Proletariaattinen solidaarisuus

08.11.2019 - 13:00
(updated: 13.11.2019 - 11:23)
  • Marx

Marxia ja kommunisteja syytetään sekä liberaalin vasemmiston, että oikeiston suunnalta muiden kuin taloudellisten sorron muotojen kuten rasismin, sovinismin ja homofobian huomiotta jättämisestä tai luokittelusta toissijaisiksi sorron muodoiksi, jotka ovat vähemmän tärkeitä kuin laajempi luokkataistelu. Totta on, että monet kommunistit todellakin pitävät luokkataistelua tärkeämpänä päämääränä kuin toissijaisen sorron vastaista kamppailua. Nämä kommunistit argumentoivat, aivan oikein, että keskittyminen vain toissijaisen sorron kysymyksien ratkaisuun ilman luokkataistelun pyrkimystä on harhautumista taistelemaan väärää kamppailua.

Olisi kuitenkin väärin antautua tämän asetelman vangiksi, sillä Marx omassa politiikassaan teki äärimmäisen selväksi sen, että kaikenlainen kamppailu alistussuhteita vastaan oli paitsi olennaista kapitalismin vastaisen kamppailun rakentamiseksi myös pakollista työväenluokan yhtenäisyyden kannalta. Marxille alistussuhteita vastaan kamppailu ei ollut toissijaista tai luokkataistelusta irrallista toimintaa vaan se oli itsessään osa luokkataistelua.

Luokkayhteiskunnan historia on alistamisen historiaa.

Miksi kamppailu rasismia, homofobiaa ja sovinismia vastaan sitten on erottamaton osa luokkataistelua? Vastaus piilee sen ymmärtämisessä, että nykyisen ja aikaisempien luokkayhteiskuntien rakenteet ovat tuottaneet kokonaisen joukon ennakkoasenteita ja kulttuurisia tapoja, jotka ilmenevät usein myös alistavina rakenteina. Luokkayhteiskunnan historia on alistamisen historiaa. Nämä alistusrakenteet ovat syvällä työväenluokan keskuudessa osana myös sen tietoisemman osan kulttuuria ja ne vaikeuttavat työväenluokan yhdistymistä yhden lipun alle kamppailemaan kapitalistisia riistäjiään vastaan.

Kuinka tämä käytännössä toimii? Jos kysymystä lähestytään sovinismin ja seksismin kannalta niin luokkataistelullinen elementti on ilmeinen: Yli puolet maailman työväenluokasta on naisia, jotka luokkayhteiskunta on määritellyt jo tuhansien vuosien ajan olemaan kohdeltuja eri tavoin kuin miehet. Tämä on mahdollistanut kapitalistille keinot alhaisempien palkkojen ylläpitoon ja naisten tekemään maksuttomaan uusintavaan työhön, kuten lastenhoitoon ja kotitöihin. Tämä asetelma on myös hyödyttänyt miehiä sukupuolena mahdollistaen heille esimerkiksi naisia aktiivisemman roolin yhteiskunnassa ja myös työväenliikkeessä. On selvää, että mikäli työväenluokka aikoo olla yhtenäinen, täytyy miesten ja naisten välisen erottelun poistua proletariaatin keskuudesta.

Mikäli asiaa katsotaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien näkökulmasta, niin luokkataistelu pätee täälläkin. Valtaosa seksuaalivähemmistöjen edustajista on jälleen työväenluokkaa. Mikäli proletariaatti ei hyväksy itsensä sortamista, ei se hyväksy myöskään tiettyjen jäseniensä sortamista porvarillisen luokkayhteiskunnan tuottamien moraalisten normien perusteella. 

 

Työväenluokka hajalle

Rasismi on yksi kapitalismin tehokkaimmista aseista. Sekä Marx että Engels tunnistivatkin sen tärkeäksi työväenluokan yhdistymistä estäväksi välineeksi. Marx puhui siitä, ”kuinka englantilainen työntekijä koki edustavansa vallassa olevaa kansallisuutta suhteessa irlantilaiseen. Tämä mentaliteetti kuitenkin vain vahvisti hallitsevan luokan valtaa ja oikeutti sen vallan irlantilaiseen työväenluokkaan”. Siirrettäessä tämä vertaus nykysuomeen voi hyvin nähdä kuinka suomalainen työläinen kokee olevansa hallitsevan luokan edustaja maassamme. Samalla hän tietenkin tahtomattaan kannattelee ja puolustaa omien eliittiemme valta-asemaa.

Marx jatkoi sillä ”kuinka englantilaisten vihaa irlantilaisia kohtaan vahvistettiin ja ylläpidettiin lehdissä, saarnatuolissa ja pilapiirroksissa, lyhyesti sanottuna keinoilla, jotka olivat valtaa pitävien luokkien hallinnassa”. Tämä heijastuu edelleen nykypäivään, jossa varsinkin netti pursuilee naisten, maahanmuuttajien, etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen vastaista vihanlietsontaa.

Marxin mukaan ”englantilaisten sosialistien ei pidä vaatia irlantilaisia hylkäämään kamppailuaan oman itsenäisyytensä eteen tai sulkemaan omia silmiään irlantilaisten kokemalle sorrolle”. Sen sijaan hän sanoi että internationaalin tehtävä on kaikkialla asettua avoimesti alistettujen irlantilaisten puolelle tässä kamppailussa. Tämä kiteyttää Marxin sanoman: kommunistien on taisteltava paitsi koko työväenluokkaa kohtaan, myös sen osaan kohdistuvaa sortoa vastaan.

Engels havainnollisti tehokkaasti työväenluokan keskinäisen solidaarisuuden tarvetta ja sitä, kuinka rasismi estää tämän tapahtumista. Hän kuvaili sitä kuinka Irlannista tullevat siirtolaiset tulivat englantiin ja kilpailivat englantilaisten työläisten kanssa työmarkkinoilla. Köyhästä Irlannista tulleet työläiset olivat valmiita työskentelemään pienemmällä palkalla, syömään huonompaa ruokaa ja elämään kurjemmissa oloissa kuin englantilaiset, koska Irlannissa olot olivat vielä kurjemmat. Tämän johdosta kapitalistit palkkasivat heitä mielellään, mikä johti englantilaisten työttömyyteen ja lisääntyvään irlantilaissiirtolaisten määrään. Seurauksena oli rasismin lietsomia riitoja ja väkivaltaa englantilaisten taholta, mihin irlantilaiset vastasivat omalta puoleltaan. Tämä keskinäinen taistelu hyödytti ainoastaan kapitalisteja. Irlantilaisten määrän kasvaessa kapitalistit kykenivät heikentämään myös englantilaisten palkkoja ja rasismin ansiosta työläiset eivät kyenneet yhdistämään voimiaan. 

Samalla riidat ja rasismi estävät työväenluokkaa yhdistymästä ja vaatimasta itselleen yhdessä samoja oikeuksia.

Sortoa vastaan kaikkialla

Engelsin kuvailema tilanne on yhä edelleen täysin relevantti. Edelleen kapitalistit etsivät itselleen työläisiä, jotka tekevät työt halvemmalla ja vaativat heikompia työehtoja. Jälleen kotoinen työväen luokka suuntaa vihansa maahan tulijoihin, vaatii näitä poistumaan ja vaatii näille tulijoille itseään heikompaa kohtelua. Seuraus on sama: Kapitalisti jatkaa halvan työvoiman hankkimista, siirtolaiset saavat huonoa palkkaa ja kotoisten työläistenkin palkka laskee. Samalla riidat ja rasismi estävät työväenluokkaa yhdistymästä ja vaatimasta itselleen yhdessä samoja oikeuksia. Ainut keino voittaa kapitalisti tässä asetelmassa on yhdistää voimat. Suomalaiset vaativat yhdessä maahanmuuttajien kanssa heille samaa palkkaa kuin itselleen ja maahanmuuttajat pidättäytyvät työskentelemästä suomalaisia alhaisemmilla hinnoilla.

Tämä esimerkki osoittaa tehokkaasti miksi tarvitsemme proletariaatin solidaarisuutta. On kuitenkin huomattava, että proletariaatin solidaarisuus eroaa merkittävästi siitä liberaalista suvaitsevaisuudesta, jota yleisesti ottaen nykyisin pidetään yllä sekä vasemmalla, että oikealla. Samalla tavalla kuin kapitalismi on vääristänyt ympäristönsuojelun hallitsemakseen ”vihreäksi imperialismiksi” on se monin paikoin kapitalisoinut feministisen,seksuaalisten vähemmistöjen vapausliikkeen ja antirasistisen liikehdinnän. Monet näistä liikkeistä, joskaan ei kaikki, näkevät kamppailunsa täysin irrallisena laajasta luokkataistelusta ja näin ollen keskittyvät taistelemaan sortoa ja alistussuhteita vastaan ilman kykyä muuttaa vallitsevan yhteiskunnan rakenteita. Ne perustelevat taistelunsa yksilönoikeudella, tasa-arvolla, ihmisarvolla, moraalisella oikeudella ja muilla vastaavilla ylevillä, mutta loppukädessä kapitalismin kannalta vaarattomilla arvoilla. Kapitalistinen eliitti suosii tällaista luokkatietoisuudesta riisuttua aktivismia, sillä se on lopulta vaaratonta ja myös kyvytöntä poistamaan vastustamiansa sorron rakenteita.

Kuitenkin samalla tavalla harhaantuneita ovat ne kommunistit, jotka kuvittelevat, että luokkataistelu on mahdollista käydä menestyksekkäästi ilman kamppailua kaikkia luokkayhteiskunnan sortorakenteita vastaan, jotka estävät työväenluokan yhdistymisen. Niin pitkään kuin sorto on olemassa, sitä vastaan on taisteltava, sillä pelkkä sen olemassaolo työntää työläisiä luokkataistelun ulkopuolelle.

Proletariaatin solidaarisuuden täytyy perustua kapitalisoidusta suvaitsevaisuudesta poiketen luokkataisteluun. Marx vahvistaa tämän kertomalla, että ”päämääränä ei ole syyllistää englantilaista työväenluokkaa, tässä ei ole kysymys abstraktista oikeudenmukaisuudesta tai yleisestä ihmisarvostuksesta. Sen sijaan irlantilaisten tukeminen on ensiaskel kohti myös englantilaisten yhteiskunnallista vapautumista.”

Marxin mukaan solidaarisuus ei siis perustu idealistiseen oikeudentuntoon, epäitsekkyyteen tai ihmisoikeuksien kannattamiseen. Siinä ei myöskään ole kysymys tulemisesta paremmaksi ihmiseksi tai heikomman auttamisesta. Proletaarin solidaarisuus kumpuaa siitä ajatuksesta, että molempien taistelu on osa samaa taistelua ja se on molemmille yhteinen. Proletariaatin solidaarisuus velvoittaa molempia puolia yhtäläisesti, eikä siinä luoda asetelmaa avunantajasta ja sen tarvitsijasta, toisin kuin liberalistisessa suvaitsevaisuudessa. Molemmat ovat työväenluokan edustajia ja uhreja samassa sorrossa. Mikä osuu toiseen, osuu myös toiseen ja molemmat pääsevät eroon tästä sorrosta yhteisen kamppailun kautta.

Klara Zetkin ja Rosa Luxemburg Klara Zetkin ja Rosa Luxemburg päiväkävelyllä.

...Vakuutin Leninille, että olin samaa mieltä hänen kanssaan, mutta että hänen ajatuksensa varmaan saisivat osakseen vastustusta. Epävarmat ja pelokkaat luonteet viittaisivat epäilyttävään opportunismiin. Ei pidä myöskään kieltää, että nykyajan vaatimuksemme naisia varten voitaisiin käsittää ja asettaa väärin.

”Vielä mitä!” huudahti Lenin hieman äreästi.

”Tämä vaara on olemassa kaikessa, mitä sanomme tai teemme. Jos pelosta jätämme tekemättä tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä, silloin voimme heti ryhtyä intialaiseksi pylväspyhimykseksi. Eisaa koskea, ei missään nimessä koskea, muuten saatamme pudota periaatteinemme alas korkealta pylväältä! Meidän tapauksessamme ei vaatimusten suhteen tule kysymykseen ainoastaan se, mitä vaaditaan, vaan myös miten. Uskon selvittäneeni sen kyllin selvästi. Se tarkoittaa sitä, että ettemme esitä vaatimuksiamme naisten puolesta propagandistisesti minään ruususeppeleen helminä. Ei, vaan aina vallitsevien seikkojen mukaan meidän täytyy taistella milloin tämän, milloin tuon vaatimuksen puolesta. Tietenkin aina liittyneenä yleisiin proletaarisiin etuihin.”...

 

Lenin naiskysymyksestä

Klara Zetkin

1920

 

Lähteet:

Letters of Karl Marx 1870, Marx to Sigfrid Meyer and August Vogt
In New York

Engels,Friedrich 1845, Työväenluokan asema Englannissa

Koivunen, Anu 2004, Avainsanat:10 askelta feministiseen tutkimukseen

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Teoria

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.