Seppo Kuoppala Jyväskylästä: "Tulevaisuutemme tuhotaan säästöillä"

16.06.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 24/2006.

Lama on ollut jo reilun vuosikymmenen ajan historiaa, mutta julkisen sektorin säästölinja vain jatkuu.


Kansansatujen Hölmölässä säästettiin muun muassa leikkaamalla peiton alareunasta palanen ja ompelemalla se peiton yläreunaan. Perinne tuntuu jatkuvan suomalaisessa kunnallispolitiikassa.


Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjä (skp) totesi taannoin valtuustopuheenvuorossaan, miten kaupungilla ei ole varaa lyhytnäköisiin säästöihin. Säästöt kun tuppaavat loppupelissä tulemaan kalliiksi.


Samaa mieltä on myös luokanopettaja Seppo Kuoppala. Hän huomauttaa, miten Jyväskylän valmisteilla olevaan hyvinvointikertomukseen liittyy kiero vallankäytön muoto.


– Itse pihvistä – rahasta – ei sanaakaan. Niinpä onkin mahdollista, että miljoonia on piilotettu Kuokkalan kehätiehen, jota asukkaat vastustavat, mutta esimerkiksi vanhukset makaavat nälissään, kertoo Kuoppala.




Demokratian romahdus



Talousrealiteettien puuttuminen romahduttaa demokratian. Tuloksena onkin Kuoppalan mukaan sekoitelma irrallisia lauseita, joiden kustannusvaikutukset puuttuvat.


– Huolestuttavaa on oikeistopropagandistinen, pula-aikaan jämähtänyt sävy, ettei hyvinvointiin olisikaan varaa. Siksi jätin Säynätsalon kaupunginosalautakuntaan eriävän mielipiteen.


Mielipiteessään Kuoppala toteaa, miten jo vuosikymmenen jatkunut 2-4 prosentin talouskasvu on nostanut Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman julkisten ja erityisesti kunnallisten peruspalveluiden suotuisaa vaikutusta energia- ja jätehuollosta aina terveydenhoitoon asti.


– Toimiva hyvinvointiyhteiskunta takaa jatkossa elinkeinoelämällekin parhaat toimintaedellytykset erityisesti pitkällä aikavälillä ajateltuna, muistuttaa Kuoppala.


Valtiovallan on kannettava oma vastuunsa palauttamalla välittömästi kunnilta pakkolainaamansa rahat sekä kuntien valtionavut lamaa edeltäneelle tasolle.


– Kansalaisten enemmistön tahtoa kunnioittaen on amerikkalaismallisesta tuloeroja kasvattavasta veronalennuspolitiikasta sanouduttava jyrkästi irti, sanoo Kuoppala.




Hyvinvointipalveluja ajanmukaistettava



Koska kansantaloudessamme on enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin, tulee Kuoppalan mielestä julkisia peruspalveluita kehittää ja ajanmukaistaa jatkuvien tuhoisten säästöleikkausten sijasta.


– Myös pääomiemme virtaaminen ulkolaisille sijoittajille tulee lainsäädännöllä estää ja sitä kautta vahvistaa julkisen sektorin maksukykyä, toteaa Seppo Kuoppala.



(MK)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli