"Pajunen takaisin Alepaan"

18.12.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 47/18.12.2009

Helsinkiläisten toiminta lähipalvelujen puolesta jatkui viime lauantaina kirjastomarssilla Puistolasta Tapulikaupunkiin. "Pajunen takaisin Alepaan", huudot raikuivat, kun sadat mielenosoittajat kommentoivat entisen Alepa-kauppojen omistajan ja nykyisen kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) esittämää lähipalvelujen "lahtauslistaa".


Maanantaina kokoontunut kaupunginhallituksen palveluverkkotyöryhmä ei hyväksynyt Pajusen esittämää yli 80 palvelujen toimipaikan lopettamista. Ryhmä päätyi kaupunginvaltuuston viime viikolla hyväksymän ponnen mukaisesti siihen, että asia laitetaan uuteen valmisteluun, jossa kuullaan asukkaita ja asiantuntijalautakuntia ennen esitysten tekemistä. Ponnen mukaan palveluverkkoa koskevat esitykset on tuotava myös valtuuston käsittelyyn ennen kuin lautakunnissa ryhdytään tekemään budjettiesityksiä.




Kokoomukselle tappio



Lakkautuslistan torjuminen on arvovaltatappio kokoomukselle, joka jäi yksin tukemaan Pajusen listaa. Asukasliikkeiden lisäksi voittajaksi nousi SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä, jonka valtuutettu Yrjö Hakanen sai valtuuston enemmistön Pajusen listan hylkäämistä ja asukkaiden kuulemista edellyttäneen ponnen taakse.


SKP ja Helsinki-listat on ainoana ryhmänä alusta alkaen vastustanut palveluverkkotyöryhmälle annettua tehtävää karsia lähipalveluja.


Seuraavaksi asia menee 11.tammikuuta kaupunginhallitukseen, joka päättää, millä saatesanoilla ja miten asia laitetaan uuteen valmisteluun.


Pajunen ja Kokoomus ajavat edelleen lähipalvelujen rajua lopettamista. Sillä pyritään myös henkilöstön vähentämiseen. Kaupunginhallituksen muut ryhmät eivät ole ottaneet vielä selvästi kantaa muuhun kuin kirjastojen säilyttämiseen. SKP ja Helsinki-listat vaatii koko lähtökohdan vaihtamista lähipalvelujen karsimisesta niiden lisäämiseen ja parantamiseen.




Kamppailu jatkuu



Puolueisiin sitoutumaton Peli seis! –kampanja käynnistää heti loppiaisen jälkeen asukastilaisuuksien sarjan. Se kutsuu myös mielenosoitukseen 11.tammikuuta kaupunginhallituksen eteen.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli