Suomen kolonialistinen historia

Itsenäinen Suomi täyttää tämän vuoden lopulla 100 vuotta. Tätä merkkihetkeä pohjustaakseni olen päättänyt esitellä kansallisen historian unohdettua tapahtumaketjua, nimittäin Suomen haaveita liittyä siirtomaavaltojen kunniakkaaseen joukkoon.

Suomalaisten seikkailu Afrikassa on ollut viime vuosiin asti suurelle yleisölle tuntematon käsite, vaikka sillä on jo pitkät perinteet. Varhaisimmat suomalaiset siirtomaapuuhailut tehtiin jo Ruotsin vallan aikoihin, mutta koska Suomen omakin asema muistutti näihin aikoihin suuresti ruotsalaisten siirtomaata, jätetään ne taka-alalle tässä tekstissä.

Alaskasta Afrikkaan

Autonomian alkuaikoina varsinkin ruotsinkieliset suomalaiset osallistuivat ahkerasti Venäjän kolonialistiseen toimintaan Alaskassa ennen alueen myymistä Yhdysvalloille 1867. Tämän varhaisen kolonialismin seurauksena Suomessa onkin, heti Venäjän jälkeen, suurin Alaskan alkuperäisasukkaiden esineistön kokoelma.

Autonomian alkuaikoina varsinkin ruotsinkieliset suomalaiset osallistuivat ahkerasti Venäjän kolonialistiseen toimintaan Alaskassa.

Suomalaisten omien siirtomaa-ambitioiden voidaan kuitenkin katsoa saaneen alkunsa 1870-luvulla. Nationalistinen valtionrakennusprojekti oli käynnissä kotimaassa, vaikka se olikin osa Venäjän keisarikuntaa. Aikakaudelle tyypillistä oli, että kansallista arvostusta etsittiin paitsi kulttuurin, taiteen ja talouden tasolla, myös hamuamalla siirtomaita Afrikasta ja Aasiasta.

Koska Suomelta puuttui itsenäisen valtion asema, kanavoitui tämä kolonialistinen toiminta ahkeraan lähetystyön tekemiseen. Alkuperäisenä tavoitteena Suomen kolonialisteilla oli tehdä lähetystyötä Venäjän suomensukuisten kansojen keskuudessa, mutta Venäjän viranomaiset estivät tämän kansallisromanttisen kolonialismin rajojensa sisäpuolella.

Saksalaisten ehdotuksesta Suomen lähetyskohteeksi valikoitui kaukainen Ambomaa, joka sijaitsee nykyisen Namibian pohjoisosissa syvällä sisämaassa. Myöhemmin alue päätyi osaksi Saksan afrikkalaisia omistuksia. Suomalaiset lähetyssaarnaajat kuitenkin edistivät kristinuskoa, länsimaiden ylivaltaa ja kolonialistista alkuperäiskulttuurien tuhoamista Ambojen keskuudessa innolla ja pikkumaisella tarkkuudella.

Suomalaisen kulttuurikolonisaation jälkinä Ambomaalle jäi joitakin suomalaisten nimeämiä paikannimiä, jotka on myöhemmin siirtomaavallan päättymisen jälkeen nimetty uudestaan. Lisäksi joitakin lainasanoja, kuten lakana (olakana), makkara (ekara) ja saha (oshisaha) siirtyi ambokieleen, yhdessä kasan suomalaisia etunimiä, kuten Martti ja Selma, kanssa.

Suomalaiset lähetyssaarnaajat ovat pitkälti vastuussa alueen kristillistämisestä ja kolonisoimisesta ja näin ollen osin vastuussa alueen kolonialismista.

Suomi mukana siirtomaasodissa

Suomalaisten seikkailu afrikkalaisissa siirtomaissa ei rajoittunut pelkkään lähetyssaarnaamiseen. Suomalaiset osallistuivat myös siirtomaasotiin, tällä kertaa tosin alkuperäisasukkaiden puolella.

Toisessa buurisodassa vuosina 1899-1902 taisteli kymmeniä suomalaisia vapaaehtoisina hollantilaisperäisten buurien joukoissa brittejä vastaan.

Toisessa buurisodassa vuosina 1899-1902 taisteli kymmeniä suomalaisia vapaaehtoisina hollantilaisperäisten buurien joukoissa brittejä vastaan. Tällä saattaa olla yllättävän paljon merkitystä Suomen historialle, sillä buurien taistelussa voi nähdä vertaiskohtia suomalaisten omaan tilanteeseen.

Suomalaiset vapaaehtoiset saivat oppia siitä, kuinka pieni kansa voi taistella vahvaa imperiumia vastaan. Kansalaissodan alkuvaiheessa sekä suojeluskunnat että punakaartit ottivat oppia buurien kansankommandoista. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että voittoisat valkoiset käyttivät muitakin Afrikan siirtomaasodista kopioituja taktiikoita Suomessa. Siviiliväestön sulkeminen keskitysleirille oli kuin suoraan brittien buurisodassa käyttämän taktiikan toisinto. Aiemmin saksalaiset olivat käyttäneet samanlaista metodia kansanmurhatessaan Namibian herero-väestöä.

Itsenäistymisen koitettua Suomi oli vapaa tavoittelemaan paikkaansa auringossa. Luontaisesti valtaosa tarmosta suuntautui Suur-Suomen tavoitteluun Suomen lähialueilla, mistä seurasi niin kutsutut heimosodat vuosien 1918-1922 välisenä ajanjaksona.

Suomen akateemisissa kansallismielisissä piireissä ei hylätty haavetta mertentakaisesta siirtomaasta.

Kuitenkin Suomen akateemisissa kansallismielisissä piireissä ei hylätty haavetta mertentakaisesta siirtomaasta. Pieni mutta vaikutusvaltainen joukko tavoitteli aktiivisesti Ambomaata Suomen siirtomaaksi. Heidän kärjessään oli Suomen yksi arvostetuimmista kemisteistä, Gustaf Komppa.

Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa, olivat sen siirtomaat jälleen jaossa. Vuonna 1919 Komppa esitti Suomen ulkoministeriölle, että Suomen pitäisi vaatia Ambomaata itselleen. Projekti ei kuitenkaan edistynyt, sillä hanke olisi ollut kallis, Ambomaa sijaitsi sisämaassa, eikä totta puhuen suomen kansainvälinen asemakaan ollut riittävän korkealla tällaisen vaatimuksen läpimenemiseen kansainliitossa.

Suomen viimeinen mahdollisuus saavuttaa merentakainen siirtomaa koitti toisen maailmansodan aikaan. Sota Saksan rinnalla Neuvostoliittoa ja useimpia liittoutuneita vastaan avasi ovet jälleen siirtomaatavoittelulle. Jälleen kerran Suur-Suomi halut suuntautuivat enimmäkseen Itä-Karjalan suuntaan, mutta on olemassa merkkejä siitä, että liittoutuneiden siirtomaat aiottiin jakaa akselivaltojen kesken sodan voittamisen jälkeen. Hurjimpien mutta varmistamattomien huhujen mukaan Suomelle oltaisiin epävirallisesti luvattu Belgian Kongo.

Se, kuinka aktiivisia suomalaiset olivat tässä prosessissa, ei ole selvää. Sota kuitenkin hävittiin ja Suomi säästyi miettimästä, kuinka hallita afrikkalaista aluetta, joka oli kooltaan yhdeksän ja väkiluvultaan kuusikertainen Suomeen nähden.

Uuskolonialismi jatkuu

Suomen siirtomaapuuhailu saattaa vaikuttaa nykyajan näkövinkkelistä vähäiseltä ja hieman hupaisaltakin, mutta silti sillä on oma paikkansa historiassa. Suomi ei ollut vapaa eurooppalaisista siirtomaahaaveista ja tavoitteli itsekin niitä osana muita. Siksi Suomikaan ei saa täyttä vapautusta siitä roolista, joka eurooppalaisilla on Afrikan nykytilanteeseen, vaikka näin oikeistolaisissa piireissä usein väitetäänkin.

Suomi on myös ollut aktiivisena toimijana siirtomaiden itsenäistymisen jälkeisen ajan taloudellisessa ja kulttuurillisessa uuskolonisaatiossa yhdessä muiden länsimaiden kanssa, ja täytyy muistaa, että suomalaiset lähetyssaarnaajat matkustavat yhä edelleen Ambomaahan suorittamaan kulttuurillista käännytystyötään, jonka aloittivat 150 vuotta aikaisemmin.

JARI KARTTUNEN

Kirjoittaja on joensuulainen filosofian maisteri.