Pääkirjoitukset

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:


USA:n presidentin George W. Bushin viime maanantaina Irak-puheessaan
esittämien tolkuttomuuksien valossa tekisi mieli yhtyä Guardian-lehden
kommentaattorin Simon Tisdallin päätelmään, jonka mukaan
"hallinnon vaihdos on välttämätön", ei Irakissa
vaan Washingtonissa.



Bushin puhe ylitti (näennäisessä?) sekopäisyydessään
kaikki tähänastiset. Bush ei esittänyt ainoatakaan todistetta
Irakin yhteyksistä al-Qaida-terroristeihin, Irakin joukkotuhoaseista
eikä ylipäänsä Irakin muodostamasta uhasta muille valtioille.
(Ainoat todisteet olivat ajalta, jolloin USA oli Irakin liittolainen.) Se
ei estänyt häntä vetämästä yhtäläisyysmerkkejä
Irakin ja terrorismin välille eikä maalaamasta kauhufilmin fantasioita
kaikista mahdollisista joukkotuhoaseista, joita Irakilla "voisi"
olla, joita se "voisi" hankkia, joita se "saattaisi"
luovuttaa terroristeille ja joita se "saattaisi" itse käyttää,
"jos" se saisi niitä haltuunsa.



Bush jopa väitti saarnamiehen paatoksella, että Saddam suunnittelee
hyökkäyksiä maailmanhistorian mahtavinta valtiota, USA:ta
vastaan. Irak muun muassa "saattaisi" käyttää miehittämättömiä
ilma-aluksia biologisin ja kemiallisin asein tehtäviin hyökkäyksiin
USA:ta vastaan. "Irak voisi päättää minä päivänä
tahansa luovuttaa kemiallisen tai biologisen aseen terroristiryhmälle
tai yksittäisille terroristeille", mikä antaisi Irakille
mahdollisuuden "hyökätä Amerikkaa vastaan jättämättä
sormenjälkiä". Jne. Bush vieläpä väitti USA:n
olevan nyt Kuuban ohjuskriisin kaltaisessa tilanteessa.



Monet ovat päätelleet, että Bush on menettänyt lopullisesti
senkin vähän järjestään mikä hänellä
on ehkä ollut. Toinen tulkinta on kuitenkin uskottavampi - ja vielä
paljon kylmäävämpi: USA:n päämies lietsoo harkitusti
sotapsykoosia ja korvaa järjen, logiikan ja todisteet kauhukuvilla
saadakseen kotiyleisön tuen hyökkäykselle Irakiin.



USA:n todellisista suunnitelmista Irakin ja Lähi-idän suhteen
on vuotanut vähitellen julkisuuteen tietoja, jotka kertovat aivan muusta
kuin sekopäisyydestä. Yksi tuoreimmista paljastuksista koskee
huhtikuussa 2001, siis viisi kuukautta ennen syyskuun 11. päivän
terrori-iskuja, varapresidentti Dick Cheneyn vahvistettavaksi jätettyä
asiakirjaa "Strategic Energy Policy Challenges For The 21st Century"
(Strategiset energiapoliittiset haasteet 21. vuosisadalle). Siinä puhutaan
USA:ta uhkaavasta energiakriisistä, nimetään Irakin öljykenttiä
valvova Saddam uhaksi USA:n eduille ja suositellaan "sotilaallisen
intervention" käyttämistä keinona Lähi-idän
öljykenttien valvontaan ottamiseksi ja USA:n energiakriisin ratkaisemiseksi.



Asiakirjassa todetaan Irakilla olevan "epävakauttava vaikutus
Lähi-idän öljyn virtaamiseen kansainvälisille markkinoille".
Siksi USA:n tulisi välittömästi tehdä Irakia koskeva
poliittinen arvio, joka sisältäisi myös sotilaalliset aspektit,
kehittää sitten yhdessä avainliittolaisten kanssa yhtenäinen
Irak-politiikan strategia ja muodostaa siltä pohjalta liittoutuma.
Asiakirja suosittelee YK:n asetarkastajien käyttämistä yhtenä
keinona Irakin öljyn valvomiseen. Asevalvontaohjelmaa ei kuitenkaan
pidetä yhtä tehokkaana kuin Saddamin syrjäyttämistä.
Siksi "sotilaallisen intervention tarve" nostetaan esiin.



Asiakirjan valossa on helpompi ymmärtää, miksi USA nyt
valmistautuu hyökkäämään Irakiin ja miksi se ajaa
YK:n turvallisuusneuvostossa läpi uutta päätöslauselmaa,
jolla Irakilta vaadittaisiin samaa kuin Jugoslavialta Rambouillet'ssa eli
asetarkastusten varjolla YK-raamit ylittävää ja rajoittamatonta
Irakin avainkohteiden luovuttamista USA:n valvontaan. Muun muassa omien
Irakia koskevien öljyintressiensä takia Venäjällä
on suuri houkutus suostua USA:n ajamaan päätöslauselmaan.
(ES)



 



SAK:n julkistamista tavoitteista seuraavalle tupo-kierrokselle paistaa
läpi Lipposen hallituksen talouspoliittinen linja budjettilinjauksineen.
Se on palkansaajille epäedullisen tulonjaon ja ostovoiman kehityksen
jatkamisen linja.



Palkansaajien kannaltahan perusongelmia ovat paha tulonjaon vääristymä
pääoman hyväksi ja palkansaajien tappioksi sekä ostovoiman
heikkous. SAK ei edes perustele tavoitteitaan tulonjaon oikaisemisella eikä
tavoittele sitä, vaan vanhan menon jatkumista. Palkansaajien ostovoimaa
taas on matalatasoisilla tupoilla kymmenen viime vuoden aikana alennettu
sille EU-maiden häntäpään tasolle, minkä Tilastokeskuksen
juuri julkistama selvityskin osoittaa. SAK:n esittämät 3,8:n ja
3,4 prosentin palkankorotustavoitteet eivät korjaa tulonjaon vääristymää,
vaikka ne toteutuisivat sellaisenaan, eivätkä paranna merkittävästi
myöskään ostovoimaa. Ostovoiman kohentamistavoitteestakin
palkansaajat maksavat itse toisen puolen veronalennusten muodossa. SAK:n
tavoitteet ovat jopa alle työn tuottavuuden kasvuodotusten, mikä
on noin viiden prosentin luokkaa.



Jos ay-liike haluaisi todella oikaista tulonjakoa, palkankorotusten pitäisi
olla kerralla yli 20 prosenttia.



Matalien palkkatavoitteiden perusteleminen työllisyyden parantamisella
on palkansaajien hämäämistä. Matalatasoiset palkankorotukset
eivät työllisyyttä mitenkään auta, vaan päinvastoin,
kuten on tupojen kaudella nähty. Sen sijaan palkansaajien ostovoiman
reilu lisääminen pyörittää tuotantoa ja palveluita
ja parantaa sitä kautta työllisyyttä. Kunnollisten palkankorotusten
ulosmittaaminen on myös ainoa tehokas keino estää voittojen
valuminen ulkomaille myyntivoittoina ja osinkoina.



Jos tulonjakoa halutaan korjata ja työllisyyttä parantaa todella
tehokkaasti ja pysyvämmin, yleistä työaikaa on lyhennettävä
palkkoja alentamatta. Tästä SAK:n "laadullisissakaan"
tavoitteissa ei ole kuitenkaan sanaakaan.



Metallin suuret ammattiosastot ovat asettaneet tavoitteeksi euron korotuksen
tuntipalkkoihin. Se olisi hyvä alku tulonjaon korjaamisen ja ostovoiman
kasvattamisen tiellä. Metalliliiton johdon, kuten koko SAK:n johdon
sietäisi kuunnella kentän tavoitteita sen sijaan, että on
rähmällään Eteläranta kympin ja Lipposen hallituksen
edessä. (ES)



 



Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi Sonera-selvityksellään synninpäästön
Lipposen hallitukselle ja sen ministereille. Nämä eivät selvityksen
mukaan osallistuneet Soneran umts-kauppojen päätöksentekoon.
Tarkemmin sanoen oikeuskansleri ei löytänyt siitä todisteita.
Myöskään liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten
toiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Pitihän se arvata
- ja arvattiinkin.



Selvityksessä hallitus ja sen ministerit yritetään puhdistaa
poliittisesta vastuusta juridisella tempulla. Kauppoihin ei puututtu eikä
voitukaan puuttua, koska se olisi ollut osakeyhtiönlain säädösten
vastaista, selvitys sanoo. Todellisuudessa hallitus olisi kuitenkin voinut
oma-aloitteisesti käsitellä kauppoja, ottaa niihin kantaa ja saattaa
käsityksensä yhtiön tietoon, vaikka ei olisikaan puuttunut
suoraan yhtiön päätöksentekoon. Säädökset
eivät olisi sitä estäneet, ja hallituksen oma periaatepäätös
syyskuulta 1999 olisi siihen suorastaan velvoittanut. Selvitys ei siis poista
mihinkään hallituksen poliittista vastuuta jättimäisistä
virheinvestoinneista.



Sitä paitsi poliittisen vastuun osalta sama meno jatkuu. Soneran
johtajille annetaan runsaan kahdeksan miljoonan euron palkkiot Soneran ja
Telian fuusiosta, ehtona vain se, että johtajat pysyvät firmassa
tämän vuoden loppuun (!) asti. Kyse on puhtaasta rahastuksesta.
Johtajia palkitaan siitä, että he hoitavat Soneran fuusiolla pois
suomalaisista käsistä. (ES)





Tilaa Tiedonantaja!

Arkiston arkiston artikkeli