Rakkaudentunnustus Kallion duunareille – ja meille kaikille

14.09.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 33/2007

Uusi Iloinen Teatteri on tehnyt hienon teon ottaessaan ohjelmistoonsa Ilpo Tiihosen runoihin ja Jukka Linkolan sävellyksiin perustuvan Kallion kimalluksen. Teoksen uutta tulemista on odotettu jo 15 vuotta, ja nyt se vihdoin on nähtävissä Linnanmäen Peacockissa.


Kun Kallion kimallusta esitettiin edellisen kerran 1990-luvun alussa, esityksiä kertyi lähes 200. Saa nähdä millaisiin lukuihin tällä kertaa päästään. Hienon esityksen voi nähdä Peacockissa ainakin joulukuun 13. päivään saakka.


Paljon on muuttunut 1990-luvun alun jälkeen, niin Kalliossa kuin suomalaisessa yhteiskunnassakin. Kallion työläiskorttelit eivät ole enää entisensä, eivätkä sen asukkaatkaan. Se näkyy myös Kallion kimalluksessa.


Uudessa versiossa Kallion Linjoilla asuvan Grönbergin perheen tarinaa on jatkettu 2000-luvulle. Suutari Eino Grönbergin, hänen vaimonsa Esterin ja heidän sodan käyneen poikansa Veikon, miniä Hilkan ja pojantyttären Marjukan lisäksi tarina on kasvanut uudella sukupolvella. Mukaan ovat päässeet Ruotsiin 1970-luvulla muuttaneen Marjukan turkkilainen aviomies ja perheen poika Veikko Junior, joista myös on tullut kalliolaisia.


Perusasia ei kuitenkaan ole muuttunut: Kallion kimallus on kuvaus työväestön elämästä, heidän iloistaan ja suruistaan, rakkaudestaan ja huolenpidosta. Tarina on piristävä poikkeus aikana, jolloin tavallista duunaria saa hakemalla etsiä niin tv-sarjoista, kirjallisuudesta kuin teatteriesityksistäkin.


Kun Kallion kimallusta esitettiin edellisen kerran, esityspaikkana oli Helsingin Kaupunginteatterin pieni näyttämä, joka antoi teokselle arvoisensa puitteet. Linnanmäen Peacock on esityspaikkana kolkko, eikä lavastukseenkaan ole paljoa resursseja tuhlattu. Hienot valokuvat pelastavat paljon ja sitovat hyvin yhteen ajoittain aika irrallisiksi jääviä kohtauksia.


Jos puitteissa on kohentamisen varaa, musiikissa ja tulkinnassa kaikki on kohdallaan. Erityisesti Mari Ylipää yllättää hienoilla tulkinnoillaan. Eija Ahvoltahan on aina totuttu odottamaankin hienoa suoritusta, eikä tälläkään kertaa petytä. Hyvin pärjäävät myös Taneli Mäkelä, Mika Nuojua ja Miia Nuutila. Myös Jari Puhakan orkesteri hoitaa osuutensa ammattitaidolla.


Ritva Holmbergin ohjaama Kallion kimallus on oivallinen esimerkki teatteriesityksestä, jossa katsojaa ei aliarvioida. Tiihosen herkät runot ja Linkolan sävellykset muodostavat hienon kokonaisuuden, joka sekä viihdyttää että saa ajattelemaan: Noinko rajusti myös me olemme muuttuneet?



ANNELI FORSS



* Kallion Kimallus. Uusi Iloinen Teatteri, Linnanmäen Peacock. Ilpo Tiihosen kirjoittaman ja Jukka Linkolan säveltämän näytelmän ohjaus Ritva Holmberg, musiikin sovitus ja johto Jari Puhakka, lavastus Janne Siltavuori, puvut Riitta Anttonen-Palo, naamiointi Riikka Virtanen.


Rooleissa Eija Ahvo, Taneli Mäkelä, Mika Nuojua, Miia Nuutila ja Maria Ylipää.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli