Rakennusalan hintakartelli rohmuaa Helsingissä

14.12.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 46/2007

Helsingin keskustan maanalaisen huoltotunnelin hinta on noussut puolessatoista vuodessa alun perin hyväksytystä yli 63 prosenttia. Se on herättänyt epäilyjä rakennusalan hintakartellista.


Tunnelin rakentaminen alkoi jo muutama vuosi sitten. Urakan toisen vaiheen tarjouskilpaan saatiin vain kaksi tarjousta. Molemmat tulivat tunnelin alkuosaa jo rakentavilta yrityksiltä.




Urakkahinnat ja voitot paisuvat



Toinen yritys on Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemcon. Lemminkäinen muistetaan asfalttialan hintakartellijutusta ja se kasvatti liikevoittoaan viime vuonna 45 prosenttia. Toinen urakoitsija kuuluu SRV-konserniin, jonka liikevoitto kasvoi 40 prosenttia.


Kun kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa, SKP:n ja asukaslistan valtuutettu Yrjö Hakanen esitti, että on syytä kääntyä kilpailuviranomaisten puoleen ja pyytää tutkimaan rakennusalan mahdollisia hintakartelleja.


– Kun hintatarjoukset nousevat 18 kuukaudessa yli 63 prosenttia eikä tarjouksia ei edes saada kuin kahdelta tunnelia jo rakentavalta urakoitsijasta, on turha puhua mistään kilpailusta.


Vastaavaa kustannusten karkaamista käsistä on tapahtunut myös monissa muissa rakennushankkeissa. Esimerkiksi musiikkitalon kustannukset ovat nousseet 100 miljoonan tasolta jo 180 miljoonaan ja ainoan tarjouksen on tehnyt SRV-yhtiöt.




Tavaratalot hyötyvät



Tunnelin käytöstä suurin osa tulee olemaan muuta kuin huoltoajoa. Se on ajoväylä Stockmannin ja eräiden muiden keskustan liikekiinteistöjen laajeneviin pysäköintilaitoksiin.


Stockmann teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Sen voitto oli 25 prosenttia ja noin 130 miljoonaa euroa. Hakasen mielestä olisi oikeus ja kohtuus, että tällaiset yhtiöt kantavat myös vastuun tunnelin kohonneista kustannuksista.


Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, joka on entinen Alepa-kauppaketjun omistaja, on kuitenkin ottanut asiakseen edistää veronmaksajien rahoilla keskustan suurten liikeyritysten etuja. Huoltotunnelin kustannusten nousun valossa voi pitää selvänä, että myös Pajusen ajaman varsinaisen keskustatunnelin hinta tulisi nousemaan nyt arvioidusta 600–700 miljoonasta.


Valtuustossa vain Hakanen vastusti yli 63 prosentilla nousseen kustannusarvion hyväksymistä ja esitti selvitettäväksi lisärahoitusta tunnelista hyötyviltä liikeyrityksiltä tai riisuttua mallia.




Porvarihallitus grynderien tukena



Rakennusalan epäterveestä tilanteesta kertoo myös se, että kaupungin asuntotuotantotoimistolla on vaikeuksia saada edes tarjouksia kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisesta. Helsingillä on valmiiksi kaavoitettua tonttimaata noin 80 000 uudelle asunnolle ja asunnonhakijoita noin 15 000, mutta kaupungin vuokra-asuntoja valmistuu enää noin 350 vuodessa.


Suuret rakennusliikkeet ovat syöneet markkinoilta monet keskikokoiset yrittäjät. Isot hallitsevat markkinoita eivätkä halua tehdä valtion lainoittamia vuokra-asuntoja. Ne ovat valmiita jarruttamaan tuotantoa pitääkseen hinnat korkealla.


Toisaalta asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) ajaa alas aravalainajärjestelmää, mikä vahvistaa entisestään gryndereiden asemaa Hallitus ei halua myöskään helpottaa asuntorahaston lainaehtoja vaan käyttää rahaston ylijäämiä muuhun kuin asuntotuotantoon.


Helsingin tekeillä olevaan maankäytön ja asumisen ohjelmaan on esitetty linjausta, jonka mukaan "uusilta suurtuotantoalueilta luovutetaan vuosittain useita noin 100 000 kerrosneliömetrin aluekokonaisuuksia sopimusrakennuttajille". Kyse on rakennettuina yhteensä useiden miljardien eurojen arvoisista alueista.


Voi kysyä, ketkä kaikki vetävät välistä, kun tällaisia grynderisopimuksia tehdään? Entä millaisia kytköksiä on valtapuolueiden ja rakennusliikkeiden välillä?


SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä oikeutta kohtuuhintaiseen asumiseen ei saa uhrata gryndereiden voitontavoittelulle. Ryhmä on tehnyt useita ehdotuksia kaupungin oman rakennusyksikön perustamisesta erityisesti vuokra-asuntotuotantoa ja peruskorjausta varten. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli