Pääosassa naiset

20.04.2016 - 13:45
(updated: 20.04.2016 - 13:47)
Kuva: Heli Lekka.

Kirsi Alaniva (s. 1979) on turkulainen esikoiskirjailija ja toimittaja. Alanivan esikoisromaani Villa Vietin linnut ilmestyi hiljattain Savukeidas Kustannukselta. Alanivan käsikirjoitus voitti vuonna 2015 Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeitaan järjestämän käsikirjoituskilpailun.

Villa Vietin lintujen myötä Savukeidas tekee uuden aluevaltauksen: teos on kustantamon ensimmäinen kotimainen proosateos. Miten kaikki lähti liikkeelle?

– Minun oli tarkoitus kirjoittaa ja hahmotella aineopintojeni seminaarissa alun perin novellikokoelmaa. Olin aineopintojeni alkaessa viimeisilläni raskaana. Halusin kirjoittaa ja lähteä liikkeelle puhtaasti fiktiivisistä lähtökohdista ja katsoa mitä saan aikaiseksi.

"Kaksi viikkoa lapseni syntymän jälkeen tuli tunne, että haluan kirjoittaa."

– Minulla oli pitkään kytenyt ajatus kartanomiljööseen sijoittuvasta romaanista, jonka tapahtumat sijoittuisivat kahteen eri aikatasoon ja käsittelisivät naisten elämää. Meille annettiin seminaarin aikana tehtäväksi kirjoittaa jonkun asian tai henkilön syntytarina.

Oman lapsen syntymä antoi puhtia kirjoittamiseen.

– Kaksi viikkoa lapseni syntymän jälkeen tuli tunne, että haluan kirjoittaa. Istuin alas ja kirjoitin romaanin ensimmäisen liuskan, joka on kirjassa lähes sellaisenaan kuin sen tuolloin kirjoitin.

Siitä kaikki siis lähti.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun teksti omasta mielestäni kuulosti siltä kuin sen kuuluukin. Fiktion kirjoittaminen on aina ollut itselleni vaikeaa. Se on tuntunut keinotekoiselta, jotenkin epäaidolta ja rakennetulta. Kirjoittaessani teokseni ensimmäisiä lauseita, tuli tunne siitä, että nyt lähtee.

Käsikirjoituskilpailun voitto

Villa Vietin lintujen käsikirjoitus voitti Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeitaan järjestämän käsikirjoituskilpailun.

– Marraskuussa 2014 kilpailusta ilmoitettiin. Silloin minulla oli jo mielessäni teoksen juoni. Sovin puolisoni kanssa, että keskityn kevään kirjoittamiseen ja tähtään siihen, että saan itselleni ammattikirjailijan editoriksi, joka antaa käsikirjoituksestani palautetta ja eväitä tekstin työstämiseen.

Käsikirjoituskilpailun finaaliin pääsyn myötä Alaniva sai oman editorin.

– Editorikseni valikoitui kirjailija Niina Hakalahti. Niina ymmärsi heti sitä maailmaa, josta olin kirjoittanut. Hän oli kannustava ja innostava. Palautteen myötä rupesin uskomaan kirjoittamiseeni ja kykyihini entistä vahvemmin sekä siihen, että saan tehtyä tekstin valmiiksi.

– En kuitenkaan missään vaiheessa uskonut siihen, että saisin kustannussopimuksen. Se tuntui jotenkin niin kaukaiselta haaveelta. Kustannussopimus kuitenkin tuli ja jatkoin teoksen kirjoittamista. Yhteensä teoksen kirjoittamiseen meni aikaa reilu kaksi vuotta, joista viimeisen vuoden kirjoitin hyvin intensiivisesti. Kirjoitin teoksen kokonaisuudessaan valmiiksi viime syksynä ja tein siihen viimeiset korjaukset tammikuun alussa, minkä jälkeen kirja meni painoon.

Pääosassa naiset

Teoksen tapahtumat sijoittuvat vanhaan lahoavaan kartanoon ja siinä käsitellään kartanossa eläneiden naisten elämää. Alanivalla on omakohtaisia kokemuksia vanhassa kartanossa asumisesta Ruissalossa.

Naisten asettaminen romaanin keskiöön oli itsestään selvä ja luonteva ratkaisu.

– Muutin 2009 Ruissaloon, Turun kaupunkiin kuuluvalle saarelle, ja sen vanhimpaan vuonna 1850 rakennettuun kartanoon asumaan samaan aikaan, kun aloitin kirjallisuustieteen opinnot yliopistossa. Asuin siellä yhdessä kämppikseni kanssa. Kartanorakennuksessa asui muitakin hyviä ystäviäni: kaikki kolmenkymmenen molemmin puolin olevia naisia.

Myös teoksessa naiset ovat keskiössä.

– Ruissalossa asuessani heräsi ajatuksia feminiinisyyteen sekä moniin muihin naisia ja naisten elämää käsitteleviin asioihin liittyen. Pohdin voimakkaasti naisten elämään liittyviä asioita suhteessa siihen, minkälainen käsitys feminiinisyydestä ja naiseudesta annetaan esimerkiksi median, naistenlehtien tai elokuvien kautta.

– Tätä kautta voimakastahtoiset, omasta elämästään päättävät naiset tulivat minulle hyvin läheisiksi ja halusin käyttää kyseisiä ominaisuuksia myös romaanissani esiintyvien naishahmojen kohdalla. En halunnut tehdä heistä uhreja, vaan naisia, jotka ottavat elämässään ohjat omiin käsiinsä niillä voimavaroilla, joita heillä on käytettävissään.

Naisten asettaminen romaanin keskiöön oli itsestään selvä ja luonteva ratkaisu.

– Halusin kirjoittaa sellaisen romaanin, missä miehet ovat kerrankin statistin roolissa, eikä heidän ajatuksiaan ja tunteitaan oteta samalla intensiteetillä huomioon kuin naisten. Luin vuoden alussa Saara Särmän kirjoittaman artikkelin, jossa hän kirjoitti siitä, että meiltä löytyy riittävästi sellaista kirjallisuutta, missä pääosassa on valkoinen keskiluokkainen heteromies.

Alaniva teki viime vuonna päätöksen oman lukemisensa suhteen.

– Päätin etten lue koko vuonna yhtään miehen kirjoittamaa kirjaa. Pysyin päätöksessäni Aki Ollikaisen Nälkävuosi-romaania lukuun ottamatta.

”Elämän ja kuoleman nollapisteessä”

Teoksen kirjoittaminen oli ajoittain raskas prosessi.

– Pistin itseni likoon. Puoli vuotta ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan romaania, isäni kuoli ja tulin itse raskaaksi. Raskaana oleminen ja synnyttäminen olivat primitiivisintä ja eläimellisintä, mitä olin kokenut. Olin ikään kuin elämän ja kuoleman nollapisteessä. Elämässäni oli tapahtunut henkilökohtaisesti todella isoja asioita ja rupesin pohtimaan sitä, missä elämässä aidosti on kyse.

– Olen tavalla tai toisella upottanut omat pohdinnat ja kysymykset kirjaani sekä pyrkinyt sitä kautta eläytymään teoksessa esiintyvien naisten kokemuksiin ja kohtaloihin. Joitain asioita oli raskasta käsitellä, kirjoittaa ja etsiä niistä tietoa: itkin ajoittain vuolaasti kirjoittaessani.

Henkinen painolasti olikin ajoittain hyvin raskas kantaa.

– Eikä sitä vähentänyt se, että perhe- ja lähipiiristäni on viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut kymmenen ihmistä: olen ollut eräänlaisessa kuoleman pyörteessä. Tämä on pakottanut käsittelemään asioita henkilökohtaisella tasolla ja romaanin kirjoittaminen tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden.

Kirjoittaminen oli raskasta myös fyysisesti.

– Olen fyysinen kirjoittaja ja kirjoittamisprosessi itsessään oli erittäin fyysinen. Kun kirjoitan, olen itse osa henkilöitteni kokemusmaailmaa, eläydyn ja pyrin pääsemään heidän nahkoihinsa.

Freelancer-toimittajille maksetaan huonosti

Kirsi Alaniva on ammatiltaan toimittaja, mutta kirjoittaa nykyisin artikkeleita lehtiin satunnaisesti.

"Tulot on hankittava eri lähteistä: pätkää sieltä ja pätkää tuolta."

– Tekisin toimittajan töitä mielelläni enemmän, mutta valitettavasti freelancereille maksetaan todella huonosti. Kirjoitin pari vuotta sitten kriittisen esseen Journalisti-lehteen, jossa käsittelin freelancereiden huonoja korvauksia ja surkeita työehtoja. Sain kirjoituksestani runsaasti positiivista palautetta ja minua kiiteltiin siitä, että olin nostanut asian keskusteluun.

Onko sinun mahdollista elättää perheesi kirjailijana?

– Ei todellakaan. Teen erilaisia pätkätöitä. Olen muun muassa opettanut kirjoittamista, luennoinut ja vetänyt kirjoittamiseen liittyviä harjoitusryhmiä Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineessa. Tulot on hankittava eri lähteistä: pätkää sieltä ja pätkää tuolta.

Uutta materiaalia tekeillä

Alaniva inspiroituu kulttuurista ja taiteesta.

– Saan virtaa visuaalisista elementeistä esimerkiksi valokuvista ja oikeastaan kaikesta taiteesta ja kulttuurista. Kävin hiljattain Saara Ekströmin taidenäyttelyssä ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Näyttelyn seurauksena syntyi aiheita, aineksia ja ideoita seuraavaa romaania varten.

Uutta materiaali on siis jo kehitteillä.

– Joitakin kohtauksia on jo mielessä, joista saattaisi mahdollisesti syntyä seuraava romaani. Olen samantapaisessa tilanteessa kuin aloittaessani Villa Vietin lintujen kirjoittamisen: yksittäisiä kohtauksia on mielessä, ne ovat alkaneet elämään ja niistä voisi mahdollisesti ryhtyä kirjoittamaan, mutta vielä on kuitenkin ennenaikaista avata asiaa sen enempää, Alaniva päättää.

Toivottavasti mahdollisimman monet tarttuvat Kirsi Alanivan esikoisteokseen Villa Vietin linnut: se on taidonnäyte, joka herkistää, antaa ja luo uskoa siihen, että suomen kieli elää ja voi kauniisti, kunhan sen annetaan kypsyä hyvissä, sanoja hellästi hyväilevissä käsissä. Antautukaa ja kuulkaa, kuinka naisten ”tarinat kaikuvat yhä autioituneiden huoneiden nurkissa.”

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.