Punainen kortti SOLille!

06.11.2015 - 14:30
(updated: 17.12.2015 - 16:27)

Kalasataman rakennustyömaalta kuuluu kannustavaa äänitorven ääntä, kun Posti- ja logistiikka-alan unionin Pasilan osaston nuorten koolle kutsuma protesti marssii kohti SOL Palvelujen pääkonttoria Vanhalla Talvitiellä.

Kymmenet mielenosoittajat vastustavat Postin ja SOLin häikäilemätöntä ja moraalitonta rikkurivärväystä.

Posti solmi lokakuun lopulla vuokratyötä koskevan puitesopimuksen henkilöstön vuokrausyritys SOL:n kanssa rikkurityövoiman käyttämiseksi. PAU pitää työnantajan toimia provosoivina. Työnantaja ei aidosti pyri neuvottelutulokseen, vaan ajaa neuvottelut tarkoituksella työtaistelutilanteeseen ja valtakunnansovittelijalle.

Nyt tarvitaan solidaarisuutta

PAU-aktiivi Markus Heikkinen toteaa, että kamppailu on tärkeää etenkin nuorten työntekijöiden kannalta.

– Tulevaisuudessa on entistä vaikeampaa elättää itsensä omalla työllään arvokkaasti ja säällisellä palkalla. Nuorista tehdään sätkynukkeja, jotka ovat jatkuvasti valmiina tekemään mitä tahansa työtä millä tahansa työehdoilla, sanoo Heikkinen.

Hän ounastelee, että postilaisilla on edessä pitkä taistelu. Nyt tarvitaan solidaarisuutta, sillä kyse ei ole vain Postista. Jos valtionyhtiö alkaa noudattaa tällaisia toimintatapoja, leviävät ne ennen pitkää muualle.

– Rikkureiden värvääminen on vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja yleistä moraalintuntoa. Se pitää pystyä työväenliikkeen yhteisvoimin torjumaan, toteaa Heikkinen.

Kuljetusliitot tuomitsevat työnantajaliitto PALTAn toiminnan

SAK:n kuljetusliitot kokoontuivat perjantaina käsittelemään postialan tilannetta. Alalla on ollut sopimukseton tila 1.11. alkaen. Työnantaja hakee alan työehtosopimusneuvotteluissa useiden satojen eurojen leikkauksia työntekijöiden kuukausiansioihin ja rajuja työehtojen heikennyksiä.

Kuljetusliitot tuomitsevat työnantajaliitto PALTAn toiminnan postialan neuvotteluissa. PALTA on antanut jäsenyritykselleen Postille ohjeen rekrytoida satoja vuokratyöntekijöitä murtamaan laillisia työtaistelutoimia. Alalla on ollut laillinen perehdyttämis- ja koulutuskielto voimassa 2.11. alkaen, johon PALTA ja Posti ovat reagoineet poistamalla perehdyttämisestä kieltäytyneet työpaikoilta eli laittaneet työntekijöitä laittomaan työsulkuun. PALTA ja Posti ovat myös useissa julkisissa esiintymisissään ilmoittaneet käyttävänsä vuokratyöntekijöitä murtamaan ilmoitettuja työtaistelutoimia.

PALTA ja Posti ovat laittaneet työntekijöitä laittomaan työsulkuun.

Kuljetusliitot edellyttävät, että PALTA ja Posti lopettavat välittömästi vuokratyövoiman käytön, jonka tavoitteena on murtaa laillisia työtaistelutoimenpiteitä ja että ne aloittavat rakentavat neuvottelut työehtosopimusratkaisun aikaansaamiseksi. Kuljetusliitot kokoontuvat maanantaina 9.11. arvioimaan tilannetta ja keskustelemaan mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.