Porvarihallituksen SSS-troikka teroittaa leikkureita

23.05.2015 - 09:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Hallitusneuvotteluihin matkalla oleva Alexander Stubb viittaa kintaalla Smolnan edustalla mieltään osoittaville kansalaisille. Kokoomus on talouslinjauksissa saanut sekä keskustan että perussuomalaiset tanssimaan oman pillinsä mukaan. / Toivo Koivisto |

Hallitusneuvotteluja eteenpäin puskeva keskustan Juha Sipilän johtama porvariblokki alkaa olla työnsä puolessa välissä.

Nyt jo näyttää siltä, että itse kukin puolue on pyörtämässä vaalien alla annettuja lupauksia. Keskustan ja perussuomalaisten lupaamat parin miljardin sopeutustoimet ovat muuttuneet kokoomuksen ja valtiovarainministeriön esittämään rankkaan 10 miljardin euron leikkausohjelmaan, joka ulotetaan aina vuoteen 2030 saakka.
Vielä vuonna 2019 kuntatalous ja valtiontalous ovat hieman alijäämäisiä, mutta viimeistään vuonna 2021 ollaan tasapainossa, totesi Juha Sipilä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
Säästöt on jaoteltu neljään ”koriin”: kuntien velvoitteista leikataan miljardi euroa, auki olevan sote-ratkaisun ja erilaisten tuottavuustoimien kautta haetaan 3 mrd:n leikkauksia ja ”säästöt” ja v. 2021 vaikuttavat rakenneuudistukset kattavat 4,5 mrd euroa. Lisäksi mikäli talous ei lähde kasvu-urille leikataan 1,5 mrd euroa.
Aiempien linjausten myötä veronkorotukset eivät kuulu osaksi Sipilän ja kumppaneiden ”sopeuttamistoimia”.

Nato-ovi raollaan

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallitus palasi Vanhasen hallituksen kauden muotoiluun, jonka mukaan ”toteutetaan käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpidetään mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä”. Poissa on Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus siitä, että hallitus ei hae Nato-jäsenyyttä.
Linjauksissa sitoudutaan lisäämään asemäärärahoja ja valmistelemaan useiden miljardien hintaiset hankinnat Hornet-hävittäjien korvaamiseksi ja merivoimille.

Vihreää valoa EU-talouskurille ja TTIP-sopimukselle

Hallituspohja sai jo viime viikolla valmiiksi linjaukset maahanmuuttopolitiikasta, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä EU-politiikasta.
EU:n osalta hallituskolmikko sitoutuu unionin talouskurisopimusten vahvistamiseen, talouskoordinaation syventämiseen ja vahvan pankkiunionin muodostamiseen. Samalla Timo Soinikin hyväksyy uudet tukipaketit kriisimaille – kunhan ne hoidetaan EU:n vakausmekanismin kautta.
Talouskurisopimukset sitovat Suomen myös EU-komission vaatimuksiin julkisten menojen leikkaamisesta julkisen talouden bruttovelan painamiseksi alle 3 prosenttiin bruttokansantuotteesta sekä eläkeiän sovitun korotuksen toteuttamisesta ja varhaiseläkkeelle pääsyn vaikeuttamisesta.
Lisäksi hallitus ilmoittaa tukevansa Yhdysvaltojen ja EU:n välisen TTIP-vapaakauppasopimuksen solmimista. Ilmastosopimusten lähtökohdaksi hallituslinjauksissa asetetaan kansainvälinen kilpailukyky, markkinaehtoisuus ja kustannustehokkuus.

Lukukausimaksuille portti auki?

Hallitus päättää ottaa käyttöön lukukausimaksut EU‐ ja ETA-alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Opiskelijajärjestöt ovat olleet pettyneitä esitykseen, koska maksuton koulutus on suomalaisen koulutuspolitiikan ja hyvinvointivaltion kivijalka ja sen murtaminen olisi vakava virhe.
On myös riski, että lukukausimaksujen käyttöönotto jollekin rajatulle ryhmälle opiskelijoista avaa portit maksullisuuden laajentamiseksi myös muille. Tästä on olemassa kansainvälisiä esimerkkejä.

Suomi ja Arktis

Hallitus on kirjannut, että Suomi pyrkii olemaan aktiivinen arktisen alueen hyödyntämisessä ja yhteistyössä, kuitenkin siten, että otetaan huomioon kestävän kehityksen reunaehdot. Tilanne on mielenkiintoinen, sillä Suomesta tulee vuonna 2017 Arktisen neuvoston puheenjohtaja.
Suomalaisten jäänmurtajien arktiset sopimukset öljy-yhtiö Shellin kanssa päättyvät 2016. Vasta on julkistettu uusi sopimus jäänmurtaja Otson vuokraamisesta öljynetsintään vuonna 2017. Yhdysvaltain viranomaiset antoivat toukokuun alussa Shellille luvan aloittaa öljynporaus Tšuktšimerellä. Ilman suomalaisaluksia poraaminen olisi mahdotonta.
Greenpeace, Ilmastovanhemmat, 350 Suomi ja Saamelaisnuoret ovat vaatineet hallitusneuvottelujen aikana Smolnan edustalla, että suomalaiset murtajat eivät osallistuisi arktiseen öljynporaukseen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa