Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.



Arvatkaapas mikä päivä tänään on?



Aivan oikein.

Perjantain 13. päivä

!



Tänään on siis juuri se päivä, jolloin kaiken
sanotaan menevän pieleen.

HÄNTÄPÄÄN VALVOJA

ei kuitenkaan ole taikauskoinen, eikä siis usko tuohon

#§¤&$?}<>

kaan.



Mutta ihan leikisti, ja kuten on tapana sanoa, "huumorimielessä",
voisi tietysti miettiä mitä voisikaan tapahtua, jos perjantain
13. päivän onnettomuustaika todella pitäisi paikkansa:



"Onneksi" (eikö ollutkin hauskasti sanottu...) esimerkiksi
tänään, perjantain 13. päivänä, ei järjestetä
eduskuntavaaleja. Suomessahan eduskuntavaalipäivä on nykyään
aina sunnuntaipäivä, joten perjantain 13. päivälle vaalit
eivät edes teoriassa voisi osuakaan.



Mutta jos voisivat, siitä saattaisi seurata esimerkiksi semmoinen
ongelma, että perjantain 13. päivänä valittu eduskunta
olisikin oikein huono eduskunta! Ajatelkaa nyt, että näinkin voisi
käydä...



Toinen juttu joka kannattaa ajoittaa jollekin toiselle päivälle
kuin perjantain 13. päivälle on vaikkapa hallituksen päätös
työttömyyden puolittamiseksi. Voisi olla melko varma, että
jos tuo päätös olisi tehty tuollaisena päivänä,
sitä ei ehkä olisi saatu toteutetuksi varmaankaan edes kahdeksassa
vuodessa!



Onneksi euroviisutkin pidetään yleensä lauantai-iltana
- toukokuussa tosin. Jos ne pidettäisiinkin perjantai-iltana ja vielä
13. päivänä, niin eihän Suomella olisi mitään
mahdollisuuksia voittaa ainakaan yli 40 vuoteen!



Perjantain 13. päivän onnettomuustaian voi kuitenkin neutralisoida.
Avuksi tulee ns.

Murphyn laki

, eli jos jokin

voi

mennä
pieleen, se myös menee

pieleen

.



Siksi kannattaa nyt tänään - perjantain 13. päivänä
- etsiä jostakin kadunvarresta seinää vasten nojaavat tikapuut,
ottaa esiin pieni peili taskustaan ja paiskata se katuasvalttiin tuusan
nuuskaksi, järkätä jostain vielä musta kissa ylittämään
katu juuri siitä kohtaa, ja sitten kaikessa rauhassa täyttään
tuossa paikassa istuen - lottokuponki.



Murphyn lain mukaan kaikki nuo onnettomuustaiat menevätkin pieleen,
ja lopputuloksena on seitsemän oikein lauantain lottoarvonnassa! Ja
vieläpä ainoana voittajana!



Ellei siinä sitten satu käymään niin, että unohtaa
mennä jättämään lottokupongin niin sanotusti sisään
kadunkulman R-kioskiin...





Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli