Siivoojien ääni huutaa parempia palkkoja

24.08.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 30/2007

Helsingin metroliikenne takkuilee elokuisen ukkosmyrskyn takia. Vuorot ovat sen verran myöhässä, että metroasemia siivoava Jarmo Åsnabrygg siirtyy tällä kertaa Itäkeskuksesta Mellunmäen työpisteeseen linja-autolla.


Siivoustöiden ohella myös media on pitänyt miehen kiireisenä viime viikot. Syynä on kesällä toimintansa aloittanut suoran toiminnan ryhmä Oikeutta siivoojille, jonka perustajajäsen Åsnabrygg on.


Barrikadeille nousun taustalla on siivousalan luokattoman huono palkkataso. Siivoojien alin palkka on I-kalleusluokassa reilut seitsemän euroa. Kokopäiväisen toimistosiivoojan palkkapussi voi jäädä alle tuhanteen euroon kuukaudessa. Moisella summalla ei Åsnabryggin mukaan tulla toimeen.


Vaalien jälkeen on puhuttu milloin minkäkin matalapalkka-alan tilanteesta. Nyt on siivoojien vuoro saada äänensä kuuluviin.




Mitta täyttyi



Jarmo Åsnabrygg on työskennellyt siivousalalla parisenkymmentä vuotta, ja marraskuussa tulee täyteen yhdeksän vuotta metrosiivoojana. Vuosien työkokemus tuo ennestään pienen palkan päälle vain muutaman kymmenen sentin ikälisän. Joskus työnantajan kanssa on joutunut tappelemaan, että pienikin palkka maksettaisiin ajallaan ja täysmääräisenä.


Viime juhannuksena Åsnabryggin mitta tuli viimein täyteen. Hän päätti perustaa Oikeutta siivoojille -ryhmän, joka kamppailisi julkisuuden, suoran toiminnan ja mielenosoitusten avulla siivoojien oikeuksien puolesta. Mallia liikkeelle haettiin muun muassa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa toimivista vastaavista kampanjoista.




Potkua ay-toimintaan



Åsnabrygg sanoo, että eräs ryhmän keskeisistä tavoitteista on tuoda siivoojien edunvalvontaan radikaalia otetta, kun sitä ei ammattiliitolta tunnu muuten löytyvän.


– Ammattiliitto ei ole enää taisteleva järjestö, kuten joskus aikaisemmin. Me tuomme liittoonkin kamppailun meininkiä, kertoo Åsnabrygg. Hänen mukaansa ay-liike antaa nykyään liikaa periksi työnantajille ja markkinakapitalismille.


Siivoojat eivät perinteisesti ole olleet se ensimmäinen barrikadeille ryntäävä joukko. Viimeksi ala jätti lakkovaroituksen 1988. Lakkoaseessa olisi silti moneen muuhun alaan verrattuna järeät ammukset. Metron käyttö kävisi melko pian mahdottomaksi, mikäli siivoojat jäisivät lakkoon. Sairaaloista puhumattakaan.




Myönteistä julkisuutta



Oikeutta siivoojille -ryhmän saama julkisuus yllätti Åsnabryggin. Häntä on haastateltu niin Taloussanomissa kuin YLE:n Ajankohtaisessa kakkosessakin. Siivoojien vaatimuksiin on suhtauduttu myönteisellä asenteella.


Julkisuus on saanut myös PAMin reagoimaan. Åsnabrygg onkin käynyt liitossa keskustelemassa erilaisista keinoista siivoojien aseman parantamiseksi.


Ei oikeutta saa ken ei itse sitä hanki. Oikeutta siivojille -verkostossa toimii tällä hetkellä parisenkymmentä aktiivia ympäri Suomea. Jarmo Åsnabrygg toivoo, että siivoojat aktivoituisivat nyt laajemmin. Hän rohkaisee varsinkin alalla työskenteleviä naisia ja maahanmuuttajia nousemaan kamppailemaan paremman palkan ja työehtojen puolesta.


– Me kokoonnumme Helsingin Hakaniemessä Juttutuvalla lauantaina 1. syyskuuta kello 14. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan, vihjaisee Åsnabrygg.


Jarmoon voi ottaa myös suoraan yhteyttä sähköpostilla: j.asnabrygg@luukku.com.



www.freewebs.com/siivoojienaani

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli