Riistorauhaa rikkomaan!

14.03.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 11 / 14.3.2008

Juuri kunnallisvaaleissa ehdolle asettuneet Juha Säijälä ja Maarit Haataja harmittelevat, miten porvaripuolueiden ja sosiaalidemokraattien Turussa solmima hallitussopimus on osoitus ratkaisujen hakemisesta entistä enemmän poliittisen kentän oikealta laidalta. Vuosille 2005-2008 kirjattu sopimus sisältää noin 130 yksittäistä asiaa, joista nyt korostetaan huomattavan osan jo toteutuneen.


– Etukäteen on lyöty lukkoon asioita ja samalla suljettu tärkeiden asioiden esille ottaminen ja toteuttaminen sillä verukkeella ettei se ole kuulunut suunnitelmiin ja sopimukseen, Maarit Haataja painottaa.


Säijälän mukaan kyse on epädemokraattisesta hallinnosta, jolla hankaloitetaan kuntalaisen mahdollisuutta vaikuttaa päättäjiin.




Sosiaalipolitiikan tärkeät kysymykset



Juuri 30 täyttänyt Juha Säijälä, Iloisten veronmaksajien pääsihteeri, lähtee vaaleihin kritisoiden ärhäkästi kaupungin sosiaalitoimea. Sosiaali- ja terveystoimen kysymykset tulevatkin olemaan Säijälän pääteemoina vaaleissa.


– Sosiaalikeskuksen toiminta koskettaa juuri kaikista heikoimmassa asemassa olevia, ja tänä päivänä toiminta on vähintäänkin ala-arvoisella tasolla. Köyhän elämästä tehdään Turussa tarkoituksella mahdollisimman hankalaa, Säijälä sanoo.


Hän mainitsee toimeentulotukihakemusten edelleen ylipitkät käsittelyajat ja asiakkaalle kuuluvien etuuksien järjestelmällisen pimittämisen sosiaalitoimen asiakkailta.


– Nämä varmasti vain jäävuoren huippuna, hän harmittelee. Tilannetta ei Säijälän mukaan paranna millään tavoin se, että Turussa siunattiin juuri ensi vuoden alusta kahden hallintokunnan, sosiaali- ja terveyslautakuntien yhdistäminen.


– Tämä merkitsee entistä suuremmista asioista päättämistä ja niiden johtamista entistä pienemmällä joukolla, hän sanoo ärsyyntyneenä. Koko sopimus korostaa palvelujen hankkimista entistä useammin yksityiseltä sektorilta ja toteuttaa uusliberalismia kuntatasolla.




Ehdokkuudessa ei tarvitse arkailla



Maarit Haataja, 28-vuotias ympäristönhoidon opiskelija, on toiminut aiemmin kansalaisaktiivina, mutta ottanut nyt askeleen poliittisempaan suuntaan. Hän lähtee innokkaana mukaan SKP:n toimintaan ja ehdolle kunnallisvaaleihin.


– Pidin itseäni aluksi vielä liian noviisina asettumaan ehdolle vaaleihin, mutta tovereiden kanssa käydyt keskustelut saivat minut ymmärtämään, että ihan jokaisen kaupunkilaisen omat kokemukset ja havainnot ovat ne lähtökohdat, joista suuntaa vaikuttamiselle voi lähteä rakentamaan, Haataja pohtii. Hän toivoo ennen kaikkea antoisia keskusteluja kaupunkilaisten kanssa ongelmakohdissa, joihin Turussa täytyy puuttua.


Haataja lähtee vaaleihin kulttuurin ja ympäristön teemoilla, unohtamatta varsinkin Turussa tärkeitä monikulttuurisuuden haasteita.


– Nämä kaikki osa-alueet vaikuttavat toisiinsa: se että jokaiselle ihmiselle annetaan mahdollisuuksia toteuttaa omia näkemyksiään taiteessa, luokiteltiin se sitten "ylä- tai alakulttuuriksi", lisäksi yhteisen ympäristömme arvostaminen ja huomioon ottaminen edesauttaa suvaitsevaisuutta kaikilla tasoilla, Haataja painottaa.


– Kulttuuri ja yhteys luontoon ovat yleismaailmallisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä.




Luokkajako ei ole poistunut



Jokaisella ihmisen arjessa on sellaisia sattumia, jolloin tulee mieleen, miksi tämä on näin, miksi tämä on näin? Miten tähän epäkohtaan voisi puuttua?


– Jo se on tärkeää, että esittää kysymyksiä, Maarit Haataja pohtii.


Nuoret ehdokkaat painottavat, etteivät halua profiloitua vain nuoria koskevien asioiden ajajiksi.


– Kapitalismissa luokkajako ei ole poistunut minnekään - nuoretkin, siinä missä vaikka eläkeläiset, kuuluvat moneen yhteiskuntaluokkaan, eikä esimerkiksi ikä ole ihmisiä yhdistävä tekijä.


He heittävät haasteen jokaiselle luokkatietoiselle tekemään ratkaisun ehdokkuudesta kunnallisvaaleissa.


– Ensimmäinen tärkeä askel on ottaa yhteyttä oman kuntansa SKP:n toimijoihin ja ryhtyä rohkeasti ehdolle. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli