Palestiina Lähi-idän ydinkysymys

08.09.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 32/2006.

Syksyn ensimmäisellä Maanantaiklubilla 4. syyskuuta keskusteltiin Lähi-idästä. Aino Bärlundin ja Yrjö Hakasen luotsaamaa keskustelua pohjustivat dosentti Pertti Multanen Helsingin Yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitokselta sekä yli vuoden Irakissa työskennellyt toimittaja Taina Dahlgren.


Pertti Multanen kertoi ennustaneensa jo ennen Irakin sotaa, että konfliktin suurimpia häviäjiä tulevat olemaan palestiinalaiset. Tästä näkemyksestään Multanen totesi saaneensa hyvin negatiivista palautetta. Tuolloisten arvostelijoiden mukaan Palestiinan kysymys nimenomaan järjestyisi tämän sodan myötä.


– Silloisen pääministerin Ariel Sharonin hallinnon tavoitteena oli tukahduttaa palestiinalaisten itsenäisyysliike. Juuri Sharonin hallinto ajoi voimakkaasti Yhdysvaltoja Irakin sotaan, totesi Multanen.


Bushin hallinto ei Multasen mukaan ole jarruttanut Israelin palestiinalaisten itsehallintoon kohdistuvia hyökkäyksiä, koska niitä pidetään osana "terrorismin vastaista sotaa".


– Toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten, harva Lähi-idän asiantuntija uskaltaa puhua enää rauhanprosessista tai lähiaikoina toteutuvasta itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta, sanoi Multanen.


Israel on Multasen mukaan saanut vapaat kädet määritellä itse valtionsa rajat.


– Kaappaamalla palestiinalaisministereitä ja poliittisia johtajia Israel on käytännössä halvaannuttanut itsehallinnon mahdollisuudet pitää aluettaan elinkelpoisena palestiinalaisväestölle.


Kansainvälinen yhteisö, ja myös Euroopan Unioni, teki Multasen mielestä aikanaan typerästi julistaessaan Hamasin terroristijärjestöksi.


– Se on tehnyt suhteiden luomisen Palestiinan nykyhallintoon erittäin vaikeaksi, kuten nyt on nähty....



TOMMI LIEVEMAA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli