Raahen seudun jättihankkeet esillä viikonloppuna

04.11.2015 - 12:45
(updated: 17.12.2015 - 16:27)

Laivankankaan kultakaivos ja Pyhäjoelle aiottu Fennovoiman ydinvoimala puhuttavat Raahen Työväentalolla perjantaina 6. marraskuuta järjestettävässä seminaarissa. Tapahtumassa eri alojen asiantuntijat avaavat hankkeiden taustoja sekä vaikutuksia alueen ympäristölle ja kunnallistaloudelle.

"Kunnat lähtivät Fennovoimaan mukaan laput silmillä."

Seminaariin osallistuva, Fennovoimaa alusta asti seurannut biokemisti Jari Natunen toivoo avointa keskustelua omistamisen riskeistä kunnallisille sähköyhtiöille. Sen lisäksi, että sähkön hinnan odotetaan pysyvän Fennovoiman takuuhintaa alhaisempana, ongelmana on Natusen mukaan lainarahan sitominen ruplan kurssiin, jonka heikentyminen edelleen merkitsisi huomattavaa lisärahoituksen tarvetta.

– Kunnat lähtivät Fennovoimaan mukaan laput silmillä, puolueiden ja hankkeella rahastavien sähköyhtiöiden johtajien suosituksella, kun taas kaupalliset toimijat tekivät riskiarviot ja jättivät hankkeen. Riskit ovat niin isoja, että kukaan ei voi tietää, kuinka paljon Raahen kaltaiset kunnat joutuvat vielä maksamaan, Natunen toteaa.

Ydinvoimalla ei torjuta ilmastonmuutosta

Natunen suhtautuu kriittisesti myös väitteisiin ydinvoiman tarpeellisuudesta ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Hän muistuttaa, että uraanin rikastaminen entistä köyhemmiksi käyvistä uraaniesiintymistä vaatii yhä energiaintensiivisempiä prosesseja, mikä tietää kasvua louhinnasta ja rikastamisesta syntyville hiilidioksidipäästöille.

"Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan tekoja nyt."

– Lisäksi ydinvoimaan satsaaminen on lähtökohtaisesti liian hidasta, sillä ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan tekoja nyt. Hanhikivi 1:n valmistuminen kestäisi vähintään yhdeksän vuotta, siinä missä uusiutuvia voitaisiin ottaa käyttöön paljon nopeammin, hän sanoo.

Työväentalon tapahtumassa ovat mukana myös kyläaktiivi Tita Haapajoki sekä tutkijat Mika Flöjt ja Maarit Laihonen. Tapahtuman järjestävät Ydinvoimakriittinen verkosto yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa.

Seminaari on osa koko viikonlopun 6.-8.11. kestävää kaivos- ja ydinvoimakriittistä tapahtumasarjaa, johon sisältyy mielenosoitustempaus, elokuvanäytöksiä ja verkostoitumistilaisuus.

Tapahtuma Facebookissa >>>

Tapahtuman verkkosivut

 

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.