjestyskaartejaan ja pyrki säilyttämään oman asemansa muun muassa marraskuun suurlakon avulla. Varsinaisesta vallankumouksesta ja sen tehtävistä työväenliikkeen johdolla ei ollut selvää näkemystä puhumattakaan, että se olisi vallankumoukseen määrätietoisesti pyrkinyt.

Sitä vastoin työväenliikkeelle oli yhä ilmeisempää, että porvaristo valmistautui kovalla kiireellä nujertamaan työväestön asevoimin ja että yhteenotto oli väistämätön. Niinpä työväenliikkeen johto ajautui reformististen johtajien pitkän jarruttelun jälkeen radikaalisiiven johdolla itsepuolustussyistä ja huonosti valmistautuneena vallankumoukseen.

Vallankumouksen luonne

Suomen työväenvallankumous oli sosiaaliselta koostumukseltaan mitä proletaarisin, mutta ei tiukassa mielessä sosialistinen. Punaisen hallituksen ohjelmassa oli sosialistisia aineksia, mutta ennen kaikkea ohjelma samoin kuin Otto Wille Kuusisen laatima valtiosääntöesitys olivat vallankumouksellis-demokraattisia. Siksipä puhutaankin Suomen työväenvallankumouksesta, ei sosialistisesta vallankumouksesta.

Tavoitteena oli murskata virkavaltaisuus, kansanvaltaistaa valtiosääntö, uudistaa oikeuslaitos, verotus ja koululaitos, säätää vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus sekä toteuttaa torpparivapautus.

Pankkipääoman alistaminen yhteiskunnan valvontaan ja ”suurten riistäjien tuotantolaitosten ottaminen yhteiskunnan haltuun millä alalla kansan yhteinen hätä sitä selvästi vaati” edustivat sosialistisimpia tavoitteita.

Jo ennen työväenvallankumousta valkoisten toimesta aloitettu sisällissota/luokkasota oli työväestön näkökulmasta vapaussotaa kahdessa mielessä:

  1. Työväestö taisteli tässä sodassa yhteiskunnallisen vapautumisensa ja elämänoikeuksiensa puolesta porvariston valtaa ja aseellista päällekarkausta vastaan.
  2. Työväestö puolusti asevoimin Suomen vastasaavutettua valtiollista itsenäisyyttä ja vapautta epäisänmaallista porvaristoa ja sen kanssa liittoutuneen Saksan imperialismin maahantunkeutumista vastaan. Valkoisen hallituksen ja Saksan 7.3.1918 solmima sopimus ja sitä seurannut kauppasopimus merkitsivät itsenäisyyden menettämistä ja Suomen alistamista Saksan vasalliksi.

Valkoisten vapaussotamyytti

Myytti valkoisen puolen käymästä vapaussodasta keksittiin tammikuussa 1918. Se oli tarpeen, jotta tarvittava sotilaallinen voima työväenliikkeen nujertamiseksi saatiin kootuksi. Sittemmin myytistä tuli vuoden 1918 joukkoteurastuksen ”oikeuttaja” ja olennainen osa valkoisen Suomen sisä- ja ulkopoliittista ideologiaa.

Sisällissodan puhjetessa jääkärien pääjoukko ei ollut vielä saapunut Suomeen eikä Saksan sotavoimiakaan voitu odottaa aivan pikaisesti maahan. Mannerheimillä oli komennossaan vain kolmisen tuhatta suojeluskuntalaista. Niin pienellä joukolla ei aseistautunutta työväkeä tietenkään olisi voitu kukistaa. Niinpä tammikuun 27. ja 28. päivän välisenä yönä suoritettu operaatio Etelä-Pohjanmaan venäläisten joukko-osastojen aseistariisumiseksi palveli kahta tarkoitusta:

  1. valkoisen armeijan joukkorekrytointia ja lisäaseistuksen saantia
  2. sisällissodan vapaussodaksi naamiointia.

Väite, jonka mukaan aseistariisuntaoperaatio oli Venäjän vastaisen vapaussodan lähtölaukaus, on täysin absurdi senkin takia, että Suomi ja Neuvosto-Venäjä eivät olleet sodassa keskenään ja että heti Venäjän ja Saksan 3.12.1917 solmiman, tosin tilapäiseksi jääneen aselevon alettua neuvostohallitus aloitti joukkojen kotiuttamisen. Tammikuussa 1918 evakuointi jatkui eikä Suomen sisällissota keskeyttänyt sitä. Punaisen hallituksen 31.1. esittämästä vaatimuksesta evakuointia vielä nopeutettiin.

Aseistariisuntaoperaatio sujui kuin leikiten, venäläiset eivät juurikaan tehneet vastarintaa. Miksi näin? Heikki Ylikangas on päätellyt, ”että valkoinen sodanjohto – Mannerheim ja muut Venäjällä koulutetut upseerit – sopivat etukäteen venäläisjoukkojen niin ikään valkoisen upseeriston – entisten aseveljiensä – kanssa venäläissotilaiden aseistariisumisesta”. Upseerit pelkäsivät alaisiaan, ja heille sopi hyvin se, että sotamiehet riisuttiin aseista. Aseet annettiin valkoisille ja tavalliset sotilaat kuljetettiin rajalle.

Toinen syy aseistariisunnan kivuttomuuteen oli se, että Pohjanmaan varuskuntien venäläisten sotilaiden ainoana tehtävänä oli vartioida Pohjanlahden rannikkoa Venäjää vastaan uudelleen sotatoimet aloittaneiden saksalaisten mahdollisia vihollisuuksia vastaan.

Kuten Ylikangas toteaa, aseistariisuntaoperaatio ”avasi vihdoin portit kauan ja hartaasti odotetulle pohjalaisten vapaaehtoisten vyörylle valkoisten lippujen alle. Mannerheim tunnusti Kai Donnerille antamassaan haastattelussa 1930: ”Me emme olisi koskaan saaneet niitä talonpoikia mukaamme, jos olisimme sanoneet, että käymme punaisten kimppuun.”

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Teoria

Kommentit (13 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.