Kaiken järjen mukaan parin viime vuoden aikana räjähtäneen kapitalismin kriisin olisi pitänyt vakuuttaa kaikki siitä, ettei suurten yritysten ehdoilla toteutettu politiikka toimi.

– On käynyt tismalleen päinvastoin, toteaa yhteiskuntatieteilijä ja Transnational Instituten puheenjohtaja Susan George. Muun muassa kansainvälisestä Attac-liikkeestä tuttu globalisaatiokriitikko oli mukana Kalevi Sorsa –säätiön demokratiaseminaarissa Helsingissä marraskuussa.

Paljon puhutaan maapallon rikkaimmasta prosentista, joka hallitsee maailmantaloutta, mutta Georgen mukaan eliitti on tätäkin pienempi – kenties vain prosentin kymmenesosa. Tämä pikkuinen ryhmä on kaapannut valtaa perinteisiltä poliittisilta instituutioilta, ja sen tavoite on yksinkertainen: tuhota hyvinvointivaltio ja muut työväenluokan viimeisen vuosisadan aikana taistelemat edistysaskeleet.

Talouden kriisi ja leikkauspolitiikka ovat tarjonneet rikkaalle eliitille tilaisuuden laajamittaiseen hyökkäykseen työväenluokkaa ja demokratiaa kohtaan.

– Me rikkaat olemme odottaneet tätä luokkasotaa – ja me olemme voittamassa! on maailman kolmanneksi rikkain mies Warren Buffet voitonriemuisesti todennut.

Susan George myöntää, että valitettavasti Buffet saattaa olla oikeassa.

Eliitti uskoo markkinoihin

Poliittiset instituutiot ovat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa luovuttaneet valtaa ylikansallisten yritysten ja pienen rikkaan eliitin käsiin. Susan Georgen mukaan vaaka on heilahtanut reilusti pääoman hyväksi.

Vielä jokin aika sitten tulonjaon suhdeluku oli 70-30 työn hyväksi, nyt vastaava suhde on 60-40. Pääoma on parin vuosikymmenen aikana nipistänyt itselleen etua kymmenen prosenttiyksikköä – joissakin maissa vielä tätäkin enemmän.

George huomauttaa, että kyseessä on miljardiluokan muutos.

– Työväenluokan varat pitävät talouden rattaat pyörimässä, koska palkkatulot menevät liki kokonaisuudessaan kulutukseen. Omistava luokka ei sen sijaan kuluta vaan käyttää rahojaan sijoittamiseen. Rahat eivät päädy reaalitalouteen eivätkö tuota käyttöarvoja. Ei ihme, että talouden rattaat tökkivät, kuvaa George.

Uusliberaali eliitti uskoo markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. Sille ammattiliitot ovat roistoja ja tuhoavat vaatimuksillaan työpaikkoja. Julkisesta sektorista ja valtion alijäämistä pitää päästä eroon. Georgen mukaan EU:n käyttämät luvut, kuten esimerkiksi ettei julkinen velka saa olla yli 60 prosenttia bruttokansantuotteesta, ovat täysin tuulesta temmattuja.

– Rikkaat eivät koe olevansa missään vastuussa köyhistä tai ympäristöstä. Uusliberalismin mukaan arvot syntyvät sijoittamisessa, eivät työstä eivätkä luonnosta. Ei tarvitse olla marxilainen ymmärtääkseen, että jotain on todella pielessä, kommentoi George.

Lobbareita ja luottoluokittajia

Kapitalistien etuja ajamaan on perustettu valtava lobbauskoneisto. Lobbareiden toimintaa pidetään jo itsestään selvästi Euroopan unionin toimintaan kuuluvana osana.

Brysselissä on Susan Georgen mukaan jopa 20 000 lobbaria – kukaan ei tiedä tarkkaa määrää – ja miltei kaikki edustavat yrityssektoria. Heitä ei valita minkään demokraattisen prosessin kautta.

Jopa EU:n parlamentti on ollut huolissaan lobbareiden holtittomasta toiminnasta. Unionissa on perustettu työryhmä, jonka tehtävä on luoda lobbaamiselle pelisääntöjä, mutta työryhmän homma ei etene. Georgen mukaan syynä on se, että työryhmässä on mukana tahoja, joilla on suhteita lobbareihin. Työryhmän työtä on onnistuttu estämään melkoisen tehokkaasti.

On olemassa kokonaisia kapitalistien edunvalvontajärjestöjä, jotka edustavat muun muassa tupakka-, kemikaali- ja roskaruokateollisuutta. Georgen mukaan järjestöillä on usein palkkalistoillaan maksettuja ”tiedemiehiä”, jotka tuottavat tilauksesta tutkimuksia, joilla esimerkiksi kiistetään tupakan haittavaikutukset.

George on myös huomannut, miten suuryritykset saattavat polkaista kasaan keinotekoisia muka-kansanliikkeitä. Ranskassa on kuin tyhjästä syntynyt ”kansanliike”, joka ilmoittaa haluavansa tehdä töitä sunnuntaisin. Tämän ”tavallisista kansalaisista” koostuvan liikkeen taustalta löytyy merkittävä ranskalainen oikeistopuolue.

Lobbarit ovat Georgen mukaan erittäin tehokkaita. Pankkien ja finanssilaitosten lobbarit ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa kyenneet torppaamaan lakeja, joilla olisi säännelty ruualla tapahtuvaa keinottelua.

Pankkien on myös annettu kasvaa niin suuriksi, ettei niitä voi päästää kaatumaan. Yhdysvalloissa ilmiöstä käytetään nimitystä ”Too big to fail”. Suurille pankeille on kertynyt niin paljon valtaa, että käytännössä niiden johtajia on mahdotonta saada oikeudessa vastuuseen kolttosistaan.

Suomessakin tuijotetaan silmä kovana kansainvälisten luottoluokittajien antamaa arvosanaa talouedsta. George muistuttaa, että käytännössä luottoluokitus on kolmen ylikansallisen suuryhtiön varassa: Standard & Poor's (93 % yrityslainoista), Moody's (95 %) ja Fitch (37 %). Ne ovat kaikki yksityisiä, voittoa tekeviä yrityksiä, joilla on toimipisteitä yli 20 maassa.

George huomauttaa, että AAA-luottoluokituksen tavoittelu muistuttaa jo uskonnonkaltaista hurmosta – niin kyseenalaistamatonta on luottoluokitusfirmojen asema ja valta.

Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välinen vapaakauppa uhkaa demokratiaa

Euroopan unioni käy parhaillaan vapaakauppaneuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa. Transatlanttista vuoropuhelua on käyty jo vuodesta 1995 saakka. Työryhmissä on tunnusteltu eri talouden sektoreiden avaamista vapaalle kaupalle.

Susan Georgen mukaan tilanne on Euroopan kansalaisten näkökulmasta erittäin vaarallinen.

– Tavaroiden kauppa ja investoinnit EU:n ja Yhdysvaltain välillä ovat jo lähes täysin vapaata. Nyt haetaan loppujenkin kaupan esteiden purkamista. Tarkoituksena on avata julkista sektoria kilpailutukselle niin, etteivät valtiot voi suosia paikallisia yrityksiä, sanoo George.

Vapaakauppasopimus merkitsisi myös sitä, että eurooppalaisille markkinoille voisi tuoda tuotteita, joiden turvallisuutta ei ole tutkittu. Markkinat avautuisivat muun muassa geenimanipuloidulle ruualle. Kuluttajansuoja siirtyy muutenkin ostajan vastuulle.

Vapaakauppasopimukseen liittyy myös oma elin, markkinatuomioistuin, jossa yritysten ja valtioiden välisiä mahdollisia intressiristiriitoja voidaan ratkoa. Käytännössä tämä merkitsee Susan Georgen mukaan sitä, että valtion on jatkossa hankala suojella kansalaisia ylikansallisten yritysten mielivallalta. Yritykset voivat aina vedota kilpailun rajoittamiseen.

– Ylikansalliset yritykset ovat kaappaamassa valtaa valtioilta. Demokratiaa on puolustettava. On tärkeää, että tunnemme ja tunnistamme vihollisemme – muuten niitä vastaan on mahdotonta taistella, pohtii George.