Salailua Vantaan terveyspalvelujen ulkoistamisessa

14.03.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 11 / 14.3.2008

SKP:n Vantaan kaupunkijärjestö järjesti 5. maaliskuuta Tikkurilassa yleisötilaisuuden, jossa käsiteltiin julkisen terveydenhuollon ajankohtaisia kysymyksiä 30 osallistujan voimin. Kimmokkeena tilaisuuden järjestämiselle oli viime vuonna päätetty Peijaksen terveyskeskuspäivystyksen ulkoistaminen yksityiselle MedOne Oy:lle tämän vuoden alusta. Päätös tehtiin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksimielisellä päätöksellä.


Seuraava ulkoistamispäätös tammikuun alussa koski Myyrmäen terveyskeskuksen iltavastaanoton aloittamista. Vasemmiston edustajat lautakunnassa esittivät kaupungin oman työvoiman käyttämistä, mutta hävisivät ulkoistamisen kannalla olevalle oikeistolle.


Tilaisuuteen osallistunut Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Mari Niemi-Saari (sd) kertoi, että kaksi päivää lautakunnan päätöksen jälkeen MedOne oli käynyt värväämässä itselleen Myyrmäen terveyskeskuksen henkilökuntaa. Niemi-Saari paheksui jyrkästi MedOnen toimintaa.




Valitus hallinto-oikeuteen



SKP:n Vantaan kaupunkijärjestö on tehnyt Peijaksen tapauksesta valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen. Valituksen laatinut varatuomari Arjo Suonperä esitteli laajasti sen perusteita. Perinteisen kunnallisen toiminnan luovuttaminen yksityiselle yritykselle merkitsee demokratian kaventamista. Tehyn Peijaksen osasto oli antanut viime kesänä lautakunnan ulkoistamispäätökseen lausunnon, jossa se katsoi potilaiden hoidon vaikeutuvan, jos koko henkilökunta on vuokratyövoimaa.


Tilaisuuteen osallistunut lautakunnan jäsen Mauno Pasanen (vas) ei ollut edes nähnyt lausuntoa aiemmin. Pasanen kertoi voivansa pitkälle yhtyä hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen perusteisiin.


Kaupunkijärjestö tulee tekemään oikaisuvaatimuksen Myyrmäen iltapäivystyksen ulkoistamisesta.


Vantaan Sanomissa on ollut useita yleisönosastokirjoituksia, joissa kokemuksesta moititaan MedOnen hoitaman terveyskeskuspäivystyksen toimintaa. Tapaukset liittyvät ulkoistamisen yhteydessä sovittuun päivystyskäyntien 20 prosentin vähentämistavoitteeseen.


Keskustelussa tuli esille Vantaan kaupungin tilasuunnittelussa ilmenevä terveyskeskusten vähentäminen seitsemästä kolmeen. Keskustelussa tällainen lähipalvelujen heikennys tuomittiin ja toivottiin kansalaistoimintaa terveyskeskusten säilyttämiseksi ja niiden toiminnan parantamiseksi.




Avoimuutta terveyspalveluiden järjestämiseen



Vantaalainen Juha Kovanen kertoo, että Vantaan Sanomissa 7. maaliskuuta ilmestyneessä artikkelissa kaupungin terveyspalveluiden johtaja Timo Aronkytö puolustaa MedOnea terhakkaasti Peijaksen terveyskeskuspäivystyksen asiakkaiden arvostelulta: jos ongelmia on, ne johtuvat HUS:n henkilökunnasta. Kovasen mukaan Aronkytö ei kuitenkaan puutu ulkoistamisen mukanaan tuomaan salailuun, joka on yksi ongelmien syy.


– Peijaksen terveyskeskuspäivystyksen kilpailutus tehtiin kiireellä tarjousaikarajoja rikkoen. Tehyn Peijaksen osaston potilaiden etua puolustava ja ulkoistamista vastustava lausunto kesäkuulta 2007 ei tullut sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten tietoon. Myös päivystyksen ylilääkäri vaihtoi sujuvasti käytännössä ainoan tarjoajan, MedOnen leipiin, ihmettelee Kovanen kummallista menoa.


MedOne aloitti tämän vuoden alusta ilman sopimusta kaupungin kanssa. Kovanen arvioi, että sopimus lienee nyt tehty.


– Sopimuksesta selvinnee, keitä päivystykseen tulevia on tarkoitus hoitaa ja ketkä käännytetään, kun tavoitteenahan on käyntien vähentäminen. Tämä olisi vantaalaisten hyvä tietää, ettei turhaan hakisi apua vaivoihinsa Peijaksen suunnalta, sanoo Kovanen.


Hän arvioi, että jos sopimus on olemassa, se on kuitenkin salainen.


– Tätä ei kaupunkilaisten tarvitse hyväksyä, muistuttaa Kovanen.


Hän kertoo, että SKP:n Vantaan kaupunkijärjestö on tehnyt ulkoistamisprosessista valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle. Valituksessa on puututtu muun muassa tässäkin puheena olevaan kunnallisen demokratian kaventamiseen.


– Vantaalaisilla on oikeus tietää, millä periaatteilla ja ehdoilla julkisia palveluja tuotetaan. Salailuun ei luulisi olevan tarvetta näissä asioissa, painottaa Juha Kovanen. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli