SKP:n puolueohjelma päivitykseen
SKP:n keskuskomitea valmistelee edustajakokoukselle puolueohjelman muuttamista – "päivitystä" – muttei koko ohjelman uudistamista.
Miksei koko ohjelman uudistamista? Osittain siksi, että perusasettamuksiltaan ohjelma on kestävä ja toisaalta siksi, että meillä on samanaikaisesti menossa vaalikampanja ja siihen liittyvä vaaliohjelmatyö.
Puolueohjelma on periaateohjelma, jossa ilmaistaan puolueen luonne, tavoitteet ja päämäärä. Mutta se on enemmän kuin periaatejulistus. Sillä kehitetään puolueen päälinjaa ajankohdan aatteellisen, poliittisen ja ideologisen tilannearvion pohjalta. Puolueohjelman avulla muodostetaan strategiaa ja hahmotetaan niitä tekijöitä, joilla voidaan aikaansaada poliittinen käänne.
Puolueohjelma ei siis ole kiveen hakattu ikuinen julistus Mooseksen käskyjen tapaan, vaan sen on elettävä historiassa ja kehityksessä mukana. Venäjän bolshevikkien esimerkki on tästä valaiseva. Siellähän Lenin johdolla uudistettiin jopa kahden vuoden välein ohjelmaa vallankumousprosessin eri vaiheissa – niin perääntymisen kuin hyökkäyksen oloissa.
Päivitykselle tarvetta
SKP:n nykyinen ohjelma on vuodelta 1994. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Suomi on Euroopan unionin jäsen, markan tilalla on euro ja EU kehittyy kohti liittovaltiota perustuslakineen ja militarisoitumiseen.
Tähän liittyy useitakin teoreettisesti ja käytännöllistäkin asettamusta, jotka vaativat tarkempaa keskustelua ja pohdintaa. Yksi tällainen on kansallisen ja kansainvälisen suhde: mikä on niiden välinen dialektiikka ja kuinka se on otettava huomioon.
Jos yksipuolisesti ajatellaan, että nykyään ei kansallisella tasolla voida vaikuttaa politiikan sisältöihin vaan on toimittava vain ja ainoastaan kansainvälisellä tasolla, jätetään politiikan pelikenttä kokonaan muiden käyttöön. Taas korostamalla kansallista ei varmaankaan päästä sen parempiin lopputuloksiin.
Tähän liittyy myös kysymys, onko nykyoloissa sosialistinen vallankumous mahdollista yhdessä maassa tai edes muutaman maan ryhmässä. Tämä ei ole uusi kysymys kommunistisessa liikkeessä. Viittaan väittelyyn jota asiasta käytiin mm. Leninin, Trotskin, Luxemburgin ja kumppaneiden kesken. Kuten tunnettua, tämä kysymys on myös yksi oleellisista, joka jakaa edelleen vasemmistolaisia ryhmiä eri leireihin, joissa trotskilaiset, maolaiset, nuormaolaiset jne. julistavat erinomaisuuttaan. Meidän on tehtävä rajankäyntiä terävämmin näihin aatteellisiin virtauksiin.
Puolueohjelman päivitystarpeita on muitakin. Mainitsen mm. sen, että ohjelman arvio Vasemmistoliitosta on toisenlainen, kuin miksi se on kommunistit erottamalla kehittynyt. Myös joukkoviestinnän ja –median kehitys, vaikutus ja merkitys tämän päivän ns. tietoyhteiskunnassa vaatii suuremman huomion.
Politiikan olemus
Puolueohjelma poikkeaa muista puolueen poliittisista ohjelmista. Siinä ei ole syytä käsitellä kaikkia ajankohtaisia tavoitteita ja vaatimuksia. Meillä esimerkiksi on parhaillaan käsittelyssä vaaliohjelma omine konkreettisine tavoitteineen. Niiden on tietysti oltava linjassa toistensa kanssa.
Myös valmistelussa oleva laajempi asiakirja työelämän muutoksista – nykypäivän työväenluokasta, prekariaatista, ammattiliittojen roolista ym. – tuottanee myös puolueohjelmaan tarvittavia aineksia tästä kysymysryhmästä.
Ohjelman muuttamisen yhteydessä on tarpeellista käydä yhteistä keskustelua ja pohdintaa politiikkakäsityksestä ja demokratian olemuksesta. Tämäkään asia ei ole uusi. Koko työväenliikkeen historian toiminnan ja taistelun ajan on käsitelty kysymyksiä, kuten parlamentaarisen ja ulkoparlamentaarisen toiminnan suhde, reformien suhde vallankumoukseen, miten revisionistinen reformipolitiikkaa poikkeaa vallankumouksellisesta reformipolitiikasta jne.
Olemme tekemisessä myös politiikkakäsityksemme kanssa. Onko puolue joukkojen yläpuolella vai niiden kanssa? Kutsummeko joukkoja katsomoon vai pelikentälle? Jos olemme sitä mieltä, että historiaa luovat kansanjoukot omalla toiminnallaan, niin olemmeko myötävaikuttamassa tätä vai yritämmekö ottaa kansanjoukkojen tehtävän itsellemme?
Tällä on merkitystä jokapäiväisen poliittisen kamppailun järjestämisessä. Yritämmekö jatkuvasti ja koko ajan löytää liittolaisia ja pyrimmekö tietoisesti yhteisen toiminnan järjestämiseen?
Nämä kysymykset vaikuttavat jopa vaaliosallistumiseen. Vaalikamppailun lähtökohtana on oltava se, että emme tee sitä joukkojen puolesta vaan joukkojen kanssa.
Teoria osana toimintaa
Puolueohjelman muuttaminen, uudistaminen, ei ole irrallaan käytännön toiminnasta. Menestyksellinen poliittinen kamppailu edellyttää jatkuvaa konkreettisen tilanteen konkreettista analyysiä, teorian ja käytännön vuorovaikutussuhteiden jatkuvaa tarkastelua ja niistä johtopäätösten tekemistä.
Toivottavaa on, että teoreettisten ja ideologisten kysymysten käsittely tulisi jatkuvaksi toiminnan osaksi. Tämä taas edellyttää eri- ja monimuotoisen puolueopiskelun järjestämistä Se ei onnistu ilman motivoitumista siihen. Se ei onnistu myöskään itsevirtauksena.
Mutta jos puolueohjelmakeskustelussa osaltaan onnistumme meidän yhteisen, kollektiivisen tietoisuutemme kohottamisessa, niin se auttaa myös muun puolueopiskelun järjestämistä.
LEO PARTANEN