PAU: Eduskunnan päätös postilaista on vastuuton ja järjetön

21.06.2017 - 15:15

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää eduskunnan päätöstä uudeksi postilaiksi vastuuttomana ja järjettömänä. Uusi postilaki tarkoittaa käytännössä sitä, että postinkulku hidastuu ja tuhansien työntekijöiden työpaikka vaarantuu. PAUn mukaan laki on myös EU:n postidirektiivin vastainen.

”Eduskunta teki tänään päätöksen, joka jää itsenäisyyden juhlavuotena häpeällisenä lukuna Suomen historiaan.”

– Eduskunta teki tänään päätöksen, joka jää itsenäisyyden juhlavuotena häpeällisenä lukuna Suomen historiaan. Toimiva postilaki korvattiin lainsäädännöllä, joka hidastaa postinjakelua merkittävästi, asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan ja aiheuttaa tuhansia työttömiä, sivaltaa PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen.

Uuden lain mukaan kirjeet kulkevat viikon suuntaansa ja postia jaetaan kaupungeissa lähitulevaisuudessa yhä harvemmin. Kirjeen kulkunopeuden hidastamisella on suuret vaikutukset koko postinkulkuun ja alan työpaikkoihin.   

– Tämä yleispalvelutuote on taannut kaiken muunkin postin, muun muassa sairaalakirjeiden, luottokorttien, vastausta vaativan viranomaispostin ja lehtien kulkunopeuden. Kun runkotuote ajetaan alas, myös muiden lähetysten kulku hidastuu.

Asuinpaikka määrittää palvelutason

Uusi postilaki asettaa myös kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Tulevaisuudessa postin saaminen riippuu siitä missä sattuu asumaan.

– Eduskunnassa postilakia puolustaneet kansanedustajat väittivät turvaavansa tasa-arvoiset postipalvelut jatkossakin. Mitä tekemistä tasa-arvon kanssa on sillä, että osa saa postin viitenä ja osa kolmena päivänä viikossa? EU:n postidirektiivinkin mukaan yleispalveluun kuuluvat tuotteet pitäisi keräillä ja jakaa viitenä päivänä viikossa. Miksi direktiiviä haluttiin tietoisesti rikkoa? kysyy Nieminen.

Työntekijöiden epävarmuus lisääntyy

Lain mukaan Postille säädetään velvoite jakelureittien pakkokilpailutukseen niillä alueilla, joilla ei ole sanomalehtien varhaisjakeluverkkoa.

– Postinjakajien kannalta tämä on täysin kohtuutonta. Se tarkoittaa heidän perheissään jatkuvaa huolta ja epävarmuutta toimeentulosta. Miksi Postin, jonka keskeisin tehtävä ja osaamisalue on postinjakelu, pitäisi luopua siitä ja antaa työ muiden tehtäväksi lain pakottamana? Tämä on täysin järjetöntä.

Postilaissa myös turvallisuusriskejä

Uuden postilain mukaan Postin tulee luovuttaa kilpaileville jakeluyrityksille lähes ilmaiseksi yksi yhtiön kilpailuvalteista eli kansalaisten osoitetiedot. Siis käytännössä sama asia, jos VR:n pitäisi luovuttaa koko runkokalustonsa kilpailijoille.

”Uudessa postilaissa on kyse myös kansallisesta turvallisuudesta.”

Osoitetietojen luovutukseen liittyy myös turvallisuusriski, kun kuka tahansa, joka haluaa Postin osoiterekisterin käyttöön, saa sen jatkossa hyvin helposti. Myös niiden 84 000 suomalaisen osoitteet, jotka syystä tai toisesta ovat halunneet kieltää osoitetietojensa luovuttamisen. Ammatillisista syistä heidän joukossa on esimerkiksi poliiseja, turvallisuusviranomaisia, lastensuojelun työntekijöitä jne.

– Uudessa postilaissa on kyse myös kansallisesta turvallisuudesta. Eduskunnan puolustusvaliokunta totesi, että poikkeusolojen tehtäviin liittyviä velvoitteita ei postilakiesityksessä ole riittävästi otettu huomioon. Tämäkin oli näköjään yhdentekevää lainsäätäjälle.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.