Äärimetallin kummisetä

27.02.2011 - 10:14
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Thomas Gabriel Fishcer on laajentanut repertoaariaan kuvataiteiden puolelle. / Ilja Vesterinen |

Sveitsiläinen laulaja-kitaristi Thomas Gabriel Fischer on eräs merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista elossa olevista metallimuusikoista. Jo 1980-luvun alussa uransa aloittanut Fischer nousi kuuluisuuteen rajoja rikkoneen Celtic Frost -yhtyeen keulahahmona, ja on nyt parisen vuotta luotsannut uutta Triptykon-nimistä kokoonpanoa.

Fischer on tinkimättömän uransa aikana toiminut ideamoottorina ja suunnannäyttäjänä valtaosalle nykyään suosituista metallimusiikin äärilajeista. Häntä pidetään äärimetallissa yleisen matalan örinälaulun pioneerina. Juuri Fischer keksi jo 1980-luvun puolessa välissä meikata kasvoilleen mustavalkoisen niin sanotun kalmamaskin, josta 1990-luvulla tuli vakiovaruste mustan metallin muusikoiden piirissä. Fischer käytti myös Celtic Frostille säveltämissään kappaleissa metallimusiikissa ensimmäistä kertaa naisoopperalaulua, ja tuli samalla kuin vahingossa luoneeksi nykyään suositun goottimetalli-genren. Myöhemmin muun muassa suomalainen Nightwish on noussut maailmansuosioon samalla reseptillä.

Tiedonantaja tapasi 47-vuotiaan Fischerin suomalaisen metallimusiikin alkutalven tärkeimmässä tapahtumassa, Finnish Metal Expossa Helsingin Kaapelitehtaalla.

Tiedonantaja: Tervehdys Thomas! Olet jälleen yhtyeinesi Suomessa. Esiinnyit Triptykonin kanssa viime elokuussa Oulussa Jalometallifestivaalilla. Miltä tuntuu olla taas täällä?

Thomas: Yleisön suosiota kosiskellakseen pitäisi tietysti aina kehua sitä maata, jossa on parhaillaan keikalla. Mutta totuus on, että minusta on erittäin hienoa olla Suomessa. Olen soittanut täällä monia upeita keikkoja Celtic Frostin ja nyt Triptykonin kanssa.

Itse asiassa viime elokuun Triptykon-keikka Oulussa oli eräs urani mahtavimmista. On vaikea sanoa tarkkaan miksi, mutta ilta oli maaginen. Yleisön ja yhtyeen tunnelma oli ainutlaatuinen, sellaista ei koe edes joka vuosi. Jo lavalle tultaessa pystyi aistimaan, että illasta tulee erityinen. Myös Tuska-festivaalilta on hyviä muistoja.

Toisaalta tilanne luo paineita. Hyvien suoritusten jälkeen rima on korkealla, ja tulee halu soittaa aina vähintään yhtä hyvin.

Olet viettänyt vuosien varrella paljon aikaa tien päällä eri yhtyeiden kanssa. Kiertue-elämä osaa toisinaan olla rankkaa, mutta mikä saa vuodesta toiseen ryhtymään samaan rumbaan? Kuinka tärkeää sinulle on soittaa livenä yleisön edessä?

Nykyään live-esiintyminen on erittäin tärkeää. Nuorempana sen sijaan suhtauduin kiertueisiin ristiriitaisin tuntein. Kun Celtic Frost alunperin perustettiin, minulla ei olisi ollut vaikeuksia tehdä siitä pelkästään levyttävä kokoonpano, joka tekee luovaa työtä ainoastaan studiossa. Kun herätin Celtic Frostin uudelleen henkiin (2000-luvun alussa, toim.huom.), oli lavaesiintymisestä tullut entistä tärkeämpää, enkä voisi kuvitella olla esiintymättä livenä. Toki rakastan edelleen studiotyötä, mutta nyt lavaesiintyminen on vähintään yhtä tärkeää.

Itse asiassa eräs syy Celtic Frostin viimeisimmälle hajoamiselle (toukokuussa 2008) oli erään yhtyeen jäsenen (basistin ja yhtyeen toisen alkuperäisjäsenen Martin Eric Ainin, toim. huom.) vastahankaisuus lähteä keikoille. Celtic Frostin paluukiertueen jälkeen meillä oli vielä edessä kymmeniä keikkoja, joita hän ei enää halunnut tehdä.

Triptykonille sen sijaan on itsestään selvää soittaa myös livekeikkoja.

Tuliko Celtic Frostin hajoaminen sinulle yllätyksenä?

Celtic Frostin hajoamiseen liittyi monta yllätyksellistä tekijää. En kasannut yhtyettä uudelleen sen vuoksi että voisimme taas hajota. Odotin, että Celtic Frost olisi tehnyt vielä monta uutta levyä. Yhtye eli luovuuden suhteen hyvin hedelmällistä aikaa. En halunnut Celtic Frostin hajoavan, mutta kävi niin kuin kävi. Hajoaminen tuhosi kaikki suunnitelmani.

Kun olin perustamassa Triptykonia, yritin olla varovainen siinä, ketä yhtyeeseen otan. Halusin muusikoita, joilla ei ole ongelmia liian suuren egon kanssa, jotka nauttivat myös lavaesiintymisestä ja joilla on intohimoa musiikkiin.

Triptykoniin kuuluvat tällä hetkellä sinun lisäksesi basisti Vanja Slah, kitaristi V. Santura sekä rumpali Norman Lonhard. Oliko sopivien yhtyetovereiden löytäminen vaikeaa?

Ei. Minulla on tietty ystäväpiiri, joka on itse asiassa suhteellisen pieni. Luotan heihin kaikin tavoin. Esimerkiksi Vanjan tunnen jo vuosien takaa. Tiesin, mitkä hänen ajatuksensa ja tuntemuksensa ovat. Meillä on ollut ilo soittaa yhdessä jo pitemmän aikaa. Hän on monella tapaa samanlainen kuin minä itse.

Celtic Frostin hajoamisen jälkeen perustit kokonaan uuden yhtyeen uudella nimellä. Kävikö missään vaiheessa mielessä jatkaa musiikin tekemistä omin päin käyttäen Celtic Frostin tunnettua ja jo tavaramerkiksi muodostunutta nimeä?

Se olisi ollut falskia. Tiedän että vastaavaa nykymaailmassa harrastetaan, mutta minä en sitä tee. Olen saavuttanut urallani menestystä. Moni ei ehkä sen vuoksi usko, etten tee musiikkia kaupallisuuden ehdoilla. Eräät metallimusiikkibisneksen edustajat kyllä ehdottivat, että minun pitäisi ottaa käyttöön Celtic Frostin nimi, mutta kieltäydyin. Se ei olisi ollut Celtic Frost.

Itse asiassa tein niin kerran 1980-luvulla, kun olin nuorempi. Seuraukset olivat hirvittäviä. Tajusin silloin itsekin, ettei sillä ollut mitään tekemistä Celtic Frostin kanssa. Celtic Frost on yhtye, jonka muodostavat Martin (Eric Ain) ja minä. Jos meistä jompi kumpi puuttuu, kyseessä ei ole Celtic Frost. En halua vain kiertää näytösluontoisesti jossain esityksessä, jonka nimi on Celtic Frost. Jokainen yleisössä tajuaisi, ettei kyseessä olisi oikea Celtic Frost. Kuinka noloa sellainen olisikaan! Minulla on sentään yhä kunniani ja ylpeyteni.

Toisaalta, en ole vielä kuollut. Viittääkymmentä ikävuotta lähestyvänä minulla on silti energiaa perustaa uusi yhtye. En ehkä olisi sitä halunnut tehdä, mutta jos se on tarpeellista niin minä perkele sen teen.

Sinua voidaan pitää eräänlaisena äärimetallin kummisetänä, niin valtava vaikuttaja olet monelle metalligenrelle ja yksittäisille yhtyeille. Mitä ajattelet tästä?

Minusta tuo titteli tuntuu epämukavalta. Minä olen vain Tom. Pelkkä Tom, joka pitää musiikista.

Media ja monet fanit yrittävät antaa minulle valtavia titteleitä ja arvosanoja. Siihen on erittäin vaikeaa suhtautua. Ei minulla ole mitään salaista viisasten kiveä. Täydellisyys on todella kaukana minusta. En aina tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen elämässäni tehnyt monia vakavia virheitä, usein vielä julkisesti. Musiikki, taide, koko elämä on minulle yhtä kamppailua, niin kuin kaikille muillekin. Olen vain henkilö, joka suhtautuu musiikkiin valtavalla intohimolla. Siinä kaikki. Se ei tee minusta suurta vaikuttajaa saati kummisetää. En osaa ajatella itseäni sellaisena. Olen itseäni kohtaan realisti. Samalla tuo luo kovia paineita.

Kuten sanottu, en omista mitään salaista reseptiä, miten tehdään täydellinen äärimetallilevy. Työstän parhaillaan Triptykonin seuraavaa levyä, joten aihe on minulle tällä hetkellä hyvin henkilökohtainen.

Musiikkisi on yhtyeestä riippumatta äärimmäisen synkkää ja raivokasta. Teksteissäsi vilahtelevat uskonnollinen symboliikka ja eksistentialistinen ahdistus, mikä luo kuvaa pessimistisestä, itseensä sulkeutuneesta taiteilijasta. Mutta onko musiikillasi yhteiskunnallista, poliittista ulottuvuutta?

Totta kai. Minulla on omia mielipiteitä siitä miten maailma makaa. Vastustan suuresti ihmisten tapaa käyttäytyä tällä maapallolla. Tämä suodattuu monella tavalla myös musiikkiini ja kappaleiden teksteihin. En pidä itseäni niinkään poliittisena kirjoittajana. Käytän enemmän luovaa, epäpoliittista ja hienovaraisempaa tyyliä.

