Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Lipposen hallitus on jo pitkään tuskastuneena seurannut, miten
työttömät sen ponnistuksista ja lukemattomista avoimista
työpaikoista huolimatta ovat vältelleet työtä. Ylellisiä
työttömyyskorvauksia on joutilaina nosteltu, vaikka sekin raha
tarvittaisiin kipeästi hädänalaisille osakemiljonääreille
ja puutteessa riutuvalle armeijalle.

Hallitus on voimiaan säästämättä yrittänyt
aktivoida ja kannustaa työttömiä työhön, mutta
turhaan. Edes peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tason jäädyttäminen
ei ole ajanut joutoväkeä makean elämän äärestä
työhön. Työttömät ovat kuin kiusallaan estäneet
hallitusta toteuttamasta lupaustaan työttömyyden puolittamisesta.

Mutta hallitus ei anna periksi, vaan jatkaa uhrautuvia ponnistelujaan.
Nyt hallitus aikoo säätää pitkäaikaistyöttömille
nykyistä selvemmän velvollisuuden hakea aktiivisesti töitä
edellytyksenä työttömyyskorvaukselle. Työttömyyskorvauksesta
aiotaan tehdä vastikkeellinen ja työmarkkinoille pyrkimisestä
tavalla tai toisella työttömän työtä.

Jokaiselle työttömälle laadittaisiin henkilökohtainen
työllistymissuunnitelma. Työttömien pitäisi osoittaa
työvoimatoimistolle, että he ovat noudattaneet työnhakusuunnitelmaa
ja hakeneet sen mukaista työtä. Heidän olisi raportoitava
parin kuukauden välein työvoimatoimistolle työnhakuponnistuksistaan.
Jos työnhaku ei ole vastannut sovittua, uhkana olisi työttömyyskorvauksen
menetys ja toimeentulotuen aleneminen.

Suunnitelmaa voidaan nerokkuudessaan verrata ikiliikkujan keksimiseen.
Ajatella! Aktiivisesta työn hakemisesta tulee työttömän
työtä, josta työtön saa ikään kuin palkaksi
työttömyyskorvauksen. Työttömyys heidän kohdallaan
ikään kuin poistuu. Varsinaiseksi työttömien pohjasakaksi
jäävät vain ne, jotka eivät tätä "työtä"
tee ja joita rangaistaan työttömyyskorvauksen menetyksellä
ja toimeentulotuen alentamisella.

Myös raportointivalvollisuus on orwellimaisen nerokas. Mutta miksi
vain parin kuukauden välein, miksei kerran kuukaudessa tai kerran viikossa?
ihmettelee maamme paperiteollisuus.

Ja miksei hallitus ole tullut ajatelleeksi työttömyysongelman
"lopullista ratkaisua" (Endlösung)? Esimerkiksi työ-
ym. leireistähän on innoittavia kokemuksia 1930- ja 1940-luvuilta.
(ES)

Tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että poliittinen kenttä
on liikkeessä. Kokoomus on menettänyt keskustalle 40 000--50 000
äänestäjää. Vasemmistoliitto on menettänyt
vihreälle liitolle 7 prosenttia, SDP 5, kokoomus 4,5 ja keskusta 2,5
prosenttia äänestäjistään. Vasemmistoliittoa viimeksi
äänestäneistä peräti 13 prosenttia ei osannut sanoa,
mitä puoluetta äänestäisi nyt.

Kaikki muut hallituspuolueet paitsi vihreät ja RKP ovat menettäneet
selvästi suosiotaan. Oikeistolainen hallituspolitiikka rokottaa vasemmistopuolueiden
kannatusta. Vasemmistoliiton kannatuksessa näyttää alkaneen
todellinen mureneminen. Kokoomuksen alamäkeä selittänee osittain
keskustan oppositionoste.

Mutta myös hurjassa suosionnousussa oleva vihreä liitto on
hallituspuolue, joka on mukisematta siunannut oikeistolaiset ratkaisut.
Miksi se siis paistattelee suosiossa? Selitykseksi on tarjottu ministeri
Osmo Soininvaaran mediajulkisuutta. Myös suunnitelmat ydinvoiman lisärakentamisesta
nostavat vihreiden kannatusta. Paljolti ansiotta. Vihreä liitto ei
vaadi kansanäänestystä ydinvoimasta ja valmistautuu jatkamaan
hallituksessa, mikäli ydinvoimamyönteinen päätös
tehdään.

Syvällisempi selitys on se, että vihreät on edelleen suuren
yleisön silmissä sympaattinen lellikkiryhmä, jonka ei nähdä
olevan vastuussa nykypolitiikasta. Tämä puolestaan helpottaa poliittisessa
liikkeessä olevan äänestäjäkunnan ilmoittautumista
vihreiden kannattajiksi. Eli perimmältään vihreiden suosion
nousussa heijastuu äänestäjien tyytymättömyys,
irrottautuminen perinteisestä puolueuskollisuudestaan ja vaihtoehdon
hakeminen.

Poliittisen kentän liikehdintä osoittaa, että aidolle
vasemmistolaiselle oppositiolle ja vaihtoehdolle on sosiaalinen tilaus.
SKP:llä on etsikkoaika. (ES)

Presidentti Tarja Halonen sanoi huhtikuun alussa Der Spiegel -lehden
haastattelussa, että Suomi ei halua estää, mutta ei myöskään
voi ajaa Baltian maiden liittymistä Natoon.

Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga tiukkasi Halosen tämän
viikkoisen Latvian-vierailun aattona virkasisareltaan vastausta siihen,
mitä tämä tarkoittaa.

Halonen viestitti tarkoittaneensa vain sitä, ettei Suomi Naton ulkopuolisena
maana voi ajaa Latvian jäsenyyttä. Tätä kirjoitettaessa
ei vielä tiedetä, mitä Halonen Latviassa vastasi.

Ulkoministerinä ollessaan Halonen liputti Naton jatkuvan itälaajentumisen
puolesta todeten sen tärkeäksi sekä jäsenyyteen pyrkiville
maille että liittoutumattomille maille, jotka eivät ole hakeneet
jäsenyyttä. Halosen mukaan Naton laajentumisen pysäyttäminen
merkitsisi myös Suomelle yhden "tulevaisuuden vaihtoehdon"
-- siis Nato-option -- sulkemista pois.

Sen jälkeen Halosta näillä palstoilla arvosteltiin. Presidenttinä
Halonen on näyttänyt ottavan kritiikin huomioon. Tätä
näytti heijastavan hänen Spiegel-haastattelunsa samoin kuin hänen
vähän sen jälkeen Puolan-vierailullaan antamansa lausunto.
"Uudet jäsenet muuttavat Euroopan turvallisuustilannetta, ja on
Naton asia ottaa se ja Venäjä huomioon", Halonen sanoi.

Halonen on kuitenkin ylistänyt Naton panosta Euroopan vakaudelle
ja korostanut jokaisen maan oikeutta päättää itse omasta
turvallisuusratkaisustaan. Tässä ilmenee Suomen linjan epämääräisyys,
jonka taustalla on Suomen oma suunta kohti sotilaallista liittoutumista.

Totta kai jokaisella maalla on oikeus päättää itse
omasta turvallisuusratkaisustaan. Mutta koska toisten maiden ratkaisut vaikuttavat
yleiseen ja Suomen lähialueiden turvallisuuteen, Suomella on oikeus
ja velvollisuus sanoa niistä selvästi oma mielipiteensä.
Suomen pitää sanoa selvä "ei" asevaraiselle turvallisuusajattelulle
ja sotilasliittojen laajentamiselle. Tässä kannassa ei ole kyse
vain Venäjän huomioon ottamisesta, kuten koko ajan pikkuovelasti
vihjaillaan. Kyse on Suomen edusta, Euroopan sekä Pohjolan ja Itämeren
alueen edusta. Tähän kantaan ei Naton balttilaisten taskupoliitikkojen
ärhentelyn pidä antaa vaikuttaa. (ES)

Suomen vähiten kehittyneille maille antama kehitysapu laski 1990-luvun
aikana 67 prosenttia, todetaan Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan
raportissa. Näin, vaikka vähiten kehittyneiden maiden määrä
on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana lisääntynyt lähes
puolella. Näin, vaikka Suomi on sitoutunut YK:n toimintaohjelmaan,
jonka tavoite on toimia määrätietoisesti köyhimpien
maiden auttamiseksi. Suomen hallitus on siis pettänyt lupauksensa.

Hallitus on myös luvannut, että kehitysavun määrää
nostetaan sitten, kun taloudellinen tilanne sen sallii. Vaikka viime vuosien
talouskasvu on ollut huippuluokkaa, Suomen kehitysavun osuus bkt:stä
laahaa edelleen pahoin YK:n suositteleman 0,7 prosentin alapuolella. Tässäkin
suhteessa hallituksen politiikka täyttää petoksen tunnusmerkit.
(ES)