Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.



- Voi mikä loputon riesa! Taas uusi luotain jonka radiolähetin
minun täytyy käydä sammuttamassa, kun siltä inhottavalta
piipitykseltä ei saa millään nukutuksi, sanoi pieni vihreä
marsilaismies toiselle.



Marsilaisia on todellakin häiritty kohtuuttomasti viime aikoina.
Peräti kolme luotainta - yksi eurooppalainen ja kaksi amerikkalaista
- on laskeutunut naapuriplaneettamme pinnalle vain muutaman viikon sisällä.
Seuraava vaihe lienee

Soneran

,

Radiolinjan

ja

DNA

:n
verinen kilpailu sikäläisistä paikallisista kännykkäliittymämarkkinoista.



Toistaiseksi on kuitenkin esiintynyt pahahkoja kuuluvuusongelmia.



Myös Yhdysvaltain presidentti

George W. Bush

on päättänyt
peräti miehitetystä lennosta Marsiin lähiaikoina. Monien
pettymykseksi hän ei tosin taida itse lähteä mukaan lennolle.



Silti moni todellakin toivoisi Bushista Marsin kolmatta kuuta kiertämään
planeettaa sen kahden nykyisen kuun

Phobos

(= pelko) ja

Deimos

(= kauhu) kimppaan.



Mars matkaan vain!



Jaa että kukapa se olikaan roomalaisten sodan jumala? No

Mars

tietenkin.



Huhujen mukaan presidentti Bushia kiinnostaa myös, onko Plutossa
elämää, ja niinpä hän aikookin ottaa yhteyttä

Walt Disney

-yhtiöön ja kohteliaasti tiedustella asiaa.



Sen sijaan Marsissa on jo todettu esiintyvän elämää.
Tosin presidentin suklaapatukan viimeinen myyntipäivä oli jo mennyt
reippaasti ohi, joten ei ihme, että siihen oli ehtinyt tulla matoja.



Mutta ennen Marsia amerikkalaiset aikovat taas uudestaan alkaa käydä
myös kuussa - siis

Maan

kuussa - ja perustaa sinne oikein jonkinlaisen
avaruusaseman. Hampurilaisjuusto on nähtävästi päässyt
jenkeiltä loppumaan sitten

Neil Armstrongin

ja kumppaneiden
päivien. Odotettavissa on siis taas uusi suuri askel ihmiskunnalle,
mutta vielä suurempi

McDonald´s

:ille.



Kuitenkin puolueeton ja liittoutumaton Sveitsi aikoo esittää

YK

:lle vaatimuksen, että kuu kuuluu sille, koska tämän
maapallon kiertolaisen pinnastahan näkee ihan selvästi, että
se on reikäistä

emmentalia

eli ns. sveitsinjuustoa, eikä
suinkaan amerikkalaisten

cheese burgereissaan

suosimaa ehjämaltoista

cheddaria

.



Vaan palataanpa lopuksi taas maan pinnalle.



Takavuosien tangokuningas

Jari Sillanpää

palaa tangojuurilleen.
Istanbulin tuleviin tangomarkkinoihin hän osallistuu uusvanhalla tangollaan

Takes two to tango - me and Ilkka Sysimetsä

.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli