Puheet eivät riitä, tarvitaan tekoja

07.09.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 32/2007

Vanhasen–Kataisen hallituksen kehno ja budjettiesitys ei saa mennä läpi näin vähällä. Esityksessä on vain pieniä valonpilkahduksia, mutta päälinjaltaan sen on törkeän epäsosiaalinen ja epäoikeudenmukainen.


Kehnous on peitetty valheen kaapuun. Vähäiset pienituloisille annettavat lisäeurot ja enemmänkin otetaan toisella kädellä samoilta ihmisiltä pois. Eikä vain heiltä vaan myös niiltä, joille ei mitään annetakaan.. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja korotetaan niin, että palvelujen käyttäjiltä kerätään ensi vuonna 25 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna ja vuonna 2009 vielä 60 miljoonaa enemmän.


Nämä rahat kerätään näennäisesti kunnille, mutta todellisuudessa kunnat eivät niitä saa. Kuntien sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia nimittäin leikataan samanaikaisesti täsmälleen samalla summalla. Budjetin toteutuminen siis merkitsee vain palvelujen käyttäjien maksuosuuden lisäämistä ja rahan keräämistä pienituloisilta kansalaisilta valtiolle.


Kaikkein eniten tästä kaikesta kärsivät pienituloiset eläkeläiset, vanhukset, sairaat ja vammaiset sekä asunto- ja opintovelkojen taakan alla elävät ja pätkätyötä tekevät päivähoitoikäisten lasten vanhemmat


Myös kokoomuksen lupaukset naisvaltaisten alojen matalien palkkojen korottamisesta jäävät budjettiesityksessä tyhjän päälle. Hallitus ja kuntatyönantaja yrittävät panna matalapalkkaiset alat kilpailemaan keskenään murusista samaan aikaan kun valtion budjettiesitys jää rikkaita suosivien verohelpotusten jälkeen vielä kaksi miljardia ylijäämäiseksi.


Budjettilinjauksella pyritään kuntapuitelain mukaisesti karsimaan julkisia lähipalveluja, supistamaan kuntien palvelujen rahoitusta, lopettamaan lähivuosina noin sata kuntaa ja laajentamaan yksityisten markkinoiden osuutta muun muassa hammashuollossa. Ja kuten todettu, palvelumaksujen korotusten tuoma lisätulo leikataan kunnilta pois valtionosuuksia alentamalla.


Hallitus on toteuttamassa grynderien pitkäaikaista tavoitetta valtion aravalainajärjestelmän lopettamisesta. Tämä uhkaa kiihdyttää entisestään asumiskustannusten nousua.


Ja niin edelleen. Tässä vain muutamia budjettiesityksen rumia linjauksia.


Kaksi aiemmissa hallituksissa ollutta vasemmistopuoluetta on nyt oppositiossa, arvostelee hallituksen budjettiesitystä monilta osin aivan oikein ja esittää parannuksia. Hyvä niin. Se ei vain riitä. Nyt tarvitaan konkreettisia aloitteita ja vaatimusliikkeitä. SKP aloitteessa yhteistoiminnasta porvarihallitusta vastaan mainitaan tärkeitä kamppailukysymyksiä, ja kommunistit ovat kiinnostuneita kuulemaan muidenkin esityksiä.


Hallituksen ulkopuolella nyt olevat vasemmistopuolueet on haastettava todelliseen oppositiotoimintaan ja etutaisteluun myös ay-liikkeen johdossa, kuntien johdossa ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen johdossa. Erityisesti kunnallisella tasolla tarvitaan nyt rehellistä linjantarkistusta ja siirtymistä käytännön toimintaan yhdessä kuntalaisten ja kuntatyöntekijöiden kanssa.


Muuten tämä etsikkoaika valuu vasemmistolta ohi juurikaan jälkiä jättämättä. Älkäämme antako niin tapahtua.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli