Pääkirjoitukset

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:


Helsingin Sanomat arvioi, että USA on selvästi lientänyt
kielenkäyttöään sen jälkeen, kun se päätti
alistaa Irakin kysymyksen YK:n turvallisuusneuvostolle. Lehti jopa väitti,
että USA:n "välitön tavoite on Irakin riisuminen joukkotuhoaseista,
ei enää sota".



Paras olla uskomatta.



On kyllä totta, että Bushin hallinnon edustajat ovat joutuneet
hieman muuttamaan retoriikkaansa. Se johtuu ennen kaikkea jatkuvasti voimistuneesta
kansainvälisestä ja kotimaisesta sodanvastaisesta mielipiteestä,
USA:n joutumisesta YK-tielle, asetarkastusprosessin käynnistymisestä
ja Irakin yhteistyöhalukkuudesta.



Mutkia matkaan on tuonut myös se, että asetarkastusten edetessä
USA:n ja Britannian varmoiksi väittämät "tiedustelutiedot"
ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet vääriksi. USA:n
väitteiltä, että sillä on Irakin joukkotuhoaseista kertovaa
tiedustelutietoa, jota se ei vain voi paljastaa, on kadonnut uskottavuus.
Jos USA:lla sellaista vakuuttavaa tietoa olisi, se olisi sitä jo aikoja
sitten paljastanut - jo yksin haaliakseen kansainvälistä tukea
sodalleen. Ilman mitään todisteita on syntynyt vaikutelma, että
USA vain etsii kuumeisesti tekosyytä hyökkäykselle, todisteista
viis.



Washingtonin virkailijat myöntävätkin, että Irakin
aseselonteko ja yhteistyö YK:n tarkastajien kanssa sekä todisteiden
puuttuminen vaikeuttaa sodan aloittamista ja kansainvälisen tuen saamista
sille. (Ikään kuin Irakin mahdolliset joukkotuhoaseet ja mahdollinen
valehtelukaan oikeuttaisivat sodan.) Puhutaan jopa tarkastusansasta, johon
Saddam on USA:n johdattanut.



Samaan aikaan - ja siitä Helsingin Sanomat ei ollut tietävinään
- niin Washington kuin Lontookin ovat kuitenkin monin tavoin kiihdyttäneet
propagandaansa Irakia ja asetarkastuksia vastaan sekä lietsoneet terrorismihysterian
ilmapiiriä. Ja samaan aikaan joukkojen keskittäminen Irakin ympärille
sekä muiden maiden painostaminen tukemaan sotaa on jatkunut herkeämättä.



Ei ole epäilystäkään, että USA kumppaneineen
valmistautuu hyökkäämään: Kyse on vain siitä,
mistä löydetään tekosyy. Mitkä tahansa väärennetyt
todisteet tai asetarkastuksiin, irakilaisten todistajien maastavientiin
tai sotilaallisiin välikohtauksiin liittyvät provokaatiot ovatkin
mahdollisia, jopa todennäköisiä. Levollisuuteen ei pidä
tuudittautua. (ES)



 



Meluaminen Irakin väitetyistä joukkotuhoaseista ja asetarkastuksista
on huijausta. USA:n tavoitteena on sota Irakia vastaan öljyvarojen
hallinnan ja Lähi-idän alueen poliittisen herruuden takia. Eikä
kyse oli vain "hallinnon vaihtamisesta" Irakissa, vaan koko "alueen
vaihtamisesta", toisin sanoen koko Lähi-idän - ja myös
Pohjois-Afrikan - alueen poliittisen kartan piirtämisestä uudelleen.



USA:n virallisista asiakirjoista, erilaisista uuskonservatiivisten aivoriihien
muistioista ja Bushin hallinnon virkailijoiden lausunnoista käy ilmi,
että tarkoituksena ei ole hyökätä vain Irakiin vaan
myös muihin maihin USA:ta ja Israelia kohtaan epäystävällisiksi
katsottujen hallitusten kaatamiseksi. Washingtonin vahvimmat painostusryhmät,
öljylobby, ja Israel-lobby, vaativat USA:ta ottamaan haltuunsa Lähi-idän
öljyn ja murskaamaan mitkä tahansa Lähi-idän valtiot,
jotka voisivat jonain päivänä uhmata Israelin ydinasemonopolia
tai alueellista herruutta.



Mahdollisia skenaarioita, joita pohditaan USA:n korkeimmilla tasoilla,
ovat seuraavat:



1. Irak miehitetään, maahan asetetaan USA:n sotilashallitus
tai "ystävällismielinen" nukkehallitus ja maan korkein
johto tuomitaan sotilastuomioistuimessa kuolemaan. Irak hajotetaan kolmeksi
puoliautonomiseksi alueeksi. Irakin öljyä tulevat hyödyntämään
amerikkalaiset ja brittiläiset yhtiöt. Turkki saa ehkä palan
pohjois-Irakia Kirkukin ja Mosulin öljykenttien ympäriltä.
USA:n joukot estävät mitkä tahansa kurdien yritykset itsenäisen
valtion perustamiseksi. Irakin nopean ja armottoman murskaamisen odotetaan
pelottavan arabivaltiot, palestiinalaiset ja Iranin tottelemaan USA:n poliittista
sanelua.



2. Syyriaa määrätään lopettamaan Libanonin Hizbollah-järjestön
tukeminen ja antamaan Israelin dominoida Jordaniaa ja Libanonia. Muussa
tapauksessa se joutuu hyökkäyksen ja "hallinnon vaihdoksen"
kohteeksi. USA tulee joka tapauksessa kaivamaan maata Syyrian nykyjohdon
alta ja pyrkii korvaamaan sen Ranskassa majaa pitävällä pakolaishallinnolla.
Ranskalle annetaan uudestaan vaikutusvaltaa Syyriassa vastalahjaksi siitä,
että se menettää Irakissa pelin amerikkalaisille ja briteille.



3. Irania painostetaan lopettamaan ydin- ja ohjusohjelmansa. Muussa tapauksessa
se joutuu USA:n hyökkäyksen kohteeksi. Israelin oikeisto pitää
Irania päävihollisenaan ja uhkana ja painostaa USA:ta hyökkäämään
Iraniin heti, kun Irakista on tehty selvää. Ariel Sharon on esittänyt
tämän vaatimuksen avoimesti. USA tuleekin rohkaiseman kapinaa
Iranin islamilaista hallintoa vastaan ja pyrkii korvaamaan sen joko rojalistisella
tai USA:ssa oleskelevista Iranin pakolaisista muodostetulla hallituksella.



4. Saudi-Arabian annetaan pitää kuninkaallinen perhe vallassa,
mutta sitä vaaditaan taipuisammaksi USA:n vaatimuksille ja panemaan
kuriin yhä amerikkalaisvastaisempi väestönsä. Jos tämä
epäonnistuu, CIA:n todistetusti kouluttamat saudi-ilmavoimien korkeat
upseerit voisivat kaataa kuninkaallisen perheen ja pystyttää maahan
myötämielisen sotilashallinnon samaan tapaan kuin Pervez Musharraf
Pakistanissa. Yhtenä vaihtoehtona on myös maan jakaminen ja öljyrikkaan
itäosan muodostaminen USA:n protektoraatiksi.



5. Tärkein arabivaltio Egypti pysyy USA:n vaikutusvallan linnakkeena.
USA kontrolloi 85 prosenttia sen aseista ja pitää Hosni Mubarakin
sotilashallituksen vallassa. Samalla kun Egypti pitää matalaa
profiilia Irakin kriisissä, se mukautuu nöyrästi USA:n sotasuunnitelmiin.



6. Jordania on USA:n ja Israelin protektoraatti ja sen hashemiittista
kuningasperhettä harkitaan USA:n miehittämän "vapautetun"
Irakin mahdolliseksi hallitsijaksi, joissakin skenaarioissa myös Saudi-Arabian
ja/tai Syyrian.



7. Entiset Britannian ja nykyiset USA:n protektoraatit Arabiemiraatit
ja Oman ovat jo käytännössä pieniä siirtomaita.



8. Muammar Gaddafin Libya pysyy USA:n mustalla listalla ja se on suunniteltu
nujerrettavaksi, kunhan isommat suunnitelmat on toteutettu. USA haluaa Libyan
korkealaatuista öljyä. Myös Britannia havittelee aiemman
vaikutusvaltansa palauttamista Libyassa.



9. Marokko ja Tunisia pysyvät lojaaleina lännen satraappeina,
joissa on taantumukselliset kuninkaalliset ja sotilashallinnot.



10. Jemenin entisestä brittiläisestä tukikohdasta Adenissa
ja entisestä ranskalaisesta tukikohdasta Djiboutissa tulee USA:n tärkeitä
pysyviä tukikohtia.



11. Valkoinen talo toivoo, että palestiinalaiset saadaan Irakin
tuhosta säikähtäneinä pakotetuiksi hyväksymään
USA:n suunnitelmat, joiden mukaan Palestiinasta tulee itsehallinnollinen,
eristetty ja Israelin joukkojen ympäröimä reservaatti.



"Älä hymyile, tarina totta on." Tällaisia Washingtonissa
todella suunnitellaan, ja nämä suunnitelmat ovat ainoa todellinen
syy hyökkäykselle Irakiin. Ei tarvita paljon mielikuvitusta sen
käsittämiseksi, että yritys toteuttaa nämä suunnitelmat
johtaisi väkivallan, sorron, vihan ja terrorismin ennennäkemättömään
kierteeseen Lähi-idässä ja muuallakin maailmassa. (ES)







Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli