PAM valmiina työtaistelutoimenpiteisiin

19.09.2018 - 14:00
(updated: 25.09.2018 - 14:26)
PAMilaiset valmiina toimintaan työehtojensa puolesta / Kuva Veikko Koivusalo

PAMiin kuuluu lähes 230 000 jäsentä, joista naisia on 80 prosenttia. Suurin osa PAMin jäsenistä työskentelee vähittäiskaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, kiinteistöpalveluissa tai vartiointialalla.

Palvelualojen ammattiliitto PAM päätti 18. syyskuuta laajasta ylityökiellosta ja muista työtaistelutoimenpiteistä. Ylityökiellon alkamisajankohta tiedotetaan myöhemmin. Työtaistelutoimista päätettiin vastaiskuna Sipilän hallituksen toimille heikentää irtisanomissuojaa. Mikäli suunnitelmia ei peruta, PAM laajentaa työtaistelutoimenpiteitä.

– Ylityökielto koskee kaikkia PAMin sopimusaloja. Valmistaudumme myös poliittisiin lakkoihin ja muihin työtaistelutoimenpiteisiin yhteistyössä muun ammattiyhdistysliikkeen kanssa, kertoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin liiton tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan työtaistelutoimenpiteillä on tarkoitus estää irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 työntekijän yrityksissä. Työpaikoilla ollaan Selinin mukaan suuttuneita maan hallitukselle.

– Työpaikoilla valmistellaan toimenpiteitä, joilla työntekijät haluavat näyttää maan hallitukselle, ettei irtisanomissuojan heikentäminen käy palvelualojen työntekijöille, Selin toteaa.

Sipilän hyökkäys työväkeä kohtaan

Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pääsihteeri Tiina Sandberg kirjoitti palstallaan eilen hallituksen käyneen hyökkäykseen työväkeä kohtaa.

– Tämä hallitus on käynyt sellaiseen hyökkäykseen työväkeä kohtaan, että en muista vastaavaa nähneeni. Kokeneemmat kertokoon, milloin näin on aiemmin tapahtunut. Nyt on vaikeaa tulla työläiseksi, tehdä duunia työläisenä ja etenkin olla työtön työläinen. Turpiin tulee joka käänteessä, kirjoittaa Sandberg.

– Työsuhteissa oleville on yhtä kaikki sälytetty suurempaa taakkaa. Kiky-sopimus pidensi työaikoja ja alensi palkkoja, palkankorotukset ovat olleet käytännössä nollalinjalla jo pitkään ja nyt meinataan helpottaa vielä irtisanomistakin.Jatkossa, jos hallitus saa tahtonsa läpi, voisi alle 20 hengen yrityksissä erottaa työntekijän esimerkiksi epäasiallisen käytöksen vuoksi. Mikä sitten olisi epäasiallista? Varmaan vaikkapa se, että kehtaisi yrittää käytännössä paikallista sopimista, eli pyytäisi palkankorotusta, Sandberg jatkaa.

Lue koko Sandbergin kirjoitus osoitteessa https://www.skp.fi/duunarillefudut

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.