Siviilien joukkoteurastus Fallujassa

12.11.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Tätä luettaessa varsinainen taistelu irakilaisesta Fallujan kaupungista on ehkä jo päättynyt. Totta kai USA murskaavalla ase- ja miesylivoimallaan kykeni valtaamaan kaupungin. Sitä paitsi suurin osa vastarintataistelijoista todennäköisesti lähti jo ennen päähyökkäystä muualle ja jätti Fallujaan vain ne, jotka olivat sitoutuneet taistelemaan kuolemaan saakka nimenomaan tässä moskeijoiden kaupungissa.


Bushin hallinto ajattelee lapsellisesti, että jos se onnistuu Fallujassa, se onnistuu muuallakin Irakissa. Fallujan haltuun saamisella ei kuitenkaan todennäköisesti ole lamauttavaa vaikutusta Irakin vastarintataisteluun. Luultavimmin se lisää miehittäjien vastaista vihaa ja taistelutahtoa. Falluja vieraannuttaa USA:sta niitäkin, jotka ovat toivoneet miehitykseltä jotain hyvää. Fallujan jälkeen yhä useampi näkee myös, että Irakin nukkehallitus on vain joukko maanpettureita ja omien kansalaistensa murhaajia.


Bushin hallinto ei kykene ymmärtämään, että yksikään kansa ei halua maansa olevan miehitettynä. Miehitys synnyttää vastarinnan ja kansallisen vapautustaistelun. Irakin vastarintaliike on jo paljastanut supervallan mahdin rajat. Ja kuten ulkoministeri Colin Powell ja monet kenraalit ovat myöntäneet, "tämä sota on menetetty". Fallujan, kuten vuonna 1968 vietnamilaisen Huen kaupungin, haltuun saaminen vain viivyttää väistämätöntä, ellei peräti jouduta.


Mikään, mitä Yhdysvallat ja Irakin quisling-hallitus sanoivat ennen maahyökkäystä Fallujaan, ei pitänyt paikkaansa.


USA nukkeineen sanoi, että Fallujan "rauhoittaminen" oli välttämätöntä "vapaiden vaalien" pitämiseksi Irakissa ensi tammikuussa. Todellisuudessa mitään vapaita vaaleja ei ole tarkoitus pitää eikä voidakaan pitää miehitetyssä maassa. Hyökkäys Fallujaan lisää todennäköisyyttä, että miehityksen vastustajat boikotoivat vaaleja. USA:n offensiivin ja nukkehallituksen julistaman sotatilan tarkoitus on varmistaa, että vaalit pidetään sorron ilmapiirissä, jossa miehityksen vastustus on murrettu ja jossa ainoat ehdokkaat ovat kansan halveksimia miehityksen myötäilijöitä.


USA nukkeineen sanoi, että tarkoituksena oli "vapauttaa" Falluja "ulkomaalaisista terroristeista", joita johtaa al-Qaidan kanssa liittoutunut Abu Musab al-Zarqawi. Todellisuudessa Fallujassa ei ollut ulkomaalaisia terroristeja. Ainoat ulkomaalaiset terroristit ovat Fallujaan tunkeutuneet USA:n joukot. Seuraavaksi USA todennäköisesti käyttää Zarqawia tekosyynä hyökätäkseen jonkin toisen kaupungin kimppuun.


USA sanoi nukkehallituksen pääministerin Ijad Allawin antaneen valtuudet hyökkäyksen aloittamiselle. Todellisuudessa hyökkäyksestä päätettiin Washingtonissa. Allawi on pelkkä USA:n käsikassara.


Miksi Fallujaan sitten hyökättiin? Natsien toisen maailmansodan aikana miehittämillä Euroopan alueilla USA:n hyökkäyksen kaltaista murhapolitiikkaa kutsuttiin "muille varoitukseksi annetuksi rangaistukseksi". Falluja oli miehityksen vastaisen vastarinnan symboli. Bushin hallinto päätti hajottaa kaupungin raunioiksi ja tappaa tai vangita sen puolustajat tehdäkseen Fallujasta esimerkin miehityksen vastustamisen seurauksista muille kapina-alueille.


Suotta ei USA:n armeijan "psykologisten operaatioiden yksikkö" soittanut joukkojen edetessä Richard Wagnerin "Valkyyrioiden ratsastusta", samaa kappaletta, joka pauhaa elokuvassa "Ilmestyskirja. Nyt" amerikkalaisjoukkojen murhatessa vietnamilaisia siviilejä. Asiasta kertoi Chicago Tribune -lehden kirjeenvaihtaja.


Hyökkäys Fallujaan on merkinnyt ja merkitsee siviilien joukkoteurastusta. Jo huhtikuussa USA tappoi 1 300 fallujalaista siviiliä. Kesäkuusta lähtien USA on pommittanut kaupunkia järein pommein. Ennen laajamittaista maahyökkäystä pommituksia täydensivät hävittäjien hyökkäykset sekä tykistön ja tankkien tulitus.


On kuvaavaa, että USA valtasi maanantaina ennen maahyökkäyksen aloittamista Fallujan keskussairaalan. Syynä ei suinkaan ollut "terroristien etsiminen" vaan jo muutenkin tiukan sensuurin täydentäminen. USA halusi estää irakilaisia lääkäreitä kertomasta medialle siviiliuhrien määrää. Maanantain ja tiistain välisenä yönä USA pommitti samassa tarkoituksessa toista sairaalaa tappaen sekä potilaat että henkilökunnan.


Maailma ei saa ehkä koskaan täsmällisesti tietää, kuinka paljon irakilaisia on murhattu ja vammautettu Fallujassa. Harvojen kaupungista lähetettyjen raporttien perusteella on kuitenkin selvää, että tuho on hirvittävä ja siviiliuhreja paljon. Ennen hyökkäystä 300 000 asukkaan kaupungista oli paennut ehkä kaksi kolmasosaa. Kenties 100 000 siviiliä jäi kuitenkin piiritettyyn kaupunkiin, josta hyökkääjät olivat katkaisseet veden ja sähkön. Suuri osa heidän kodeistaan on nyt tuhottu. Jatkuvat pommitukset, tulitus ja hyökkääjien sala-ampujat ovat tehneet mahdottomaksi auttaa haavoittuneita ja vammautuneita.


Se mitä nyt tapahtuu Fallujassa on verrattavissa espanjalaisen Guernican kaupungin tuhoamiseen 1937, tshekkoslovakialaisen Lidicen kylän polttamiseen maan tasalle 1942 ja Varsovan gheton hävittämiseen 1943. Rinnastuskohteiksi käyvät myös Hue 1968 ja Jenin 2002.


USA:n toiminta Fallujassa on sotarikos ja rikos ihmisyyttä vastaan. Koko ajan on tietysti muistettava sekin, että jo itse USA:n hyökkäys Irakiin oli kansainvälisen oikeuden vastainen ja Nürnbergin oikeudenkäynnin tarkoittama suurin rikos ihmiskuntaa vastaan.


Jokainen hallitus ja organisaatio, joka on oikeuttanut USA:n miehityksen Irakissa tai joka vaieten hyväksyy siviilien teurastuksen Fallujassa, kantaa poliittisen vastuun nyt tapahtuvasta sotarikoksesta. Tämä koskee myös Suomen hallitusta, jolla ei ole ollut mitään huomautettavaa USA:n toimista.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli