Poikkeuslakia ei pidä hyväksyä

17.02.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 7/2006.

Tällä palstalla todettiin jo viime joulukuun alussa, että kädenvääntö siitä, kuka tekee kriisinhallintalain mukaan lopullisen päätöksen suomalaisten joukkojen lähettämisestä kriisinhallintaoperaatioihin, on suunnannut huomion pois perusasiasta. Myöhemmin kun kädenvääntö on siirtynyt koskemaan perustuslain täydentämistä tai poikkeuslakia, arviota on syytä täsmentää: koko kiistalla on ilmeisen tahallisesti suunnattu huomio pois itse perusasiasta.


Perusasia liittyy tietysti itse voimassa olevan rauhanturvalain muuttamiseen kriisinhallintalaiksi. Miksi rauhanturvalakia ylipäänsä halutaan muuttaa? Miksi Suomen pitää ylipäänsä osallistua EU:n taistelujoukkoihin ja EU:n järeisiin sotilaallisiin operaatioihin maailmalla? Mitä vikaa on Suomen tähänastisessa rauhanturvatoiminnassa? Ja miksi Suomessa ylipäänsä edes keskustellaan joukkojen lähettämisestä maailmalle ilman YK:n valtuutusta? Miksi näin tehdään, vaikka EU:n perustuslakikaan ei sellaiseen velvoita, se kun on kaatunut?....


(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli