Pro mukana mielenilmauksessa aktiivimallia vastaan

27.01.2018 - 12:00
(updated: 27.01.2018 - 12:10)

Ammattiliitto Pro suosittelee, että jäsenet osallistuvat Helsingissä Senaatintorilla perjantaina 2. helmikuuta mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan. 

– Pron hallitus on erittäin huolissaan maan hallituksen työllisyyspolitiikan suunnasta. Mielenilmauksessa on kyse laajemmin työllisyyspolitiikasta kuin pelkästään aktiivimallista ja pakkohakulaista. Maan hallituksesta on jo annettu lausuntoja, että seuraavana agendalla ovat työehtosopimusten yleissitovuus ja palkkojen joustaminen alaspäin. Tätä politiikkaa olemme mukana vastustamassa Senaatintorilla, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen linjaa.

Perustuslaillinen oikeus poliittiseen mielenosoitukseen

Perustuslaki takaa työntekijälle oikeuden ilmaista mieltään. Poliittisella mielenosoituksella halutaan vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mielenilmauksen kohteena ei ole yksittäinen työnantaja eikä työehtosopimus.

Pro muistuttaa, että perjantain mielenilmaus on laillinen ja siihen on oikeus osallistua. Työnantaja ei voi estää osallistumasta, eikä rangaista tai syrjiä työntekijää osallistumisen perusteella.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.