Oranssin häätö aikaistui syyskuun loppuun

08.06.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 23/2007

Helsingin Herttoniemen vanhassa ostoskeskuksessa sijaitseva Oranssi ry:n toimintakeskus on saanut Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan toimintakeskuksen vuokrasopimus päättyy 30. syyskuuta 2007. Aikaisemman tiedon mukaan toimintakeskuksen vuokrasopimus olisi jatkunut ainakin vuoden 2007 loppuun asti.


Kaupunki on myynyt Herttoniemen vanhan ostarin maa-alueen asuntorakentamiseen vakuutusyhtiö Varmalle.


Oranssi ry:n ylläpitämä nuorten toimintakeskus on kaupungin suosituimpia nuorisotiloja. Toimintakeskus on tarjonnut areenan niin monipuoliselle bänditoiminnalle, harrastajateatteriryhmille kuin erilaisille kansalaisjärjestöille ja nuorten toimintaryhmille. Oranssi ry on myös toiminut aktiivisesti erilaisissa maahanmuuttajanuoriin kohdistuvissa projekteissa sekä Herttoniemen että koko Helsingin alueella.




Ei tiloja tilalle



Helsingin kaupunki ei ole tarjonnut Oranssi ry:lle minkäänlaisia korvaavia tiloja, joten vaarana on, että yksi Helsingin vilkkain nuorisotila ja tärkeä nuorten järjestö- ja kulttuuritoiminnan mahdollistaja joutuu lopettamaan toimintansa.


– Olemme tyrmistyneitä Helsingin kaupungin toiminnasta, sanoo Oranssin hallituksen jäsen ja nuorisotyöntekijä Otso Lapila.


– Oranssi on aktiivisesti yrittänyt neuvotella uusista tiloista kaupungin kanssa. Helsingistä luulisi löytyvän Oranssin kaltaiselle omaehtoiselle toiminnalle soveltuvat ja pysyvät tilat.


Oranssin myötä myös tiloissa toimivien yhdistysten ja ryhmien toiminnan jatko on vaakalaudalla.




Teatteri etsii kotia



Teatteri Poleemi on toiminut Oranssin tiloissa jo kolme vuotta. Tiedottaja Miira Rauhamäelle tieto häätöpäätöksen aikaistamisesta tuli todella huonona uutisena. Syksyksi suunniteltua näytelmää uhkaa nyt peruutus.


– Olemme nyt hätää kärsimässä ja kodittomia, murehtii Rauhamäki.


Mitään korvaavia tiloja ei ole ainakaan vielä tarjolla. Teatteri Poleemi jatkaisi mielellään yhteistyötä Oranssin kanssa, mikäli se on mahdollista.


– Olemme saaneet treenitiloja kaupungin nuorisotaloista, mutta pidempiä näytelmiä ei niissä voi toteuttaa, sanoo Rauhamäki.


Poleemin kaltaisilla tee se itse -periaatteella toimivilla harrastajateattereilla on vaikeuksia löytää tarpeeksi rahaa esitys- ja treenitilojen sekä teknisen tarpeiston vuokraamiseen muualta. (MK)



www.oranssi.net



www.poleemi.com





* Mikä Oranssi?



Oranssi ry on helsinkiläinen nuorisotyötä tekevä kansalaisjärjestö, joka aloitti toimintansa 1990 talonvaltausliikkeenä ja nuorten asunnottomien etujärjestönä. Oranssin tarkoituksena on nuorten kulttuuri- ja kansalaistoiminnan tukeminen sekä nuorisoasuminen. Yhdistys ylläpitää nuorten toimintakeskusta Herttoniemessä (toimintakeskus Hertsiga) sekä peruskorjaa ja ylläpitää kohtuuhintaisia nuorisoasuntoja nuorille ja nuorille perheille. Yhdistyksellä on tällä hetkellä kymmenen nuorisoasumiseen tarkoitettua puutaloa eri puolella Helsinkiä.


Oranssin yhteydessä toimivia yhdistyksiä ja ryhmiä ovat mm. Oranssiklubi, teatteriryhmä Reipas Irma, Meijän keittiö, Prometheusnuoret, Capoeira Angola Helsinki, Narttuparaati, Teatteri Poleemi, Afrokuubalainen Rumpuryhmä ja jalkapallojoukkue FC Oranssi.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli