Pahentuva köyhyys
Monelta taisi jäädä huomaamatta, mitä professori Veli-Matti Ritakallio puhui Työttömien ihmisoikeuspäivien avajaisissa maanantaina Järvenpäässä.
Ritakallio sanoi, että vuoteen 1990 verrattuna Suomi on nyt todellisuudessa lähes puolet rikkaampi. Tästä huolimatta köyhyys on jäänyt pysyvästi suureksi. Ongelman ydin on muuttunut tulon- ja työnjako.
Eikä köyhyys ole vain jämähtänyt pysyvästi suureksi. Köyhyys on pahentunut, vaikka köyhien määrä on pysynyt noin 250 000 ihmisessä viime vuosina.
Toimeentulotuen todellinen ostovoima on Ritakallion mukaan nyt kuukaudessa noin 30 euroa pienempi kuin vuonna 1990. Toimeentulotuki vuonna 2005 on noin 150 euroa kuukaudessa vähemmän kuin "virallinen" köyhyysraja.
Ritakallio perusti arvionsa EU:n käyttämään köyhyysrajan mittariin. Siinä köyhyysrajaksi määritellään 60 prosenttia kunkin vuoden kansallisesta mediaanitulosta. Laskelmissa köyhyysrajasta on vähennetty oletuksen mukainen 300 euron kuukausittainen asumiskustannus. Näin toimeentulotuki ja köyhyysraja ovat vertailukelpoisia.
Ritakallion mukaan köyhien tulokehityksen keskeinen jarru on ollut vähimmäisturvan tason leikkautuminen. Verrattuna kansantalouden kehitykseen vastaavana aikana leikkautuminen on hämmästyttävä, hän sanoi.
Tyypillisellä suomalaisella köyhällä on rahaa käytettävissä päivittäisiin menoihin noin 11 euroa, kun asumiskulut on maksettu. Summa kattaa ravinnon, terveydenhoidon, siisteyden, vaatteet, kodin hankinnat, viestimet, liikkumisen, harrastukset, nautinnot, vapaa-ajan, pääsymaksut, juhlapäivät jne.
– Ei tarvita tutkijan pätevyyttä eikä juuri mielikuvitusta, kun ymmärtää, mihin pitkäaikainen eläminen 11 eurolla päivässä johtaa, Ritakallio sanoi.
Tiedemiehenä Ritakallio puhui vähimmäisturvan tason "leikkautumisesta" ja piti sitä hämmästyttävänä. Itse asiassa vähimmäisturvaa on viimeisten vajaan 15 vuoden aikana määrätietoisesti leikattu. Leikkautuminen taso on hämmästyttävä vain, jos ei palauta mieleensä, kuinka rajusti esimerkiksi Paavo Lipposen kaksi hallitusta 1990-luvulla vähimmäisturvaa ja kaikkia mahdollisia sosiaalietuuksia leikkasivat. Leikkauslista on todella pitkä.
Näin tulonjakoa muutettiin radikaalisti vähävaraisten ihmisten tappioksi sekä pääomanomistajien ja rikkauden hyväksi.
Sitä, että tätä politiikkaa olivat "työväen" presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön oman puolueen kokoomuksen ohella harjoittamassa SDP, vasemmistoliitto ja vihreät, voidaan pitää hämmästyttävänä vain, jos mielessä on yhä harhakuvia noiden puolueiden sosiaalisuudesta ja solidaarisuudesta ja jos uskoo niistä kahden jälkimmäisen nyt oppositiossa tehneen aidon parannuksen.
Nyt Matti Vanhasen hallitus jatkaa tuloerojen kasvattamisen, vähimmäisturvan leikkaamisen ja rikkauden rikastuttamisen linjaa. Kansaneläkkeen korottaminen viidellä eurolla kuukaudessa ja toimeentulotuen perusosan seitsemän prosentin leikkauksen peruuttaminen vuoden päästä eivät tätä linjaa muuksi muuta.
Äärimmäinen ilmaus siitä, miten hallitus ja eduskunta suosivat rikkaita, on menettely Fortumin optioiden osalta. Valtiovalta hyväksyi aikoinaan optiojärjestelmän pelkästään edunsaajien toimittamien tietojen pohjalta. Ja nyt tolkuttomiin optioihin ei muka voida puuttua, vaikka siihen olisi moniakin keinoja, jos todella haluttaisiin pitää huolta valtion omistajaeduista.
Köyhien ja tavallisten palkansaajien olisi totisesti aika nousta yhdessä kapinaan, ellei haluta alistua siihen, että kielteinen kehitys vain jatkuu ja pahenee.
(ES)