Oikeutta luottotiedottomille

30.12.2016 - 17:30

Viime syksynä Suomessa oli liki 375000 ihmistä, joilla oli maksuhäiriömerkintä. Se on enemmän kuin koskaan. Joulun jälkeen, kun luotolla tehtyjen ostosten laskut erääntyvät, määrä uhkaa taas kasvaa.

Maksuhäiriömerkintä tarkoittaa käytännössä luottotietojen menettämistä, mikä vaikuttaa laajasti ihmisen elämään. Merkintä estää luottokortin, kotivakuutuksen ja esimerkiksi puhelinliittymän saamista. Se vaikeuttaa vuokra-asunnon hankkimista. Joissakin tapauksissa se voi haitata jopa työpaikan hakemista.

Merkinnän omaava ei yleensä voi tehdä osamaksusopimuksia. Ostokset on maksettava kokonaan kerralla. Tämä hankaloittaa ja viivästyttää vähänkään suurempien hankintojen tekemistä. Elämä on monella tavalla ongelmallista.

Velkaongelmiin ja luottotiedottomuuteen johtavat syyt ovat moninaiset. Usein taustalla on elämänhallinnan menetys esimerkiksi terveydellisten ongelmien, elämäntilanteen nopean muutoksen tai päihteiden vuoksi. Taustalla vaikuttaa myös rahamarkkinoiden radikaali muutos. Pikavippejä mainostetaan etenkin nuorille aggressiivisesti. Niistä kiskotaan kovia korkoja. Ihmisille suorastaan tyrkytetään rahaa, mutta markkinat eivät ota mitään vastuuta siitä, mitä ne itse aiheuttavat.

Lisäksi entistä useamman palkka ei enää riitä toimeentuloon. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kalliit asumiskustannukset aiheuttavat ylivelkaantumista, kun pienet tulot eivät kata elämisen perustarpeita.

Julkisen sektorinkin toimijat ulkoistavat perintäänsä yksityisille firmoille, jotka nettoavat voittoa velkaongelmaisten kustannuksella.

Myös erilaiset laskut menevät entistä nopeammin perintään – usein ilman sen kummempaa muistutusta. Julkisen sektorinkin toimijat ulkoistavat perintäänsä yksityisille firmoille, jotka nettoavat voittoa velkaongelmaisten kustannuksella. Muutaman euron terveyskeskusmaksu voi yksityisen perintäfirman käsissä kasvaa satojen eurojen uhkavaatimukseksi.

Luottotietomerkinnän syntymistä yritetään usein estää yhä uusilla lainoilla, vaikka niiden maksamiseen ei olisi varaa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun työnantaja edellyttää luottotietojen moitteettomuutta.

Luottotietonsa menettäneiden satojen tuhansien suomalaisten asemaa voisi parantaa monella tavalla.

Tarvitaan enemmän talous- ja velkaneuvontaa, jota tarjoaa esimerkiksi Takuusäätiö. Säätiön palveluilla on tällä hetkellä valtava kysyntä, pelkästään palvelupuhelimeen on tänä vuonna tullut noin 40 000 soittoa. Resursseja kaivataan kipeästi lisää.

Pikavipit on kiellettävä. Niiden sijaan on laadittava kunnallinen sosiaaliluotto, jonka ehdot ovat lainaajalle kohtuulliset. Näin vähävarainenkin voi saada kohtuuhintaista lainaa esimerkiksi suurimpia kodinkonehankintoja varten.

Julkisen sektorin toimijoiden pitää luopua yksityisten perintäfirmojen käytöstä laskujen perinnässä. Yksityiselle perintätoimelle on asetettava entistä tiukemmat raamit, kuinka paljon erilaisia kuluja ja korkoja lainasumman päälle saa kerryttää. Nyt raamit ovat kohtuuttoman laveat.

Luottotiedottomille on saatava enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi asuntojen ja välttämättömien vakuutusten hankkimiseen. Muuten luottotiedoton voi ajautua harmaille asuntomarkkinoille, joilla oikeusturva on huono ja käytännöt moninaiset.

Maksuhäiriömerkintä voi vainota ihmistä vuosikausia, vaikka velat olisi maksettu jo aikoja sitten pois.

Maksuhäiriömerkintä voi vainota ihmistä vuosikausia, vaikka velat olisi maksettu jo aikoja sitten pois ja olisi vakituisia tuloja. Tätä on kohtuullistettava.

Suomessa tarvitaan myös niin sanottu positiivinen luottorekisteri. Positiivisen luottorekisterin avulla luotottajat voisivat olla selvillä siitä, minkälaisia lainoja ja luottoja hakijalla ennestään on.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.