Kommentoin yhteiskunnallisia ilmiöitä, ja sen vuoksi tekstit tuppaavat olemaan välillä pessimistisiä. Elämme onnettomassa maailmassa. Jo tuhansien vuosien ajan ennen meidän aikaamme ihmiskunta on kunnostautunut lähinnä tuhon kylvämisessä. Jos katsoo ihmiskunnan historiaa, mikä sitä määrittää parhaiten? Tappaminen, ympäristön ja eläinkunnan tuhoaminen, valehtelu, petollisuus - nämä ovat ihmisen eritysosaamista. Sekaan mahtuu toki hyviäkin asioita, mutta valtaosaltaan tämä on totuus. Enkä minä ole sen ulkopuolella, olen osa ihmiskuntaa itsekin. Tämä tosiasia on syytä muistaa.

En ole uskonnollinen ihminen. En itse usko yhtään mihinkään, mutta uskonnot ja niiden historia kiinnostavat minua. Olen kiinnostunut erilaisista mekanismeista, jotka muovaavat ihmistä, yhteiskuntaa ja maailmaa. Nyt tuntuu siltä, että olemme vajoamassa takaisin pimeälle keskiajalle. Tällä hetkellä uskonnot vaikuttavat maailmankuvaamme enemmän kuin vuosisatoihin. Olemme taantumassa tiedon ja koulutuksen aikakaudelta jonnekin uskonnollisen ylivallan syövereihin. Totta kai tämä kehitys kiinnostaa minua.

Elämme jatkuvien kriisien aikaa: on ilmastonmuutosta ja talouskriisiä. Pelottaako maailman nykytilanne sinua?

Pelko ei kuulu sanavarastooni. Olen erittäin vihainen. Olen raivoissani ihmiskunnalle. Vihaan tilannetta, jossa vallan on annettu luisua tietyille mekanismeille, vaikka jokainen on tiennyt että niin ei saisi olla.

Modernissa yhteiskunnassa periaatteessa kaikilla on pääsy tiedon lähteille. Meillä pitäisi olla käytössä tarvittava tieto tehdä järkeviä päätöksiä. Mutta jostain syystä, kuten uskonnollisten fanaatikkojen tai pankkipiirien oman eduntavoittelun takia, tehdään todella huonoja ratkaisuja, jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään. Eikä vain ihmisten elämään, vaan koko luonnon ja planeetan kohtaloon.

Voimmeko me jotenkin muuttaa tilannetta?

Kyllä voimme, mutta meidän tulisi seistä yhteisessä rintamassa. Pari sataa vuotta sitten Ranskan vallankumouksen aikoihin kansa ryntäsi kaduille ja todella toimi muutoksen puolesta. Nykyään meillä on televisioviihdettä, hienot autot ynnä muut mukavuudet. Me annamme poliitikkojen ja uskonnollisten johtajien pyörittää rauhassa omaa valtapeliään.

Nythän kansa on lähtenyt arabimaissa kaduille...

Olen siitä todella vaikuttunut, koska he tekevät niin kuin pitääkin. Samalla kuitenkin pelkään, että nykyisten diktatuurien romahtaminen johtaa uskonnollisten ääriliikkeiden valtaannousuun ja yksi itsevaltias vain korvataan toisella samanmoisella. Mutta mitä todella tapahtuu, jää vielä nähtäväksi.

Maailma on muuttunut paljon tämän 30 vuoden aikana, jolloin olet musiikkia tehnyt. Kulttuuri on digitalisoitunut, meillä on tietoverkot, Myspace ja itsekin kirjoitat verkkoblogia. Mitä ajattelet musiikin tekemisen ja jakelun digitalisoitumisesta?

Se on kaksipiippuinen juttu. Olen kiinnostunut uudesta teknologiasta ja hyödynnän sitä. Toisaalta paljon vanhaa 1970-80-lukujen taikaa on menetetty. Ymmärrän, kuinka naurettavaa vanhojen aikojen haikailu on, koska ne ajat eivät enää palaa.

Ja onhan siinä oma viehätyksensä, kun pystyy levittämään musiikkia levy-yhtiöistä riippumatta. Sitä ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten. Eli musiikkialan kehityksessä on sekä hyviä että huonoja puolia, kuten muissakin asioissa.

Olet laajentanut taiteellista repertoaariasi musiikin ulkopuolelle. Voitko kertoa jotain siitä?

Kyllä, teen nykyään veistoksia, ja ensimmäinen näyttelyni avataan helmikuun lopulla. Valan itsestäni kuolinnaamioita. Alunperin tein niitä vain itselleni, mutta sitten niistä alettiin pitää ja homma lähti taas aivan muille raiteille kuin mitä osasin odottaa.

Triptykonin verkkosivut:

Celtic Frost:

Thomas Gabriel Fishcerin verkkoblogi:

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (4 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.