Politkovskajan murha

31.08.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 31/2007

Viime maanantaina Moskovassa pidätettiin kymmenen henkilöä epäiltyinä toimittaja Anna Politkovskajan viime lokakuisesta murhasta. Syytteet aiotaan nostaa pikimmiten.


Pääsyyttäjä Juri Tshaikan mukaan Politkovskajan murhasi syntyperäisen tshetsheenimiehen johtama rikollisryhmä. Ryhmään kuului myös entisiä ja nykyisiä Venäjän turvallisuuspalvelun ja sisäministeriön joukkojen työntekijöitä. Pääsyyttäjä kertoi, että murhan tilaaja asuu ulkomailla ja että Politkovskaja oli tuntenut ja tavannut hänet.


Rikoksen motiivina oli Tshaikan mukaan Venäjän johdon maineen tahraaminen, Venäjän vakauden horjuttaminen sekä "vanhan rahan ja oligarkkien hallitseman järjestelmän palauttaminen". Samansuuntainen arvelu esitettiin sattumalta heti tuoreeltaan tässä lehdessä


Rikollisryhmä oli erikoistunut palkkamurhiin ei vain Venäjällä vaan myös Ukrainassa ja Latviassa. Saman ryhmän epäillään olleen myös yhdysvaltalaisen toimittajan Paul Klebnikovin vuonna 2004 ja Venäjän keskuspankin varajohtajan Andrei Kozlovin vuonna 2006 tapahtuneen murhan takana.


Tshaikalta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, olisiko ulkomailla asuva murhan tilaaja mahdollisesti Lontoossa asuva oligarkki Boris Berezovski. Tshaika ei vastannut suoraan vaan sanoi tutkimusten jatkuvan.


Jos – siis jos – Politkovskajan murhan motiivi oli Tshaikan mainitsema, Berezovski on ykkösepäilty, vaikka muitakin maanpaossa asuvia oligarkkeja on. Presidentti Vladimir Putinin vihamies on toistuvasti julistanut pyrkivänsä Venäjän nykyhallinnon kaatamiseen keinoja kaihtamatta. Hänet tunnetaan Tshetshenian kapinallisten kummisetänä ja heidän Lontoossa asuvan lähettiläänsä Ahmed Zakajevin ystävänä.


Paul Klebnikov syytti kirjassaan Berezovskia kuuluisan venäläisen journalistin Vlad Listijevin murhasta ja yhteistyöstä Tshetshenian huumeparonien ja gangsterien kanssa. Hän paljasti myös tshetsheenijohtajan Hozh Ahmed Nuhajevin kirjassaan "Keskusteluja raakalaisen kanssa". Siitä hyvästä hän luodin päähänsä. Syyttäjien käsityksen mukaan Nuhajev organisoi murhan Berezovskin käskystä. Nyt voidaan kysyä, oliko komentoketju sama Politkovskajan tapauksessa.


Berezovskilla on kolmaskin kytkentä. Lontoossa hän elätti ja manipuloi entistä venäläisagenttia Aleksandr Litvinenkoa. Litvinenko kuoli viime marraskuussa polonium-210-myrkytykseen hirveästi kärsien ja kituen, maailmanlaajuisen kohun ympäröimänä.


Jos Politkovskajan murhan motiivi oli Tshaikan mainitsema, niin Litvinenkon murhaan sama motiivi – Venäjän johdon maineen tahraaminen jne. – sopi yhtä hyvin. Putinille ja hänen hallitukselleen murha oli lyhyen ajan sisällä jo toinen musertava isku. Ja isku nimenomaan lännessä, ei Venäjällä, jossa Politkovskajaa ei laajasti tunnettu eikä Litvinenkoa sitäkään vähää. Ja tämä samaan aikaan, kun USA:n uuskonservatiivien pari vuotta aikaisemmin aloittama Venäjän vastainen propagandakampanja oli lännessä jo muutenkin täydessä vauhdissa.


Niiden, jotka epäilevät Putinin hallinnon olevan sittenkin syypää, on unohdettava tämä tosiasia ja kaikki logiikka, ennen kaikkea kysymys "kuka hyötyy". Valtamedia auttaa siinä parhaansa mukaan.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli